lauantai 30. marraskuuta 2019

Puutarhahetken joulukalenteri

Joulukuun 1. päivänä avautuu Puutarhahetken joulukalenterin ensimmäisen luukku. Kalenterissa on luvassa joulun aikaan liittyviä somiste-, kukka- ja puutarha-aiheisia postauksia, ehkä joitain joululahjavinkkejäkin, mutta myös mukavia arvontoja sekä muutamia puutarhavierailuja, jotka tuovat kesäisen tuulahduksen talven keskelle ja tarjoavat inspiraatiota seuraavaa kasvukautta ajatellen. Lisäksi blogini 3-vuotissynttärit ajoittuvat joulunalusajalle, joten tähänkin liittyen on oma postauksensa synttäriarvontoineen luvassa.



Tervetuloa joulunodotukseen Puutarhahetken joulukalenterin parissa!

torstai 28. marraskuuta 2019

Yhteenvetoa viime kesästä: Chilit ja paprikat

Ajattelin tehdä taas pientä yhteenvetoa viime kesänä kasvattamistani hyötykasveista ja kesäkukista. Aloitan chileistä ja paprikoista, sillä niistä ensimmäiset ajattelin kylvää jo heti vuodenvaihteen seutuna. Osaa tänä vuonna kasvattamistani chileistä yritän myös saada talvetettua. Tässäpä listausta kuluneen kesän chileistämme ja paprikoistamme.
Chili 'Anaheim', maustepaprikat 'Biquinho' (pieni punainen) ja 'Lombardo' (ohuempi pitkä punainen), punainen paprika 'California Wonder', keltainen paprika 'Gourmet' ja nimetön pieni oranssi suippopaprika.

- chili 'Meek and Mild': Iti hyvin, samoin taimet kasvoivat mukavasti. Satokausi alkoi tällä chilillä harmillisen myöhään, vasta lokakuussa poimimme ensimmäiset kypsät chilit ja muutama chili odottaa vielä kypsymistään. Mustat chilit, jotka ovat hyvänmakuisia ja tulisuudeltaan melko mietoja. Tätä yritän talvettaa, jos satokausi alkaisi ensi vuonna aiemmin. Jatkoon!

- chili 'Bird Pepper': Tämä iti huonosti ja tuloksena oli vain yksi taimi. Ensimmäiset chilit kypsyivät vasta marraskuussa. Tulinen, maukas, pieni chili. Tämäkin on talvetuksessa.

- chili 'Hungarian Yellow Wax Hot': Jo viime vuonna tämä lajike nousi suosikiksemme eikä sitä voittanutta löytynyt vieläkään, vaikka pari kovaa haastajaa olikin. Täyteläinen, tulisuudeltaan melko mieto. Tämä on meillä maustevoihin ehdoton lempilajikkeemme ja myös tomatillosalsassa chili toimi erinomaisesti. Satokausi alkoi jo heinäkuussa ja jatkui marraskuuhun asti. Vaikka taimia oli useita, tänä vuonna tätä chiliä ei jäänyt pakastimeen tai kuivattavaksi, sillä käytimme sitä tuoreeltaan niin runsaasti.

Chili 'Hungarian Yellow Wax Hot'

- chili 'Anaheim': Iti ja kasvoi hyvin. Melko kookkaat, punaiset, vähän paprikanmakuiset, mutta silti hieman tuliset chilit. Satoa tuli mukavasti ja jäi kuivattavaksikin. Tosi hyvä peruschili, jota aion ehdottomasti kasvattaa jatkossakin. Yksi tämänvuotisista suosikeistamme.
Chili 'Anaheim'

- maustepaprika ’Biquinho’: Iti hyvin ja alkoi tuottaa satoa jo varhain, vaikka tämän kylvin vasta helmikuun puolivälissä eli reilua kuukautta myöhemmin kuin muut. Kukki runsaasti ja maustepaprikoitakin tuli valtava määrä. Kauniin näköinen, matala lajike. Chilit olivat pieniä, muutaman senttimetrin pituisia. Tosi mieto chili, joka sopi ainakin meidän mielestämme paremmin kypsennettäväksi kuin käytettäväksi sellaisenaan. Raakana emme tämän mausta pitäneet, maussa oli outo vivahde. Kasvatan tätä ehkä kuitenkin joskus vielä uudestaan, osittain tosin sen erityisen kauniin ulkonäön vuoksi.

Maustepaprika 'Biquinho'

- takapotkuinen nimetön chili: Iti hyvin, mutta satoa ei ehtinyt tulla tänä vuonna lainkaan. Siirsin chilit sisälle kasvivalojen alle lokakuussa ja tämä oli silloin vasta nupussa. Siirrosta se ei tykännyt ja tiputti nuppunsa. Leikkasin sen alas ja yritän talvettaa, jos ensi vuonna pääsisimme sitten maistamaankin.

- suippopaprika 'Urartu': Tuotti satoa muutaman kookkaan, kellanoranssin suippopaprikan verran. Hyvänmakuinen, melko peruspaprika. Voisin kasvattaa uudestaankin.

- pieni oranssi nimetön suippopaprika: Satoisa, n. 6-7 cm pitkiä, oransseja suippopaprikoita tekevä lajike. Iti hyvin, oli vaivaton kasvattaa. Satokausi alkoi heinäkuussa ja jatkui marraskuuhun asti. Maukas lajike, jota päätyi myös kuivattavaksi. Ehdottomasti jatkoon!
Pieni oranssi nimetön suippopaprika

- vihannespaprika 'Pusztagold': Todella hyvänmakuiset paprikat, jotka sopivat erinomaisesti esim. salsaan, tortilloihin ja kasvissosekeittoihin. Muistuttaa maultaan vähän chiliä 'Hungarian Yellow Wax Hot'. Ehdottomasti jatkoon!

- paprika 'California Wonder': Aiempina vuosina en ole tästä lajikkeesta saanut satoa lainkaan, mutta tänä vuonnapa sainkin! Iti tänäkin vuonna vähän nihkeästi, mutta sain silti kasvatetuksi kaksi satoa tuottanutta taimea. Maukas peruspaprika, suuret punaiset hedelmät. Voisin kasvattaa uudestaankin.
 
Paprika 'California Wonder'

- paprika 'Gourmet': Iti hyvin, mutta sato jäi melko pieneksi. Teki kellanoransseja, melko suuria paprikoita, jotka olivat ihan hyvän makuisia. Hyvä peruspaprika.

- maustepaprika 'Lombardo': Tämä nousi myös yhdeksi suosikeistamme tänä vuonna. Iti hyvin, teki satoa mukavasti, aina kuivattavaksi asti. Erittäin maukas, aromaattinen maustepaprika, jossa on vähän makeahkokin maku. Ehdottomasti jatkoon!

Kasvatitko sinä chilejä/paprikoita viime kesänä? Mikä on sinun suosikkilajikkeesi?

Mukavia marraskuun viimeisiä päiviä!

keskiviikko 27. marraskuuta 2019

Lentävän koiran puutarhakierros

Tällä kerralla luvassa onkin vähän erilainen kuvakierros puutarhassamme. Oppaanamme nimittäin toimii corgimme Rolf, joka hullaantuu lumesta. Olin ajatellut, että kuvaisin sen touhuja ympäri puutarhaa. Rolfista kuitenkin lumen syöminen oli niin vastustamatonta, että kierroksesta tuli "vähän" erilainen kuin olin suunnitellut. Tervetuloa lunta pöllyävälle vierailulle puutarhaamme!

Esittelijä saapuu paikalle. "Vihdoinkin vapaana!"

"Voi, miten paljon ihanaa, valkoista herkkua! Tää on pakko syödä kaikki!"

"Mitä sä nyt siinä? Meinaatko oikeesti, että mun pitäis lopettaa tää syöminen ja lähteä kiertämään pihaa?"

"Hmph, pakko kai se sitten on..."

"Mennään nyt sitten ja vähän äkkiä! Taustalla Buried Pot Garden."

"Tässä on istutuslaatikot..."

"Äkkiä seuraavaan paikkaan!"

"Jos mä nyt kerran poseeraan kunnolla tässä Liljarinteen edessä."

"Ja sitten mennään taas!"

"No niin, nyt on kierros tehty, tultiin takaisin Rinnepenkkien eteen. Metsäpuutarhaan mä en lähde, kun siellä ei oo lunta tarpeeks."

"Lähde nyt menee sen kameras kanssa. Mä haluun syödä tän ihana, valkoisen herkun ihan rauhassa."

Iloa päivääsi!

maanantai 25. marraskuuta 2019

Viimeiset kukkasipulit

Olin tänä vuonna päättänyt, etten enää myöhään syksyllä hanki kukkasipuleita alennusmyynneistä.  Äitini oli kuitenkin käynyt ale-laareilla ja ostanut sipuleita niin paljon, että niitä jäi vielä yli minullekin. Lopulta olinkin tutussa tilanteessa miettimässä, mihin viimeiset sipulit tungen. Maahan näitä nyt en enää laittanut, sillä en jaksanut alkaa rautakangella tekemään reikiä sipuleille, vaan tarkoitukseni on istuttaa ne ruukkuihin odottamaan kevättä. Tässäpä vielä tämän vuoden viimeiset kukkasipulimme:

Tulppaanit 'Garden Fire', 'Apricot Favourite', 'Queensland' ja 'Crossfire'

Erityisesti tulppaanin 'Queensland'...

... ja 'Garden Fire' kukintaa odotan innolla, vaikka kauniita toki ovat nuo kaksi muutakin tulppaanilajiketta.

 Teitkö sinä kukkasipulihankintoja alennusmyynneistä?

Mukavaa marraskuun viimeistä viikkoa!

lauantai 23. marraskuuta 2019

Puutarhavierailulla: Augustenborgs Botaniska Takträdgård, Malmö, Ruotsi, osa 2/2

Viime viikolla käynnistyi kuvakierros Augustenborgin kasvitieteellisessä kattopuutarhassa, joka tarjoaa ideoita erityisesti viherkattoihin, mutta alueelta löytyy inspiraatiota myös mm. maanpeitekasvien valintaan, maksaruohomattoihin ja kivikkokasvialueille. Viime viikon aiheena olivat viherseinät, erilaiset viherkaton toteutustavat ja alueen yleisilme. Tällä kertaa pääasiallisena aiheena ovat viherkatot. Tervetuloa jatkamaan puutarhavierailua Malmön kattojen yllä!

Tarhalaukkaneilikka ja sinipiikkiputki kukkivat katolla komeasti. Alueella on myös rönsyakankaalia ja keltaista pensashanhikkia. Tämä istutusalue on tehty pienen kummun päälle.

Toisesta suunnasta samaa aluetta. Pienten kivien kuorruttama polku nousee matalalle kummulle. Rönsyakankaali kasvaa rehevinä kasvustoina pensashanhikin tyvellä. Edessä kaunopunahattua.

Polun tällä reunassa kasvaa mm. kaunopunahattua, akileijoja, kurjenpolvia ja tädykkeitä.

Myös tässä on kumpumaista aluetta. Itselleni ei olisi kyllä tullut mieleen, että katolle voisi oikeasti tehdä kumpuilevia istutusalueita. Kummut on ilmeisesti tehty styroksista, jonka päällä on n. 15cm paksuinen kasvualusta. Alueella kasvaa heiniä, maksaruohoja ja muita kuivuutta kestäviä kasveja.

Kumpujen takaa löytyy mehiläispesä.

Kattopuutarhasta löytyy myös oikeasti paksumman kasvualustan vaativia kasveja, sillä sinne on istettu  pari omenapuuta. Tätä varten katolle maksaruohomaton reunaan on tehty erillinen patolevyn vuoraama istutusallas, josta ylimääräinen vesi pääsee pois. Tämä istutus näytti viime kesänä vähän kuivahtaneelta, ja paahteinen, kuiva kesä onkin varmasti haasteellinen tälle kattopuutarhalle, sillä varjoa siellä ei juuri ole tarjolla.

Enpä ole ennen nähnyt katolla kasvavia omenapuita. Taustalla maksaruohomattoa, jonka keskellä on alue kaktuksille.

Kaktukset näyttävät viihtyvän kuivalla ja lämpimällä katolla, jossa kasvualustan päällimmäinen kerros on kivimursketta.

Tällä katolla on taas selvästi vehreämpää. Erityisesti koristeheinät ja maksaruohot näyttävät voivan kattopuutarhassa todella hyvin, samoin ruohovartiset, kuivaa kestävät kukat.

Tällä alueella kasvualustan paksuus vaihtelee. Paksumpi maakerros on vasemmalla pitkittäissuuntaan ja siinä kasvaa kurjenpolvia ja vuorenkilpeä. Sen vieressä on ohuempi kasvualusta, jossa viihtyvät maksaruohot, ja oikealla taas paksumpi.

Tässä patolevyjen rajaamissa ruuduissa testataan kasvien selviytymistä ja kukkimista eri paksuisissa kasvualustoissa. Yllättävän ohuessakin ne näyttivät kasvavan, mutta kyllä paksuimmissa alustoissa kasvu oli rehevämpää ja kukinta runsaampaa.

Katoilla on myös aurinkopaneelirivistöjä, joiden taakse jäävän tilan täyttävät ruohosipuli- ja koristeheinäkasvustot. Kattojen rajallinen tila onkin otettu kokonaisuudessaan hyötykäyttöön.

Betonipinnassa oleviin metallireunaisiin syvennyksiinkin on istutettu kasveja. Se, miten rankkasateella ylimääräinen vesi poistuu syvennyksestä, jäi minulle epäselväksi. Ratkaisun luulisi vaativan vähintäänkin kunnon salaojituksen.

Tälle alueelle on kerätty kattopuutarhan haasteellisiin olosuhteisiin erityisen hyvin sopivia kasveja, jotka selviytyvät 10 cm paksulla kasvualustalla.

Vasemmalta verikurjenpolvi, tähkätädyke, lännenkylmänkukka, törmäkukka. Myös sikuria kasvoi tällä alueella. Taustalla mm. hopeatoppoa, marunaa ja maksaruohoja.

Puutarhavierailut jatkuvat taas ensi viikolla, jolloin esittelyssä on aivan ihana kasvitieteellinen puutarha Pohjois-Saksassa. Taisipa heinäkuussa heti lomareissumme jälkeen laittamani maistiaiskuva olla juuri sieltä.:)

Leppoisaa viikonloppua!

torstai 21. marraskuuta 2019

Kasvihuoneessa tunnelmointia

Kun kesän jäljet oli siivottu pois, kasvihuoneemme muuttui taas oleskelutilaksi. Kasvukauden päättyessä on kiva, kun puutarhassa on kuitenkin jokin viihtyisä paikka, jossa voi istuskella kylmällä ja sateisellakin kelillä, tunnelmoida ja unelmoida taas tulevasta kasvukaudesta. Tänä syksynä kasvihuoneemme sai somisteeksi mm. havuja, heiniä ja kaisloja. Kynttilät kuuluvat ehdottomasti syksyiseen kasvihuoneeseen, ja takaseinän viiniköynnöstukikin sai taas tunnelmavalot ylleen. Tervetuloa tunnelmoimaan kanssani hetki marraskuisessa kasvihuoneessamme!

Takaseinällä viiniköynnöstuen kausivalot loistavat kilpaa hyllyillä ja pöytätasoilla olevien kynttilöiden kanssa. Lampaantaljojen ja vilttien ansiosta metalliset puutarhatuolit ovat miellyttäviä istua talvellakin.

Kasvihuoneen katosta roikkuvissa maljakoissa on tänä syksynä puolukanvarpuja ja kuivattuja pioniunikon siemenkotia.

Hyllyjä peittävät hyväntuoksuiset kuusenhavut.

Istutuspöydällä kynttilälyhty on saanut rinnalleen lasipurkillisen kuivattua jänönhäntää ja pioniunikon siemenkotia.

Terassilta katsottuna kasvihuone loistaa hämärässä valaistun takaseinän ansiosta.

 Tässä vielä muutama kuva päivänvalossa:

Kaislat pääsivät suureen lasimaljakkoon istutuspöydän viereen. Ne sopivat hyvin yhteen pioniunikoiden siemenkotien, jänönhäntien ja muiden luonnonmateriaalien kanssa.

Havujen lisänä hyllyillä on myös jäkäläisiä oksia.

Postasin aiemmin värjänneeni mm. pioniunikon siemenkotia, ja osa näistä värjätyistä pääsi myös kasvihuoneeseen. Pronssinsävy sopii hyvin luonnon omien värien kanssa.

Tämä todella yksinkertainen asetelma on minusta hurjan kaunis.

Kaunista päivää!

keskiviikko 20. marraskuuta 2019

Puutarhan kasvilistat

Pidän puutarhamme kasveista kirjaa istutusalueittain, jotta tiedän, mitä missäkin kasvaa. Kasveja on jo sen verran paljon, etten aina ihan kaikkia muista, jolloin on kiva, kun voi nimet jostain tarkistaa. Kesän ja syksyn aikana tulee yleensä tehtyä kasvihankintoja jonkin verran, ja talven tullen olen niitä sitten päivittänyt kasvilistoihin. Sinänsä toimintatapa on vähän huono, sillä osa listoihin lisättävistä kasveista on ylhäällä vain kaiken maailman lippulappusilla, joihin olen nimet kesän puutarhatouhujen lomassa nopeasti rustannut. Tämä onneksi koskee vain niitä kasveja, jotka ovat päätyneet täydennykseksi vanhoille istutusalueille tai istutettu paikkaan, jossa ei vielä ole nimettyä, suurempaa istutusaluetta. Uusien istutusalueiden kasvit olen kerännyt jo istutusvaiheessa selkeiksi omiksi listoikseen. Nyt hämärinä marraskuun iltoina olen vähitellen käynyt läpi viime kesänä hankittuja kasveja ja päivittänyt puutarhamme kasvilistat ajan tasalle.

Tässä kuvina muutamia poimintoja viime kesän hankinnoistani:

Syyshortensia 'Pinkachu'

Komeamaksaruoho 'Matrona'

Kantopuutarhaan päätyi saniaisia, havuja, pohjanvanamoa ja metsäalppikello 'Spring Symphony'.

Kivikkokurjennokka 'Bishop's Form'

Lisätessäni viime kesän kasvihankintoja listoille huomasin, että etenkin koristeheinien ja saniaisten määrä lisääntyi selvästi. Saniaiset saivatkin nyt oman listansa. Myös kärhöjä tuli hankittua paljon, 14 kappaletta, koska etupihalle nousi viherseinä ja neljä uutta köynnöstukea. Puutarhamme havuvalikoimakin monipuolistui, kun istutimme mm. pihamme ensimmäisen pihdan, marjakuusen ja kartiovalkokuusia. Haaveena olleista kasveista totetui ruusuorapihlajan, ruusumantelin, sateenvarjojalavan ja parin magnolian pääseminen puutarhaamme. Siltikin suurin osa kasvihankinnoista oli toki perennoja, sillä uusia istutusalueita syntyi taas useita ja niistä osa on varsin kookkaitakin. Niihin saikin uppoamaan hyvän määrän kasveja ja tyhjiäkin kohtia vielä jäi, joita pääsen paikkailemaan ensi vuonna.

Tässäpä linkit päivitettyihin kasvilistoihin:
- Kasvilistat istutusalueittain
- Perennat
- Köynnökset
- Heinät
- Saniaiset
- Puut ja pensaat

  Hauskaa keskiviikkoa!

maanantai 18. marraskuuta 2019

Talventörröttäjät

Siivoan kukkapenkit yleensä vasta keväällä ja silloinkin lähinnä pilkon talven jäljiltä säilyneitä varsia yms. pienemmäksi ja jätän ne maatumaan paikoilleen. Meillä onkin aina runsaasti talventörröttäjiä, jotka vähitellen hautautuvat kinoksiin. Tänä vuonna törröttäjät saivat jo varhain talvisen ilmeen lumen ja kuuran ansiosta. Tässä muutamia kuvia puutarhamme talventörröttäjistä!

Päivänsilmän kuihtunutta kauneutta

Kaaripenkin punaväriminttu on mielestäni yksi hienoimmista talventörröttäjistä. Se on kestävä ja melko korkea, joten se törröttää yleensä pitkälle tammi-helmikuuhun, kunnes se lopulta saattaa jäädä lumen alle.

Porraspenkissä keijunkukka 'Hans' kimaltelee auringossa.

Etupihan keijuangervo 'Little Princess' ei ole vielä jäänyt hangen alle.

Rantavehnän ja koristekastikan 'Overdam' korret ovat kuuran kuorruttamat.

Kivikasan reunaa koristaa iisoppi.

Ukkolaukka on yksi komeimmista talventörröttäjistä.

Talvi tuli tänä vuonna tosi varhain. Kuva on otettu 8.11.2019.

Mitkä ovat sinun lempitalventörröttäjiäsi? :)

Hauskaa uutta viikkoa!
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...