maanantai 1. helmikuuta 2021

Unelmana omavaraisempi elämä: Hunajaisia juomia

Tänään on taas omavaraisuusaiheisen yhteispostauksen vuoro, ja nyt helmikuussa pohdinnan alla ovatkin omavarainen juoma sekä omavaraisuussuunnitelmien eteneminen. Näitä yhteispostauksia koordinoivat Tsajut ja Korkeala.

Oma hunaja on herkkua.

Meillä on käytössä ihan tavallinen vesijohtovesi, kaivoa tai lähdettä ei ole. Myöskään lypsäviä ei löydy, joten täysin omavaraisia juomia meillä ovat lähinnä mehumaijalla, -lingolla tai puristamalla tehdyt marja-, hedelmä- ja kasvismehut. Oma hunaja taas sopii hyvin mehujen makeutukseen. Tässäpä pari hyväksi testattua reseptiä näihin:

Omena-mansikkamehu (1-2 annosta)
1 iso omena (tai kaksi pientä)
n. 250g mansikoita
1 tl hunajaa

Paloittele omena ja poista siemenkota. Poista mansikoista kannat. Purista omena ja mansikat mehupuristimella, sekoita joukkoon hunaja, tarjoa heti.

Omena-päärynä-pinaattimehu (1-2 annosta)
3 isoa päärynää
3 isoa omenaa
n. 100g pieniä pinaatinlehtiä
5 mintun oksaa
1 tl hunajaa

Paloittele omena ja päärynät, poista siemenkodat. Mehusta hedelmät, pinaatti ja minttu mehupuristimella, sekoita joukkoon hunaja. Tarjoa heti.
 
Yksi hunajainen juoma, jota meillä juodaan lähes päivittäin, on ihan yksinkertainen hunajavesi. Itse käytän hunajaa teen makeutukseen, ja lapset tykkäävät juoda teehetkeni aikana kupilliset lämmintä vettä, johon on sekoitettu teelusikallinen omaa hunajaa. Flunssan yllättäessä juon hunajavettä itsekin pari kupillista päivässä.

Tämän vuoden kylvösuunnitelmat olen jo tehnyt.

Tämän vuoden omavaraisuussuunnitelmat etenevät vielä hitaasti. Kävin läpi viime vuoden kylvöni ja tein niistä yhteenvetoa niin chilien ja paprikoiden, tomaattien, kesäkukkien kuin hyötykasvienkin osalta helpottamaan tulevien vuosien kylvöjen suunnittelua. Kylvösuunnitelmat tälle vuodelle olenkin jo tehnyt, ja tammikuun kylvöt ovat hyvässä kasvussa kasvivalojen alla. Lisäksi ikkunalaudalla vihertää orastavia jämäkasvisten uuden kasvun alkuja, sillä innostuin kokeilemaan kasvisten jatkokasvatusta äskettäin esittelemäni Kasvikset uuteen kasvuun -kirjan kannustamana. Palaan näiden kasvisten kuulumisiin lähiaikoina, kunhan ne kasvavat vielä vähän lisää. Ensi kesän puutarhasuunnitelmia olemme edelleen hioneet, ja lähiaikoina aion tehdä ensimmäisiä helmikuun kylvöjä. 
 
Ensimmäiset chilit olen jo koulinut. Kuvassa paprikan 'Mini Bell' taimia.
 
Yksi asia, josta olen tässä kuussa erityisen innoissani, on ensi viikolla alkava Omavaraisuutta luonnosta ja kasvimaalta -koulutus. Se on Savon ammattiopiston järjestämä noin 1.5 vuotta kestävä, ilta- ja monimuoto-opintoina toteutettava koulutus, joka on osa puutarha-alan perustutkintoa. Omavaraistelun suosio lienee viimeisen vuoden aikana edelleen noussut, ja hakijoita oli ilmeisesti ollut hyvin. Olinkin ikionnellinen, kun myönteinen valintapäätös opintoihin tuli pari viikkoa sitten. Toivon koulutuksen myötä löytäväni edelleen uusia keinoja ja vinkkejä lisätä omavaraisuuttamme.

Aiemmat postaukseni omavaraisuusaiheiseen yhteispostaussarjaan liittyen:
- Tammikuu: Omavaraisteluni ideologia ja suunnitelmat vuodelle 2021
 
Tässä vielä lista muista tämän kuukauden yhteispostaukseen osallistuvista blogeista:
 
Vyöhyke 1
 
 Vyöhyke 2
 
Vyöhyke 3
 
Vyöhyke 4
 
Vyöhyke 5
 
Vyöhyke 7
 
Ihanaa helmikuun alkua!
 

13 kommenttia:

  1. Hienoa, että teillä on hunajaa omasta takaa. Meilläkin juotavat makeutetaan lähes yksinomaa hunajalla.
    Minäkin odotan tulevaa koulutustasi innolla, sillä uskon sinun jakavan joitakin koulutuksen anteja myös täällä.
    Jostain syystä minun postauksen linkki tähän yhteispostaukseen ei taaskaan aukea.
    https://mummon-kirja.blogspot.com/2021/02/juomat.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hunaja on tosiaan hyvä makeuttaja juomiin. Nyt linkin pitäisi toimia.

      Poista
  2. Voi miten mahtavalta kuulostaa tuo koulutus! Onnea opintopaikasta ja iloa opintoihin!

    Minäkin pidän hunajavedestä jos on röhää, mutta koska hunaja tuntuu omassa suussa todella makealta sen aromaattisuuden vuoksi, laitan yleensä sekaan sitruunamehua tai greippiä, jolloin makeus taittuu ja onhan se sitrus siinä muutenkin eduksi kun on röhäinen olo :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Pitäisikin joskus kokeilla vielä tuota sitrusta laittaa sekaan.:)

      Poista
  3. Vau, tuo koulutus kuulostaa aivan mahtavalle. Päivitä ihmeessä siitä fiiliksiä asian edetessä -kiinnostaisi kovasti seurata sen aihepiirejä ja etenemistä!

    Mä huomasin, että tuossa sun esittelyssä puhutaan pergola- ja huvimajahaaveista. Onko niiden suhteen vielä suunnitelmia?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pergola saa varmaan odottaa vielä vuoden tai pari, ennen kuin pääsee projektilistalle. Huvimajan suhteen suunnitelmat muuttuivat ja tänä vuonna haaveissa olisi tehdä kesäkeittiö, johon tulisi myös vähän huvimajamaista tunnelmaa.

      Poista
  4. Hyvä hunaja kruunaa kyllä niin monta asiaa. Itse nautin hunajaa ja tuoreesta inkivääristä uutettua kuumaa juomaa. Hunajan maulla on suuri vaikutus kokonaisuuteen ja kannattaa panostaa.

    VastaaPoista
  5. Tosi kivan kuuloinen koulutus! Mukavaa, että sait paikan.

    Hunaja on ihanaa ja mehiläistarhauksen käyntiin saaminen kuuluukin myös omaan viisivuotissuunnitelmaan (jonka määreen keksin juuri). Tänä vuonna keskityn vielä puutarhaan tutustumiseen, vaikka olenkin koko ikäni täällä pyörinyt, niin katsoohan sitä nyt aivan eri tavoin, kun itse sitä pääsee hoitamaan ja kehittämään.

    VastaaPoista
  6. Onnea opiskelupaikasta! Ihanan kuuloinen koulutus. Tuntuu joka vuosi hassulta laittaa siemenet multaan vaikka ulkona on täysi talvi, mutta niin vain ne täyttävät ohjelmoidun tehtävänsä ja antavat parhaimpansa kesän lopussa

    VastaaPoista
  7. Onnea opiskelupaikasta!

    Hunaja on kyllä ihanaa, etenkin juuri lingottu, siinä tuntuu olevan ihan oma makunsa

    VastaaPoista
  8. Meilläkin kun om tuota hunajaa omasta takaa, olen käyttänyt sitä juomiin ja leivonnaisiin. Hunajasima on tosi herkkua!

    Hei mahtavaa! Sinä olet menossa tuohon koulutukseen! Seuraan instassa yhtä henkilöä, joka on tuota opiskelemassa ja häneltä siitä kyselin. Itseäkin kiinnostaisi, koska olisi hyvää jatkumoa tähän nyt opiskelemaani luonto- ja ympäristöalan perustutkintoon ja luonnonvaratuottamiseen. Tuossa omavaraisuusjutussahan on myös luontoalan osatutkintoja, mutta nehän mitä olisin jo suorittanut, voisi korvata jollain muilla. Nyt ei kuitenkaan aika riitä, kun on tämä edellinenkin kesken. Ja minullahan tulisi noille lähipäivillä matkaa yli 400 kilometriä, niin sekin hieman toppuuttelee!

    Mutta jään erittäin mielenkiinnolla seuraamaan opiskelujasi! Muista kertoa niistä täällä!

    VastaaPoista

Kiva, kun kävit sivuillani. Kommenttisi piristävät päivääni. Kiitos niistä!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...