torstai 29. lokakuuta 2020

Syksyn sinnikkäimmät, osa 2/2

Postailin pari päivää sitten puutarhamme sinnikkäimmistä kukkijoista, jotka jaksavat yhä ilahduttaa muutamista pakkasöistäkin huolimatta. Tässä vielä lisää näitä loppusyksyisen puutarhan väripilkkuja!

Tähdenlennonpolulla muutama rohtosormustinkukka ilahduttaa vielä. Taustalla rotkolemmikin 'Alexander's Great' komeat lehdet.

Samassa paikassa väriä tuo myös hopeatäpläpeippi 'Beacon Silver'.

Syksyllä istutin jouluruusun O-penkkiin, ja se raukka intoutui kukkimaan jo nyt. Saa nähdä, selviääkö se talvesta.

Asteri 'Kesseler' ja syyshortensia 'Grandiflora' sinnittelevät vielä.

Syysleimu 'Europa' sulostuttaa Kohopenkkiä.

Kirjoangervo kärsi pahoin viime talvesta, ja luulin sen jo kuolleen. Onneksi se virkosi vihdoin, vaikkakin kukinta jäi tänä vuonna olemattomaksi. Toivottavasti ensi talvi olisi sille parempi.

Etupihan Vehreä Keidas on vielä ihan kivannäköinen. Kuunliljat ovat jo ruskeina, mutta kiinankeltakärhö jaksaa edelleen kukkia ja sen siemenhahtuvatkin ovat kauniita. Sen juurella helminukkajäkkärä levittäytyy valkeana pilvenä.

Helminukkajäkkärä

Kiinankeltakärhö

Etupihan Viherseinäpenkissä punakärsämö 'Cerise Queen' on osoittautunut todella pitkään kukkivaksi kaunottareksi. Sen vieressä prinsessankakkara 'Silberprinzesschen' on jo jonkin verran kärsinyt pakkasöistä.

Prinsessankakkara 'Silberprinzesschen'

Kaunista loppuviikkoa!

keskiviikko 28. lokakuuta 2020

Syyskylvöt

Tällä viikolla tein taas perinteiset syyskylvöt. Puutarhamme alkaa olla jo melko hyvin valmisteltu talvea varten, ja kevätkiireiden helpottamiseksi olenkin osan hyötykasveista kylvänyt jo syksyllä. Etenkin palsternakka on kasvanut joka vuosi syyskylvönä erityisen hienosti, samoin pinaatti, ja myös porkkanasato on yleensä ollut hyvä. Lisäksi mieltäni lämmittää ajatus siitä, että osa ensi vuoden sadosta on jo valmisteltu kasvua varten. 

 

Tämänvuotiset syyskylvöni istutuslaatikoihin

Tässä vielä listausta tämän vuoden syyskylvöistäni:
- mustajuuri 'Duplex' ja 'Lange Jan'
- porkkana 'Berlicum', 'Amsterdam', 'Nantes' ja 'Nantes 6 Fancy' sekä kesäporkkana 'White Satin' F1
- tilli 'Pikant'
- retikka 'Musta Pyöreä'
- pinaatti 'Bazaroet'
- palsternakka 'Guernsey'
- kehäkukka 'Orange King', 'Golden Emperor', 'Lemon Zest', 'Kinglet Yellow'

Yksi- ja kaksivuotisista koristekasveista ruiskaunokki, rohtosormustinkukka ja erilaiset unikot ovat saaneet kylväytyä nyt syksyllä itsekseen, vähän olen niitä kuitenkin auttanut ja ripotellut siemeniä toivomilleni paikoille. Perennojenkin, esim. akileijojen ja kurjenmiekkojen, syyskylvöjä olen taas suunnitellut tekeväni, vaikkakin monet perennat olen nyt parin viime vuoden aikana tykästynyt laittamaan vasta talvella hankikylvöinä.

Teetkö sinä syyskylvöjä?

Mukavaa keskiviikkoa!

tiistai 27. lokakuuta 2020

Syksyn sinnikkäimmät, osa 1/2

Viime viikolla täälläpäin oli jo pakkasöitä ja joinakin päivinä päivälämpötilatkin jäivät vain aavistuksen nollan yläpuolelle. Siitä huolimatta puutarhastamme löytyy vielä kukintaa, vaikkakin nämä kukkijat ovat aivan yksittäisiä väripilkkuja siellä täällä talveen valmistautuvassa puutarhassamme. Tässä muutamia kuvia näistä syksyn sinnittelijöistä!

Neilikkaruusu 'Pink Grootendorst' on aina yksi syksyn viimeisimmistä kukkijoista puutarhassamme.

Paikoitellen syys- ja komeamaksaruohot ovat jo kärsineet yöpakkasista, mutta suojaisalla terassin istutusalueella syysmaksaruoho 'Brilliant' kukkii edelleen hyvissä voimissa.

Buried Pot Gardenin reunassa laventelit jaksavat vielä ilahduttaa sini-violeteilla kukinnoillaan.

Orvokit kuuluvat myös vuosittain näihin syksyn viimeisiin kukkijoihin.

Tämä orvokki on kuin pikkuinen aurinko syksyisessä puutarhassamme.

Liljarinteessä kaunokaisella riittää vielä yritystä.

Samassa paikassa kirjolupiini kukkii toista kierrosta.

Myös etelänruusuruoho on Liljarinteen pitkään kukkivia kaunottaria.

Uudessa Pisarassa väriä tuo vielä syysasteri 'Barbados'.

Keltainen Piste hehkuu edelleen keltaisena päivänsilmän...

... ja syyspäivänhatun 'Herbstsonne' voimin.

Syysleimu 'Laura' puhkeaa syysleimuistamme aina viimeisenä kukkaan, mutta toisaalta ilahduttaa sitten kelien salliessa loka-marraskuulle asti.

Minkälaisia syksyn sinnittelijöitä sinun puutarhastasi löytyy?

Iloa päivääsi!

maanantai 26. lokakuuta 2020

Hetkellinen valkeus

Olen ihastellut muissa blogeissa lumisten ja kuuraisten puutarhojen kuvia jo reilun viikon verran, mutta meillä täällä IV-vyöhykkeellä maa sai valkean peitteen vasta torstaiyönä. Pyysin tuolloin varhain töihin lähtiessäni, että mies ottaisi lumisesta puutarhasta pari kuvaa, sillä arvelin maan olevan taas musta palatessani iltapäivällä kotiin. Ja niinhän siinä kävi, ohut lumipeite jäi vain hetken kaunistukseksi, koska vesisade sulatti sen jo aamupäivän aikana. Tässä muutama kuva viime torstain lumisesta puutarhastamme.

Etupihalla jo ohutkin lumipeite saa heti aikaan valoisamman yleisilmeen.

Etupihan Vehreän Keitaan läpi kulkeva polku erottuu yhä. Kärhöihin märkä, painava lumi ei  tarttunut.

Kiiltotuhkapensas ja sen taustalla koristekastikka 'Overdam' ovat myös lumettomia.

Etupihan Kivikasan kivet ovat hauskan näköisiä valkeine kuorrutteineen.

Paria tuntia myöhemmin takapihan puolella lumenrippeet ovat jo kovaa vauhtia sulamassa pois.

Onko teilläpäin jo satanut lunta tänä syksynä?

Oikein hyvää uutta viikkoa!

torstai 22. lokakuuta 2020

Esittelyssä Rinnekaari

Kesän kuluessa puutarhaamme syntyi jälleen muutamia uusia istutusalueita. Esittelin aiemmin mm. Pikkukaaren ja Isokaaren, ja niiden kanssa samaan joukkoon kuuluu uusi Rinnekaari, joka syntyi toisen Rinnepenkin alapuolelle. Kuten Pikku- ja Isokaaressakin, osa pensaista on jo viime syksynä istuttamiani ale-löytöjä. Kesän aikana täydensin aluetta muutamilla pensailla, ja kärhöjäkin alueelle oli pakko laittaa tuomaan korkeutta ja kaunista kukintaa. Yleisilmeeltään alue muistuttaa lähellä olevia Pikku- ja Isokaarta, sillä kuorikate peittää maata Rinnekaaressakin ja koristeena on muutamia kiviä ja karahkoja. Tähänkin aion kuitenkin ehkä joskus tulevina vuosina istuttaa maanpeitekasveja kuorikatteen tilalle.

Tarhakurtturuusun 'Snow Pavement' kukat ovat hennon vaaleanpunaiset.

Tarhakurtturuusu 'Pink Pavement'


Syyshortensia 'Magical Fire', taustalla tarhakurtturuusu 'Snow Pavement'

Tässä alueen yleisilmettä. Kivien asettelu oli kuvanottohetkellä vielä vähän kesken. Alueen etureunassa on erikorkuisia pensaita, takana mm. hakuropaju ja riipparaita sekä kolme kärhöpylvästä, joista yhdessä kiipeää myös köynnösruusu 'Flammentanz'.

Loistokärhön 'Pernille' kukat ovat kauniin kaksisävyiset. Se sai samaan köynnöstukeen kaveriksi loistokärhön 'The President'.


Tässä vielä alueen kasvilista:
- pensashanhikki 'Créme Brule' ja 'Abbotswood' (Dasiphora fruticosa)
- tarhakurtturuusu 'Pink Pavement', 'Scarlet Pavement' ja 'Snow Pavement' (Rosa Rugosa-ryhmä)
- hakuropaju (Salix integra 'Hakuro-Nishiki')
- villapaju (Salix lanata)
- riipparaita 'Penduli' (Salix caprea)
- köynnösruusu 'Flammentanz' (Rosa)
- kartiotuija 'Smaragd' (Thuja occidentalis)
- alppiruusu 'Pohjolan Tytär' (Rhododendron)
- keijuangervo 'Little Princess' (Spiraea japonica)
- norjanangervo 'Grefsheim' (Spiraea)
- syyshortensia 'Magical Fire' ja 'Silver Dollar' (Hydrangea paniculata)
- japaninhortensia 'Pinky Winky' (Hydrangea paniculata)
- vuorikärhö 'Rubens' (Clematis montana)
- loistokärhö 'Guernsey Cream', 'The President', 'Pernille' ja 'Mrs. N. Thompson' (Clematis)
- nimetön ruusu, valk. ja v.pun. (Rosa)

Rinnekaaren ja Pikkukaaren väliin jää nurmipeitteinen polku, jonka nimesin Hortensiapoluksi, sillä sitä reunustavat nyt kummaltakin puolelta ihanat hortensiat. Ensi kesänä polun alkuun olisi tarkoitus tehdä jonkinlainen portti, jota myöten kiipeilemään voisin istuttaa vielä joitakin kärhöjä. Etupihalta tontin tätä laitaa kuljettaessa portti olisikin kaunis sisääntulo takapihan puutarhan puolelle.

Mukavaa loppuviikkoa!

keskiviikko 21. lokakuuta 2020

Talvetettavat kesäkukat ja hyötykasvit

Viime viikolla ennen yöpakkasia siirsin kasveja kesäkukkaistutuksista pienempiin ruukkuihin talvetusta varten. Tänä vuonna talvetan jälleen pelargoneja, murattia, koruköynnöstä ja tulikruunua. Lisäksi ensimmäistä kertaa kokeilussa on verenpisaran talvetus. Hyötykasvipuolelta ananaskirsikat pääsivät jo aiemmin sisätiloihin. Chilejä ja paprikoita en nyt tällä kertaa tuonutkaan sisälle, sillä ne ehtivät tehdä hyvin satonsa jo kasvihuoneessa ja päätyivät sieltä suoraan kompostoriin.

Ystävältä saadusta pistokkaasta kasvattamani verenpisara siirtyi sisälle tässä samassa ruukussa.

Pelargonit, tulikruunut ja yksittäinen muratti sen sijaan pääsivät ruukkuistutuksista omiin pienempiin purkkeihinsa.

Tulikruunuissa on vielä paljon nuppuja, joten niiden kukintaa saa ihastella vielä sisälläkin.
 

Kaikki kasvit päätyivät sisälle huoneenlämpöön kasvivalojen alle, sillä minulla ei edelleenkään ole parempaa, vähän viileämpää talvetustilaa. Pelargoneista leikkasin harottavimpia versoja pois, jotta ne mahtuivat paremmin kasvipöydälle. Ananaskirsikat taas leikkasin n. 15 cm pituisille tapeille, joista ne edellistalvina ovat vähitellen alkaneet puskea uutta kasvua. Koruköynnöksen siirsin sisälle samassa suuressa ruukussa, jossa se oli pihallakin. Ainakin aiempina vuosina talvetettavani ovat viihtyneet sisällä hyvin, tosin kastelusta täytyy pitää hyvin huolta ja välillä olen myös suihkutellut niiden lehtiä suihkepullolla. Saa nähdä, miten tänä talvena käy.

Talvetatko sinä kesäkukkia tai hyötykasveja?

Mukavaa keskiviikkoa!

tiistai 20. lokakuuta 2020

Yllätyskukkija

Meillä on kasvanut Kolmiopenkissä syyskimikki 'Brunette' jo viitisen vuotta, eikä se ole kertaakaan ehtinyt kukkia, vaan halla ja pakkaset ovat sen aina vieneet sitä ennen. Se ei ole minua haitannut, sillä ostin kasvin nimenomaan kauniiden lehtien vuoksi lisäämään vaihtelua penkin lehtisävyihin ja –muotoihin. Lisäksi jo ostovaiheessa epäilin, ettei kasvi välttämättä ehtisikään meillä kukkaan. Pari vuotta sitten se teki pikkuisen kukkavarren, mutta nuput olivat vielä ihan alkuvaiheissaan, kun pakkanen kasvin taas vei. Tänä vuonna yksinäinen kukkavarsi nousi jälleen, mutta en uskonut sen kukkivan nytkään. Yllätykseni olikin suuri, kun muutama päivä sitten huomasin nuppujen avautuneen. Tässä muutama kuva lokakuisesta yllätyskukkijastamme!

Syyskimikki 'Brunette' kasvaa Kolmiopenkin takaosassa aivan turveharkkoreunaisen O-penkin kyljessä.

Pienet, valkeat kukat ovat herkän kauniit ja korostuvat hienosti tummaa kukkavartta vasten.

Tämä syksy on ollut suotuisa näiden todella myöhäisten kukkijoiden kannalta. Postasin viime viikolla kelloköynnöksestämme, joka ehti myös aivan viime hetkillä avata nuppunsa. Tälle viikolle on tännepäin luvattu jo pikkupakkasta ja eilen satoi jo vähän räntää, joten kukkakausi alkaa puutarhassa vääjäämättä olla lopuillaan.

 Onko sinulla puutarhassasi syyskimikkejä? Jos on, ehtivätkö ne yleensä kukkaan?

Iloa päivääsi!

maanantai 19. lokakuuta 2020

Syksyn sävyjä, osa 2/2

Postailin viime viikolla puutarhamme ruskasta, joka tänä vuonna on ollut todella kaunis. Tosin kovien tuulien myötä väri-ilottelu loppui mm. koivujen ja pihlajien osalta melko lyhyeen. Sen sijaan monet pensaat ja perennatkin loistavat yhä upeissa väreissä. Tässä vielä lisää puutarhamme kauneimpia syyssävyjä!

Sydänpolulla yksi atsaleoista on jo saanut huomiota herättävän komean värin. Muut ovat vasta aloittamassa punastumistaan.

Samalla alueella pensasmustikatkin alkavat vasta vähitellen värjäytyä syksyn sävyihin.

Ruusuryhmässä keijunruusu loistaa sitruunankeltaisena.

Liljarinteen tiiunruusulla sen sijaan on kaunis, purppurainen syysväri.

Yksi näyttävimmistä kasveista puutarhassamme on tällä hetkellä korallikanukka 'Sibirica'.

Korallikanukan 'Sibirica' lehdet ovat kuin liukuvärjätyt.

Perennoista mm. enkeliperhoangervo on saanut hienon syysvärin. Syyshortensia 'Grandiflora' sen sijaan pitää tiukasti kiinni vihreästään.

Porraspenkin yli metsäpuutarhaa kohti. Etualalla enkeliperhoangervo hehkuu kellanoranssina.

Mongolianvaahtera on pettämätön syksyn kaunotar.

Kiiltotuhkapensaskin paljastui hienoilla syysväreillä koreilijaksi.

Etupihalle istutin nyt syksyllä pari atsaleaa, ja niistä erityisesti kanadanatsalea 'Violetta' on puhjennut kauniiseen ruskaan.

Kanadanatsalea 'Violetta'

 Värikästä alkanutta viikkoa!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...