torstai 30. huhtikuuta 2020

Puutarhan kevätkukkijoita

Puutarhassamme on vihdoin useat kevätkukkijat puhkeamassa loistoonsa. Ensimmäiset krookukset aloittivat kukintansa jo kolme viikkoa sitten, ja vähitellen väripalettiin ovat liittymässä myös mm. posliinihyasintit, kevätkurjenmiekat ja tetenarsissit. Yksi ihanuus, jonka kukintaa odotan kovasti, on viime kesänä ostamani kangasvuokko. Sen pörröisten nuppujen kehittymistä olen käynyt seuraamassa O-penkin luona päivittäin, ja ehkäpä lähipäivinä odotukseni palkintaan. Tässä muutamia kuvia puutarhamme ihanista kevätkukkijoista.<3

Kohopenkin vieressä nurmikolla krookukset pistävät parastaan.

Ensimmäisinä avautuneet tummavioletit krookukset ovat saaneet seurakseen keltaisia, vaaleanvioletteja ja valkoisia lajitovereita.

Vielä samasta kohdasta Kohopenkin vierestä. Tässä luonnonkivireunuksen vieressä on lämmin paikka, jonka krookukset ehtivät aina kukkaan ensimmäisinä.

Vieressä olevan Porraspenkin ylimmällä portaalla vasta ensimmäiset krookukset availevat nuppujaan. Piippoja on kuitenkin jo paljon.

Vaaleankeltaiset krookukset kukkivat saman portaan reunassa keltamaljakatajan juurella.

Kaaripenkissä isokevättähdet ovat aloittamassa kukintaansa.

Niiden lisäksi Kaaripenkissä kukkivat valkeat krookukset,...

... ja myös vaaleanvioletit krookukset sekä posliinihyasintit ovat puhkeamassa siellä kukkaan.

Posliinihyasintteja

Ensimmäinen keväkurjenmiekkakin avasi eilen nuppunsa Kaaripenkissä.

Siniset ja valkoiset idänsinililjat ilahduttavat pian Tähdenlennon polulla...

..., jossa tetenarsissitkin kohottelevat jo nuppujaan.

O-penkissä kukkii ihan kohta sinivuokko...

... ja sieltä löytyvät myös nämä suloiset kangasvuokon nuput.

Iloista ja aurinkoista vappua!

P.s. Blogissani käynnissä olevaan hyvän mielen arvontaan ehtii vielä mukaan.:) Palkintona on tällä kertaa hyötykasvien siemeniä.

keskiviikko 29. huhtikuuta 2020

Kasvihuoneen valtaus

Alkukuusta kasvihuoneemme oli vielä tunnelmointikäytössä, mutta viime päivien aikana se on siirtynyt muuhun käyttöön. Esikasvatuksessa olevat hyötykasvien taimet ovat nimittäin vallanneet kasvihuoneemme. Ensin paikalle hiipivät jo pari viikkoa sitten ämpäriperunat, joita seurasivat taimi- ja juurakko-ostokseni, ja nyt tämän viikon alusta olen kantanut hyötykasvien taimet sinne aina päivän ajaksi. Illalla kiikutan taimet vielä sisälle, mutta jos viikonvaihteessa yöt tosiaan lämpenevät ja yöpakkaset jäävät pois, jätän esikasvatettavatkin sinne ympärivuorokautisesti harsojen ja tarvittaessa lämmittimenkin turvin. Tässäpä muutama kuva kasvihuoneemme tämänhetkisistä asukeista.

Tomatilloihin rakastuimme viime kesänä, jolloin kasvatin niitä ensimmäistä kertaa. Kokeilin niiden talvetusta, mutta ne eivät selvinneet, joten kylvin niitä nyt maaliskuussa uudelleen. Osa tomatilloista 'Purple' kukkii jo.

Ananaskirsikkaa, tomaattia, chiliä, paprikaa, tomatilloa ja maissia. Pidän taimia tässä vaiheessa aina ruukutuspöydän vieressä, sillä pöydän avulla saan harson kätevästi niiden ympäri ilman, että pisimmätkään versot joutuvat painuksiin.

Ananaskirsikat talvehtivat jälleen huoneenlämmössä hienosti ja ovat jo hyvässä kasvussa. Nämä olen kasvattanut siemenestä kaksi vuotta sitten.

Osa suippopaprikoista kukkii jo. Chilien ja paprikoiden kirvaongelmasta postasin aiemmin, ja se on jo paremmalla tolalla. Kuvaa ottaessani huomasin kuitenkin, että muutamia tihulaisia on taas ilmestynyt kasveihin, joten taistelu niitä vastaan jatkuu.

Kasvihuoneen toisella laidalla ovat kasvit, jotka ovat siellä jo ympäri vuorokauden. Istuttamistani perennojen juurakoista osa on jo kasvussa, köynnösruusut odottavat vesiämpäreissä ja kärhöt ruukuissaan pääsyä maahan. Keskellä ämpäriperunat.

Ämpäriperunat tekevät tanakoita versoja. Eilen kannoin kasvihuoneeseen toisen ämpäriperunasatsin, jonka olen istuttanut pari viikkoa kuvissa näkyviä myöhemmin. Kolmansia ämpäreitä varten minulla on jo perunat itämässä ja pääsen istuttamaan ne ihan lähipäivinä. Samalla alan taas idättää uutta satsia, jotta satoa tulisi pitkin kesää.

Kesäkukkien ja kasvimaalle sekä terassille päätyvien hyötykasvien taimet minulla on vielä sisällä. Ulkona keli on ollut vielä niin viileä, että niiden karaisua en ole aloittanut. Yritänkin vähän jaksottaa karaisu-urakkaa, ja aloittaa niiden kanssa vasta, kun kasvihuoneen asukkeja ei tarvitse enää kannella yöksi sisälle.

Miltä sinun kasvihuoneessasi näyttää? 

Mukavaa keskiviikkoa!

P.s. Blogissani on jälleen käynnissä hyvän mielen arvonta, jossa palkintona on tällä kertaa hyötykasvien siemeniä. Jos et ole vielä osallistunut, käyhän kurkkaamassa.:)

tiistai 28. huhtikuuta 2020

Hyvän mielen arvonta 6

Näiden poikkeuksellisten aikojen piristykseksi blogissani on ollut nyt viikoittain hyvän mielen arvontoja tuomaan iloa korona-arjen keskelle. Tänään käynnistyy jälleen uusi arvonta, jonka palkintona on hyötykasvien siemeniä sisältävä setti. Tähän kuuluu tillin 'Tavallinen', australialaisen lehtisalaatin, nauriin 'Goldana' ja juuripersiljan siemeniä.

Nauris 'Goldana' ja tilliä muiden kasvimaan herkkujen kera.

Voit osallistua arvontaan:
- yhdellä arvalla olemalla tai liittymällä blogini lukijaksi (internetversiossa sivupalkissa oikealla kohta "Lue", joka ei siis näy mobiiliversiossa. Sivun alalaidasta saat vaihdettua mobiiliversion internetversioksi) ja jättämällä kommentin tähän postaukseen
- yhdellä arvalla tykkäämällä blogini sivusta "Puutarhahetki - suurien unelmien puutarhablogi" Facebookissa ja kommentoimalla siellä tätä arvontapostausta
- yhdellä arvalla seuraamalla Puutarhahetkeä Instagramissa ja kommentoimalla siellä tätä arvontakuvaa
 - yhden arvan voit saada lisäksi seuraamalla Puutarhahetki-blogia blogit.fi:ssa. Mainitsethan tämän silloin kommentissasi jossain edellä mainituista kanavista.

Jokaisesta edellä mainitusta vaihtoehdosta saat siis yhden arvan, joten osallistua voit korkeintaan neljällä arvalla. Osallistumisaika alkaa tänään ti 28.4.2020 ja päättyy su 3.5.2020. Palkinnon postitus vain Suomeen.
Tervetuloa osallistumaan arvontaan!
Iloa ja terveyttä päiviisi!

maanantai 27. huhtikuuta 2020

Parsan juurakoiden istutus + arvonnan voittaja

Parsan kasvatus omassa puutarhassa on ollut minulla haaveissa jo useita vuosia, sillä koko perheemme rakastaa parsaa. Tänä vuonna haaveeni vihdoin toteutui, sillä parsalle löytyi sopiva paikka aiempien istutuslaatikoiden takaa kasvihuoneen vierestä. Paikka on aurinkoinen ja suojaisa. Koska muutkin hyötykasvimme tällä alueella ovat lavoissa, päädyimme melko nopeasti siihen, että parsan kasvattaminen matalassa lavassa olisi meille oikea ratkaisu. 

Hankkimamme parsan juurakot 'Gijnlim' F1 olivat varsin elinvoimaisen näköisiä.

Mies nikkaroi n. 30cm syvyisen lavan, jonka kohdalta kaivoimme savista maata pois vielä n. 40cm syvyydeltä, jotta hyvää kasvualustaa olisi varmasti tarpeeksi. Kuopan pohjan möyhensimme ja sekoitimme siihen hiekkaa sekä multaa. Muuten lavan täytimme kypsän kompostin, mullan ja hiekan seoksella.

Muutama päivä sitten pääsimme istutuspuuhiin. Parsan juurakkomme ovat lajiketta 'Gijnlim' F1, joka sopii sekä vihreän että valkoisen parsan kasvatukseen. Istuttamisessa on vähän eri säännöt riippuen kumpaa laatua haluaa. Me kasvatamme vihreää, sillä pidämme siitä enemmän. Juurakot tilasimme netistä, ja niiden mukana tulleen ohjeen mukaisesti kaivoimme lavaan n. 30cm syvän ojan, jonka pohjalle asettelin hyvän kastelun jälkeen juurakot n. 40 cm välein. Parsojen juuret yritin asetella mahdollisimman laajasti eri suuntiin. Tämän jälkeen täytin vakoa n. 15cm multakerroksella eli oja jäi vielä "vajaaksi". Mukana tulleen ohjeen mukaan istutusvako täytetään kokonaan tulevana syksynä.

Parsan juurakot istutin n. 30cm syvään vakoon ja yritin levitellä juuret mahdollisimman laajasti eri suuntiin.

Juurakoiden päälle laitoin multaa n. 15cm:n paksuudelta. Istutusvako täytetään kokonaan vasta syksyllä.

Nyt pitää vain huolehtia parsalaatikon kastelusta ja lannoituksesta. Yleensä sadonkorjuuseen ilmeisesti päästään vasta kahden vuoden kuluttua istutuksesta, mutta joistain lähteistä luin, että 'Gijnlim'-lajikkeesta voisi kerätä vähän satoa jo vuoden kuluttua. Saa nähdä, uskallanko vielä ensi kesänä sadonkorjuuseen ryhtyä vai annanko kasvuston vahvistua vielä. Sitä ennen kuitenkin jännitettäväksi jää, miten parsat lähtevät kasvuun. 

Tähän lopuksi on vielä viidennen hyvän mielen arvonnan tulosten aika. Arvonta toteutettiin taas perinteisenä lappuarvontana ja onnettarena toimi tällä kertaa keskimmäinen lapsemme. Monivuotista kukkaloistoa siemensetin muodossa voitti Marja Pipatti. Paljon onnea voittajalle ja kiitos kaikille arvontaan osallistuneille!

Oletko sinä kasvattanut parsaa? Jos olet, olisiko sinulla antaa hyviä vinkkejä vasta-alkajalle?:)

Ihania huhtikuun viimeisiä päiviä!

lauantai 25. huhtikuuta 2020

Puutarhavierailulla: Schlossgarten Güstrow, Güstrow, Saksa

Blogini parin viime kuukauden puutarhavierailut sijoittuivat uskomattoman kauniiseen Kööpenhaminan kasvitieteelliseen puutarhaan, jonka viimeinen esittely oli viime viikolla. Tänään pääsemmekin tutustumaan uuteen kohteeseen, nimittäin Schlossgarten Güstrowiin. Tämä 1500-luvulla rakennetun renessanssilinnan puutarha sijaitsee Pohjois-Saksassa vähän Rostockista etelään, ja puutarhakierros on ilmainen. Tervetuloa mukaan kuvakierrokselle Schlossgarten Güstrowiin!

Güstrow:n linnapuutarha on renessanssityylinen muotopuutarha, jossa väriä tuovat suuret kesäkukkaistutukset.

Istutukset on tarkasti rajattu, ja niiden välissä kulkevat siistit hiekkakäytävät. Aloitamme kierroksen kuvan oikeasta reunasta linnan kupeesta ja jatkamme sieltä oikealla näkyvään vihertunneliin.

Puutarhan reuna-alueella on vehreämpää. Täällä vanhan tiilimuurin reunustalla kukkivat punaiset ruusut.

Saman tiilimuurin aluetta. Hiekkapolun varrella puutarhavalaisimet ovat modernin näköisiä.

Aivan linnan kupeessa on varjoisampaa aluetta, jolla kasvaa mm. havuja ja maanpeitekasveja.

Kolmelta sivulta linnan puutarhaa reunustaa yhtenäinen vihertunneli, jossa on ikkunoita ja oviaukkoja muotopuutarhan puolelle.

Vihertunnelin ikkunasta kuvattua

Tästä tunnelin rakenne hahmottuu paremmin. Matalan puksipuuaidan reunustamia laventeli-istutuksia on puutarhassa useita.

Myös monet kesäkukkaistutukset on tehty matalan puksipuuaidan keskelle.

Puksipuita löytyy myös pisaran muotoon leikattuna.

Puutarhassa kukkivat mm. daaliat ja laventeli.

Maahan upotetut kivireunukset erottavat hiekkakäytävät ja istutusalueet siististi toisistaan. Puutarhan ilme on todella huoliteltu, kuten tämän tyylisen puutarhan kuuluukin olla.

Puutarhan keskellä on suuri kesäkukkien täyttämä sydämen muotoinen istutusalue.

Vaikka puutarha muutoin on varsin hillitty ja tiukkalinjainen, kesäkukkaistutuksissa värit saavat räiskyä senkin edestä.

Tästä linnan tasanteelta otetusta kuvasta hahmottuvat vielä paremmin puutarhan geometriset muodot ja sitä kolmelta reunalta rajaava vihertunneli.

Ensi kerralla pääsemme aloittamaan kuvakierroksen taas uudessa ihanassa puutarhassa.:)


Ihanaa viikonloppua!

P.s. Blogissani on käynnissä jälleen hyvän mielen arvonta, jossa palkintona on tällä kertaa monivuotista kukkailottelua siemensetin muodossa. Jos et ole vielä osallistunut, käyhän kurkkaamassa.:)

torstai 23. huhtikuuta 2020

Puutarhakuulumisia ja kasvihankintoja

Tämä viikko on hellinyt kauniilla, lämpimillä kevätpäivillä, ja minäkin olen puuhastellut puutarhassa päivittäin. Viime viikolla tein kevään ensimmäiset puutarhakasviostokset ja ostin myös elämäni ensimmäiset daaliat. Niitä ruukuttelin esikasvatukseen viime viikonloppuna. Toivottavasti ne lähtisivät hyvin kasvuun, sillä daaliat ovat kyllä uskomattoman kauniita kukkijoita. Parsojen istutusalue on vähitellen taas edennyt, ja toivon, että pääsisimme istuttamaan juurakot loppuviikon aikana. Nurmikkoa on meiltä hävinnyt muutama kymmenen neliötä ja vielä lisää olisi tarkoitus poistaa. Nyt maan ollessa vielä vähän kostea nurmikko onkin irronut tosi helposti, joten poisto jatkunee edelleen lähipäivinä. Tässä muutamia kuvia puutarhamme puuhastelupaikoista ja kasviostoksistani.:)

Kohopenkin vieressä nurmikolla on tämän hetken suurin ihastelun aiheeni. Krookukset kukkivat tässä jo kauniina, pienenä kukkamerenä. Kukkapenkeissä nuppujaan ovat avanneet vasta yksittäiset, varhaisimmat kukkijat, mutta lähipäivinä tai -viikkoina luvassa on sielläkin varmasti runsasta kukintaa, kun muidenkin nuput avautuvat.

Lidlissä (tämä ei ole maksettu mainos) kävin jälleen kasvi- ja juurakko-ostoksilla. Olen istuttanut useana vuonna näitä köynnösruusuja ja erilaisia perennan juurakoita, ja ne ovat yleensä lähteneet hyvin kasvuun ja myös talvehtineet mukavasti. Ruusuissa oli jo pieniä hiirenkorvia, joten ne laitoin ämpäreihin, joissa on pohjalla vähän vettä. Ruusuämpärit ja kärhöt kiikutin kasvihuoneeseen, samoin ruukuttamani perennan juurakot, odottamaan myöhempää istutusta.

Liljarinteen reunaan tulee puutarhapolku, sillä tähän oli jo tallautunut selvä kulkureitti. Polku myös selkeyttää istutusalueen rajaa nurmesta kauempaakin katsottuna.

Suurin tämänhetkisistä "työmaistamme" on tässä. Istutuslaatikoita tulee lisää ja niiden alue saa uuden katteen. Kivetys on tulossa Buried Pot Gardenin viereen puutarhapolulle ja kasvihuoneen edustalle, ja mahtuupa tähän kuvaan kahden uuden kukkapenkinkin alueet, joilla tosin nurmikko on vielä paikoillaan. Buried Pot Gardenin monivuotiset yrtit siistin eilen (kuva on otettu muutama päivä sitten), samoin niitä reunustavat kuukausimansikat ja laventelit, jotka ilokseni näyttävät talvehtineen hyvin ja uutta kasvuakin on jo nähtävillä.

Matalissa lavoissa olevaa mansikkamaatakin aloin siistiä, mutta homma jäi vielä kesken. Siellä on touhunnut joku muukin talven aikana (hiiri tai myyrä?), sillä parin mansikan lehtiä oli silputtu ja näiden juurella oli myös paljon pieniä papanoita.

Mehiläisetkin ovat aloittaneet kevätpuuhat puutarhassamme.<3

Ihanaa loppuviikkoa!

P.s. Blogissani on käynnissä jälleen hyvän mielen arvonta, jossa palkintona on nyt monivuotista kukkaloistoa.

keskiviikko 22. huhtikuuta 2020

Kirjaesittely: Yrttiruutujen äärellä, uusia yrttejä kotipuutarhaan

Mainitsin aiemmassa kotivarapostauksessani, että saatuani kirjastosta aiemmin lainaamani romaanit luettua jouduin keksimään uutta iltalukemista. Yleensä lueskelen puutarhakirjoja esim. teehetken yhteydessä, mutta nyt olen lueskellut niitä sitten iltaisinkin. Viimeisimmäksi lukuvuorossa on ollut Minerva Kustannus Oy:lta esiteltäväksi saamani kevään uutuuskirja Yrttiruutujen äärellä, uusia yrttejä kotipuutarhaan (Bertalan Galambosi, 2020, Minerva Kustannus Oy, 248 sivua). Lämmin kiitos Minervalle kirjasta!



Aluksi kirjassa pohditaan, mikä yrteissä kiehtoo ihmisiä. Sen jälkeen kirjailija esittelee oman elämänsä yrttitarhoja ja myös ratkaisevia hetkiä ja syitä, jotka ovat motivoineet häntä yrttitutkijan pitkällä uralla. Seuraavaksi kirjassa avataan uutuusyrtin käsitettä ja uusien yrttien tuloa Suomeen, jonka jälkeen päästään kirjan ehdottomasti pisimmän osan pariin. Tässä viimeisessä osassa esitellään yli neljäkymmenen uutuusyrtiksi luokitellun kasvin viljelykokemuksia yrtti kerrallaan. Kustakin kasvista käydään läpi sen kuvaus, kulttuurihistoria, käyttö ennen ja nyt ja lopuksi viljelymahdollisuudet kotipuutarhassa. Lisäksi kirjailija jakaa lukijan kanssa omia henkilökohtaisia kuhunkin kasviin liittyviä muistojaan. Jokaisesta yrtistä löytyy myös värikuvia. Aina kustakin yrtistä kertovan luvun loppuun on vielä koottu yhteenvetolaatikko, jossa käydään läpi viljelyn aakkoset aina kylvöohjeista lannoituksen ja sadonkorjuun kautta yrtin säilyvyyteen ja käsittelyyn.

Kirjassa esitellään yli neljäkymmentä yrttiä, joista kustakin löytyy tietoa usean sivun verran.

Kasviesittelyjen lomassa on myös lyhyitä parin sivun "tietoiskutyyppisiä" kokonaisuuksia esimerkiksi kiinalaisessa lääketieteessä arvostetuista suomalaisista luonnonkasveista, haisevista yrteistä, yrteistä kukkasidonnassa, yrttien säilyvyydestä kotona ja piikkisistä yrteistä.

Tässä esimerkki yhdestä "tietoiskutyyppisestä" yhteenvedosta, jossa lyhyesti ja ytimekkäästi kerrotaan yrteistä eri yhteyksissä, tällä kertaa kiinalaisessa lääketieteessä arvostetuista suomalaisista luonnonkasveista.

Yrttiruutujen äärellä on todella kattava teos, joka johdattaa kiehtovaan uutuusyrttien maailmaan ja tarjoaa selkeät ohjeet näiden viljelyyn kotipuutarhassa. Kirjan mukaansatempaavat tarinat yrttien historiasta ja kirjailijan omista muistoista yrtteihin liittyen luovat hauskaa vaihtelua tiukalle asiatiedolle.

Kasvatatko sinä yrttejä? Oletko kiinnostunut löytämään uusia yrttejä puutarhaasi?

Mukavaa keskiviikkoa!

P.s. Blogissani on käynnissä jälleen hyvän mielen arvonta, jossa palkintona on tällä kertaa monivuotista kukkailottelua puutarhaan. Jos et ole vielä osallistunut, käyhän kurkkaamassa.:)

tiistai 21. huhtikuuta 2020

Hyvän mielen arvonta 5

Tänään on taas aika käynnistää uusi hyvän mielen arvonta tuomaan iloa ja piristystä näiden poikkeuksellisten aikojen keskelle. Tällä kertaa palkintona on ihana siemensetti, joka sisältää monivuotista kukkailottelua puutarhaan eli tummansini-tummanvioletin lehtoakileijan, sinisen vuorikaunokin ja lila-keltaisen kirjolupiinin siemeniä.

Lehtoakileija

Kirjolupiini, joka on koristekasviksi jalostettu puutarhalajike eikä siis kuulu kiellettyjen kasvien listalle kuten komealupiini.

Sinisestä vuorikaunokista en valitettavasti löytänyt kuvaa. En ymmärrä, miten olenkin voinut välttyä kuvaamasta sitä sen kukinnan aikana, sillä sitä on meillä kahdessa eri kohdassa puutarhassa.

Voit osallistua arvontaan:
- yhdellä arvalla olemalla tai liittymällä blogini lukijaksi (internetversiossa sivupalkissa oikealla kohta "Lue", joka ei siis näy mobiiliversiossa. Sivun alalaidasta saat vaihdettua mobiiliversion internetversioksi) ja jättämällä kommentin tähän postaukseen
- yhdellä arvalla tykkäämällä blogini sivusta "Puutarhahetki - suurien unelmien puutarhablogi" Facebookissa ja kommentoimalla siellä tätä arvontapostausta
- yhdellä arvalla seuraamalla Puutarhahetkeä Instagramissa ja kommentoimalla siellä tätä arvontakuvaa
 - yhden arvan voit saada lisäksi seuraamalla Puutarhahetki-blogia blogit.fi:ssa. Mainitsethan tämän silloin kommentissasi jossain edellä mainituista kanavista.

Jokaisesta edellä mainitusta vaihtoehdosta saat siis yhden arvan, joten osallistua voit korkeintaan neljällä arvalla. Osallistumisaika alkaa tänään ti 21.4.2020 ja päättyy su 26.4.2020. Palkinnon postitus vain Suomeen.

Tervetuloa osallistumaan arvontaan!
Iloa ja terveyttä päiviisi!
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...