Näytetään tekstit, joissa on tunniste puutarhapolku. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste puutarhapolku. Näytä kaikki tekstit

lauantai 2. joulukuuta 2023

2. luukku: Puutarhavierailulla: Kasvitieteellinen puutarha, Geneve, Sveitsi, osa 2/4

Tänään jatkamme tutustumista ihanaan geneveläiseen kasvitieteelliseen puutarhaan. Viime viikon postauksessani oli kuvia mm. puutarhan monista upeista vesiaiheista. Tänään esittelyvuorossa on kauniita, laajoja istutusalueita ja puutarhan yleisilmettä. Tervetuloa mukaan kuvakierrokselle!

Lehdetön, vanha puu kohoaa komeana, veistosmaisena rehevien istutusten keskeltä.

Eurooppalaisten ja siperialaisten kasvien aluetta

Mutkittelevan hiekkapolun ylle kaartuu vänkyräinen mänty.

Osa istutusalueista on reunustettu karahkoista tehdyillä aidoilla. Taustalla näkyy sama puuvanhus kuin ensimmäisessä kuvassa.

Himalajan ja tiibetin kasvien aluetta

Punalehtinen japaninvaahtera vangitsee katseen kaiken vihreyden keskellä.

Samaa aluetta toisesta suunnasta. Vaahteran edustalla solisee yksi puutarhan monista puroista.

Japaninvaahtera on osa japanilaista istutusaluetta.

Pyreneiden alueelta löytyy useita hopeanhohtoisia kasveja, kuten etualalla kasvava, kurjenherneisiin kuuluva Astragalus tragacantha.

Kivipuutarhassa kasvaa mm. kilpiruohoa, syyssinililjaa ja erilaisia asterikasveja.

Mutkittelevat polut kutsuvat tutkimaan, mitä kaikkea puutarhasta löytyykään.

Rusokapinsäde

Tässä puutarhassa on runsaasti kauniita, laajoja puutarhanäkymiä tarjoavia paikkoja.

Tässä vielä linkit jo esittelemiini viime kesän lomareissumme puutarhakohteisiin:

- Parc de Mon Repos, Lausanne, Sveitsi
- Jardin Botanique, Lausanne, Sveitsi
- Botanischer Garten Frankfurt, Frankfurt am Main, Saksa
- Bethmannpark, Frankfurt am Main, Saksa
- Hafenpark, Frankfurt am Main, Saksa
- Chinese Garden, Frankfurt am Main, Saksa

 

Iloista viikonloppua!

lauantai 14. lokakuuta 2023

Puutarhavierailulla: Botanischer Garten Frankfurt, Saksa, osa 2/3

Tänään blogissani jatkuu kuvakierros Frankfurtin ihanassa kasvitieteellisessä puutarhassa upean kivikkoalueen parissa. Tämä kivipuutarha sykähdytti ainakin itseäni ja löysin sieltä monia ideoita omaan puutarhaamme, jossa itse asiassa etupihan puolella jo joitain toteutinkin Kivikasan parissa. 

Mehitähdille riittää tosi ohut kasvualusta, jolloin ne sopivat kasvamaan kivien painanteissakin.

Kivipuutarha on kumpumainen.

Samettisen näköinen sammalmatto sopii hyvin yhteen kivien kanssa.

Paikoitellen kasvusto on rehevämpää ja kiviä pilkottaa vain sieltä täältä.

Alueen yleisilmettä

Kivipuutarhaa toisesta suunnasta

Kapeat hiekkapolut kiemurtelevat rinteillä.

Alueella kasvaa myös muutamia puuvartisia, kuten ruusupensaita ja havuja.

Esimerkiksi matalat kurjenmiekat, erilaiset maksaruohot, rikot ja mehitähdet kuuluvat kivipuutarhan kasvivalikoimaan.

Mm. kalliomaksaruohoa ja erilaisia mehitähtiä

Mehitähdet ovat levittäytyneet kauniisti kivenkoloihin.

Kivipuutarhan toinen reuna on rehevämpi. Siellä kasvaa mm. saniaisia ja koristeheiniä.

Saman polun varrelta löytyy myös havuja ja varpukasveja.

Kivipuutarhalta edellisen postauksen hiekkaan perustettua istutusaluetta kohti.

Ensi viikolla palaamme vielä kerran Frankfurtin kasvitieteellisen puutarhan viimekesäisiin tunnelmiin, kun luvassa on kuvia mm. pienten ruutupuutarhojen alueelta.

Oikein hyvää viikonloppua!

lauantai 16. syyskuuta 2023

Puutarhavierailulla: Chinese Garden, Frankfurt am Main, Saksa, osa 1/2

Tänään blogissani alkaa kuvakierros upeassa kiinalaisessa puutarhassa, joka on osa Frankfurtissa sijaitsevaa Bethmannparkia. Puutarha on kaikille avoin, maksuton, mutta portit ovat auki vain valoisaan aikaan. Puutarhassa ei ole kukkivia kasveja, vaan siellä koristearvo on nimenomaan lehtimuodoissa ja -väreissä, luonnonkivissä, vesielementeissä ja puutarhapatsaissa. Tervetuloa nojatuolimatkalle Chinese Gardenin harmonisiin tunnelmiin!

Sisäänkäynti muurien ympäröimään puutarhaan on komeasta portista.

Puutarhassa on runsaasti erilaisia patsaita.

Silta johdattaa puutarhalammen kapeimman kohdan yli.

Pikkukivistä tehdyt, koristeelliset polut kiemurtelevat kasvuston seassa.

Puutarhan yleisilmettä

Vesi on tässä puutarhassa tärkeässä roolissa.

Kaarisillalle avautuu kaunis näkymä puiden välistä.

Kiinalaistyylinen huvimaja on rakennettu kummun päälle.

Kiviportaat johtavat huvimajalle. Rinteellä kiipeilee mm. muratti.

Alueelta löytyy myös pikkuinen, salaperäinen luola.

Puistossa on harmoninen, rauhoittava tunnelma.

Ensi viikolla on luvassa vielä lisää kuvia tästä kauniista kiinalaisesta puutarhasta, kun esittelyvuorossa on mm. puutarhalammen alue.

 

Oikein hyvää viikonloppua!

sunnuntai 20. elokuuta 2023

Kasvihuoneen edustalta kesäkeittiölle

Kasvihuoneemme edustalta kesäkeittiöllemme kiemurtelee polku, joka on alussa liuskekivetty, lopussa nurmea. Tämän polun alueella riittää kauniita kukkijoita niin perennoissa kuin puuvartisissakin. Tervetuloa tämän videon välityksellä kulkemaan kanssani tätä ihanaa, kukkivaa polkua! (Jos video ei näy alla, pääset katsomaan sen tästä: Kasvihuoneen edustalta kesäkeittiölle)



Leppoisaa sunnuntaita!

lauantai 11. maaliskuuta 2023

Puutarhavierailulla: Jardim das Camélias, Sintra, Portugali, osa 2/2

Tänään palaamme takaisin portugalilaisen kameliapuutarhan tunnelmiin, kun luvassa on kuvia mm. erikoisista pyöreistä istutusalueista ja vesiaiheista. Tervetuloa jälleen nojatuolimatkalle kamelioiden katveeseen!

Edellisen postauksen kuvat olivat oikealla näkyvän jyrkän rinteen puolelta. Rinteen alla on kivetty alue, josta löytyy mm. pyöreä vesiaihe, erilaisia istutusalueita ja taustalla pilkottava pergola.

Kivetylle alueelle on tehty myös pieniä, pyöreitä vesiaiheita.

Istutusalueita rajaavat tuuheat reunuskasvit.

Kivetty puutarhapolku mutkittelee kamelioiden katveessa. Kivimuurin päällä kasvaa vuorenkilpeä.

Pergola toisesta suunnasta

Vuorenkilpeä löytyy lähes jokaisesta puutarhakohteesta, jossa kävimme Portugalin matkallamme.

Kivimuuri on saanut pehmeän sammalpeitteen.

Rinteen alla on myös lampi.

Lammen keskellä nousee pieni torni.

Saniaiset levittäytyvät lammen rannalla.

Luonnonkiviä on aseteltu rannalle rivistöksi.

Ensi viikolla luvassa on vielä yhden portugalilaisen puutarhan esittely. Sen jälkeen palaamme takaisin kotimaan antimiin. :)

Tässä vielä linkit aiemmin esittelemiini saman lomamatkan puutarhakohteisiin:

- Jardim Rainha D. Amelia, Sintra, Portugali
- Castelo dos Mouros, Sintra, Portugali
- Jardim da Alameda João de Deus, Faro, Portugali
- Jardim do Coreto, Tavira, Portugali

Hauskaa viikonloppua!

perjantai 7. lokakuuta 2022

Syksyinen puutarha

Syksykin on todella kaunista aikaa puutarhassa, vaikka kesästä tykkäänkin vielä enemmän. Etenkin aurinkoisena syyspäivänä puutarha hehkuu nyt räiskyvissä ruskan väreissä, ja lisäksi myöhäisimmät kukkijat availevat vielä nuppujaan. Tervetuloa viivähtämään näiden kuvien välityksellä hetki syksyn värjäämässä puutarhassamme!

Tähdenlennon polun huipulta, elävän pajumajan ovelta avautuvat kauniit näkymät metsäpuutarhaan.

Elävän pajumajan oksien välistä toiseen suuntaan. Viereinen pihlaja luo tähän hauskan, keltaisen lehtikaton.

Auringonvalo saa ruskan värjäämät lehdet hehkumaan.

Kolmiopenkin yli puutarhavarastolle päin

Hortensiapolku on parhaimmillaan tähän aikaan vuodesta erilaisten syys- ja pallohortensioiden kukkiessa ja ruskan sävyttäessä niiden sekä kirkkaankeltaisena loistavan katsuran lehtiä.

Terassilta kasvihuoneelle päin. Tämä puutarhanäkymä on yksi suosikeistani ympäri vuoden ja sitä pääsee onneksi ihastelemaan myös olohuoneen korkeista ikkunoista.

Ihanaa viikonloppua!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...