Näytetään tekstit, joissa on tunniste syksy. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste syksy. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 1. marraskuuta 2023

Lokakuun puutarhapuuhia

Lokakuu toi jo pakkaspäivät meillekin, joten pääasiassa lokakuun puutarhapuuhamme rajoittuivat puutarhan valmistamiseen tulevaa talvea varten. Jänissuojaverkot viritimme taas pitkäkorville maistuville puuvartisille ja merkitsimme polkujen kulkureittejä niistä kohdista, jossa ne on tarkoitus pitää auki läpi talven. Myös syksyn kukkasipulit istutin lokakuussa. Viime tingassa aloitimme myös etupihan kivialueen päivittämisen, johon istutimme alennusmyynnissä vastaan tulleita perennoja ja puuvartisia. Tästä etupihan päivityksestä postailinkin jo aiemmin.

Kasvihuone sai taas kausivalonsa ja sen takana omenapuut jänisverkkonsa. Valkoiset kepit auttavat talvella hahmottamaan polkujen kulkureittejä.

Myös ihan yleistä puutarhan siivousta ja siistimistä on mahtunut lokakuuhun ja esimerkiksi puutarhakoristeet ja aurinkokennovalot keräsimme varastoon talveksi. Lisäksi talvetettavat kasvit pääsivät alkukuusta sisälle odottamaan ensi kevättä. Kausivalot taas saavat tuoda iloa alkaneeseen pimeään vuodenaikaan. Nyt ennen lumien tuloa oli myös hyvä hetki tehdä jälleen mittauksia ja ottaa kuvia niiltä alueilta, joille talven aikana laadimme suunnitelmia seuraavan kesän puutarhaprojekteja ajatellen.


Iloa päivääsi!

maanantai 30. lokakuuta 2023

Kesäkeittiön syksyä

Yhteistyössä Huiskula

Kesäkeittiömmekin siirtyi taas syksyisiin tunnelmiin, kun kesäiset asetelmat joutivat pois ja tilalle tuli syyskukkia. Nyt esimerkiksi callunat, lankaköynnökset ja hopealangat tuovat sinne väriä ja tunnelmaa. Kesäkeittiön suojissa nämä syyskukat myös kestävät pitkään, ja vähitellen marraskuun edetessä täydennän asetelmia havuilla, jotka tuovat kesäkeittiön tunnelmaan jo ripauksen lähestyvää joulua.

Lankaköynnös, hopealanka ja marjakanerva sopivat hyvin yhteen.

Kesäkeittiön syksyistä yleisilmettä

Lankaköynnös, kirjavalehtinen tädyke ja calluna 'Skyline' pääsivät pieneen ruukkuryhmään.

Punainen calluna koristaa ruokapöytää.


Aurinkoista alkanutta viikkoa!

torstai 19. lokakuuta 2023

Syksyn kukkasipulit

Viime päivinä olen taas piilotellut multiin syksyn kukkasipuleita. Vaikka tämä onkin vähän tympeää puuhaa tihkusateessa sormet kylminä kykkiessä, kevään kukkaloiston mielessä pitäminen kannustaa vuosittain ryhtymään istutuspuuhiin. Sipulikukkien väri-ilottelu nimittäin ehdottomasti kuitenkin palkitsee kaiken nähdyn vaivan! Olen monin paikoin istuttanut monivuotisia, itsestään pikku hiljaa leviäviä sipulikukkia, kuten posliinihyasintteja, idänsinililjoja, isokevättähtiä, krookuksia, kevätkurjenmiekkoja ja kasvitieteellisiä tulppaaneja. Muutamat kukkapenkit on kuitenkin varattu narsisseille ja tulppaaneille, joita joudun aina muutaman vuoden välein istuttamaan lisää. Tänä vuonna täydennysvuorossa olivat Koho- ja Porraspenkki sekä Liljarinne. Lisäksi pikkusipuleita istutin etupihalle päivitettyyn Kivikasaan ja uudistettavalle istutusalueelle.

Nämä tulppaanit ilahduttavat ensi kesäkuussa Liljarinteessä ja Koho- sekä Porraspenkissä. Krookukset istutin etupihan Kivikasaan.

Valkoisia kevätkurjenmiekkoja ja vaaleanpunaisia pikkutulppaaneja kaivelin etupihan uudistettavan istutusalueen toiseen reunaan sekä takapihalle metsäpuutarhan puolelle.

Tässä vielä lista tämän syksyn kukkasipuleistani:

- triumph-tulppaani 'Jan Seignette'
- darwin-tulppaani 'Van Eijk', 'Mystic Van Eijk', 'Novi Sun'
- tulppaani 'Purple Prince'
- tähtitulppaani 'Little Beauty'
- krookus, kasvitieteellinen lajitelma
- kevätkurjenmiekka 'White Excelsior'

 

Aurinkoista loppuviikkoa!

tiistai 17. lokakuuta 2023

Puutarhamme kauneimmat syyskukkijat: Upeat asterit

Puutarhamme myöhäisimpiin syyskukkijoihin kuuluvat mm. syys- ja komeamaksaruohojen, hortensioiden ja syysmyrkkyliljojen lisäksi erilaiset asterit, jotka kukkivat edelleen sinnikkäästi. Näistä asteri 'Kesseler' on muodostanut upean, rehevän kasvuston ja parhaimpina vuosina sen kukinta ilahduttaa aina syyskuun alkupuolelta marraskuulle asti. Muut asterimme kasvavat vielä selvästi pienemmällä alalla, mutta nekin leviävät vähitellen. Tässäpä puutarhamme ihania astereita!

Asteri 'Kesseler' kukkii joka syksy runsaasti parin kuukauden ajan.

Asteri 'Kesseler' kasvaa Angervorinteessä ison koivun juurella. Haasteellinen paikka ei ole haitannut sitä, vaan se kasvaa rehevänä ja runsaskukkaisena. Tämä kuva on vajaan kuukauden takaa, mutta 'Kesseler' kukkii edelleen.

Reunusasterin 'Anneke' kukat ovat suloisen vaaleanpunaiset.

Varjoasteri kasvaa Vihertunnelissa ison kiven edustalla.

Pisaran syysasteri 'Barbados' on vasta availemassa ensimmäisiä nuppujaan. Loppuviikolle on luvattu tänne pakkasia, joten leikkelin sen kukkavarsia sisälle maljakkoon, jos saisimme nauttia sen kukinnasta sitten siellä.


Tämän olen ostanut alppiasterina 'Happy End' jo muutamia vuosia sitten, mutta se ei ole aiempina vuosina tehnyt edes nuppuja. Nyt nuppuja on, mutta näyttäisi, ettei tämä varmaankaan ole 'Happy End', vaan joku vaaleakukkainen lajike. Tätäkin päätyi nyt sisälle maljakkoon, jotta näkisin, minkälaiset kukat tällä lajikkeella on.
'

Iloa päivääsi!

torstai 12. lokakuuta 2023

Puutarhamme kauneimmat syyskukkijat: Maksaruohot

Yksi merkittävä ryhmä puutarhamme ihania syyskukkijoita ovat myöhäiset maksaruohot. Niistä löytyy ilahduttavan paljon erilaisia lajikkeita, joissa kukkien sävyn lisäksi vaihtelua on myös lehtien värissä. Meidän puutarhassamme suurin osa syys- ja komeamaksaruohoista on vaaleanpunakukkaisia, mutta joukkoon mahtuu myös valkeita kaunottaria. Oma suosikkini on upea, kirjavalehtinen komeamaksaruoho 'Frosty Morn', jonka kukissa on valkeaa ja hennon vaaleanpunaista.

Patiokaaressa kasvavat komeamaksaruoho 'Stardust' ja syysmaksaruoho 'Brilliant'.

Ne molemmat ovat muodostaneet jo mukavan kokoisia kasvustoja, joista saa otettua jakopalojakin.

Samalla alueella kukkii myös komeamaksaruoho 'Herbstfreude'.

Syysmaksaruoho 'Brilliant' ja komeamaksaruoho 'Frosty Morn' kukkivat Pisarassa.

Syysmaksaruoho 'Brilliant'

Komeamaksaruoho 'Frosty Morn'

Etupihan Viherseinäpenkissä kukkii syksyisin dramaattinen, tummalehtinen komeamaksaruoho 'Matrona'.

Myös komeamaksaruoho 'Carl' löytyy samalta alueelta.


Näitä myöhäisiä maksaruohoja, samoin kuin muitakin maksaruohoja, on helppo lisätä. Meidänkin puutarhassamme komeamaksaruohoa 'Herbstfreude' ja syysmaksaruohoa 'Brilliant' löytyy jo monesta kukkapenkistä, kun olen ottanut alkuperäisistä kasveista jakopaloja ja pistokkaita. Lisäksi komea- ja syysmaksaruohot sopivat hyvin leikkokukiksi, ja tykkäänkin kerätä niitä ilahduttamaan myös sisälle maljakkoon vielä näin lokakuussakin. Parasta aikaa keittiön pöydällämme on maljakossa muutama syysmaksaruohon 'Brilliant' ja komeamaksaruohon 'Frosty Morn' kukkavarsi tuomassa iloa arkeen.


Kauniita syyspäiviä!

tiistai 10. lokakuuta 2023

Myöhäisimpiä kukkijoita, osa 2/2

Viime viikolla kirjoittelin etupihamme myöhäisimmistä kukkijoista ja lupasin laittaa kuvia myös takapihamme viimeisistä kaunottarista. Tähän postaukseen keräämieni syyskukkijoiden lisäksi mm. hortensiat ja syys- sekä komeamaksaruohot ilahduttavat vielä komeilla kukillaan. Näistä jälkimmäisistä on oma postauksensa tulossa vielä myöhemmin. Tässäpä kuvakimaraa puutarhamme lokakuisista kukkijoista!

Terassin laidalla kukkivat neilikkaruusut 'F.J. Grootendorst'...

... 'Pink Grootendorst'.

Patiokaaressa kukassa ovat yhä morsiusharso...

... ja nuokkuluppio, jotka ilahduttavat jo kolmatta kuukautta. Niiden lisäksi Patiokaaren syyskukkijoihin kuuluvat syysmyrkkyliljat, joista postailinkin äskettäin.

Liljarinteessä kukassa on yhä rohtosuopayrtti.

Myös tämä keltainen, nimetön ruusu kasvaa Liljarinteessä. Se intoutui vielä uuteen kukintakierrokseen, vaikka talvi lähestyy.

Pionirinteen syksyinen piristys on vuorikonnantatar 'Darjeeling Red'.

Keltaisessa Pisteessä kukkivat päivänsilmä...

... syyspäivänhattu 'Herbstsonne'.

Kolmiopenkissä kukintavuorossa ovat kääpiöjaloangervo 'Pumila'...

... päivänsilmä. Niiden lisäksi siellä ilahduttaa suloinen syyskimikki, josta kirjoittelin pari viikkoa sitten.

Sydänpolulle johtavaa porttia koristavat tarhalyhtykärhö 'Princess Kate' ja tarhaviinikärhö 'Justa'.

Puolikuun penkin syksyinen kaunotar on katvio.

 

Aurinkoista tiistaita!

tiistai 3. lokakuuta 2023

Suloiset syysmyrkkyliljat

Viime syksynä istutin vihdoin ensimmäiset myrkkyliljan kukkasipulit puutarhaamme. Olin jo usean vuoden ajan ihastellut mm. Facebookin puutarharyhmissä ja toisten blogeissa niiden kukintaa, ja syysmyrkkylilja eli alastonimpi olikin ollut toivelistallani myös omaan puutarhaamme. Viime syksynä sen sipuleita sattui puutarhamyymälässä sopivasti vastaan, ja olihan niitä pakko kokeilla! Myrkkyliljan suloinen kukinta näin syys-lokakuun vaihteessa saa kyllä hymyn huulille, ja luulen, että näitä on hankittava puutarhaamme vielä lisää.

Tarhamyrkkylilja 'Waterlily'

Istutin myrkkyliljan kukkasipulit Patiokaareen, jonka ohi kuljen lähes päivittäin kesäkeittiölle. Niinpä nämä kauniit syyskukkijat tulevat väkisinkin huomatuiksi.


Iloa päivääsi!

maanantai 25. syyskuuta 2023

Ylistys syyskimikille

Metsäpuutarhamme puolella Kolmiopenkissä on kasvanut syyskimikki 'Brunette' jo pitkään. Ostin sen ensisijaisesti kauniiden, violettiin vivahtavien lehtien vuoksi ja olin varautunut siihen, ettei se välttämättä ehdi kukkia täällä IV-vyöhykkeellä lainkaan. Useita vuosia kasvi kasvattikin vain komeat lehdet, ja jos nuppuja tuli, niitä alkoi muodostua niin myöhään, että pakkaset ehtivät viedä ne ennen kukintaa. Kolme vuotta sitten syyskimikki 'Brunette' ehti avata ainokaisesta kukkavanastaan muutamia nuppujaan, ja se olikin oikea juhlahetki! Sen jälkeen se on tehnyt aina pari kukkavanaa syys-lokakuussa, mutta tänä vuonna kasvi on ilokseni puskenut kukkavanoja pitkälle toistakymmentä. Näistä ensimmäiset ovat nyt ihanassa kukassa ja jos halloilta vältytään vielä hetken aikaa, voi olla, että pääsemme nauttimaan oikeasta syyskimikin kukkarunsaudesta. 

Syyskimikki 'Brunette'

Tänä vuonna syyskimikin kukilla on ensimmäistä kertaa selvää koristearvoa syksyisessä puutarhassa.

Syyskimikin seurana Kolmiopenkissä kukkii päivänsilmä. Taustalla varaston edessä nuppujaan availee vaaleankeltakukkainen katvio.


Syyskimikin kukkien tuoksu on tosi ihana, sillä se muistuttaa tuomen kukkien tuoksua. Keräsinkin maljakkoon muutamia vielä nupussa olevia kukkavanoja, jotta saisimme nauttia kimikin söpöistä kukista ja niiden tuoksusta myös sisällä.


Aurinkoista syyskuun viimeistä viikkoa!

torstai 21. syyskuuta 2023

Ihanat, suloiset hortensiat, osa 2/2

Postailin viime viikolla puutarhamme suloisista hortensioista Pikkukaaren alueelta. Tässä postauksessa on lisää juttua näistä upeista syyskukkijoista, mutta tällä kertaa mm. Rinne- ja Patiokaaren alueelta sekä terassin luota. Siispä tervetuloa näiden kuvien välityksellä vielä uudestaan hurmaavien hortensioidemme pariin!

Syyshortensia 'Living Colourful Cocktail' kuuluu uusimpiin hankintoihini. Se on Isokaaren ensimmäinen hortensia, mutta saattaa hyvinkin saada lähivuosina lajitoverin tai kaksikin.

Vihertunnelin luona kukassa on mustilanhortensia, joka jaksaa ilahduttaa runsaalla kukinnalla vuodesta toiseen.

Patiokaaren syyshortensia 'Limelight' vasta aloittelee kukintaansa.

Sen lähellä puutarhapolun toisella puolella Rinnekaaressa kasvaa syyshortensia 'Silver Dollar'.

Terassin ruukkupuutarhan kasveihin kuuluu syyshortensia 'Little Lime', joka on talvehtinut hyvin termoruukussaan ihan taivasalla.

Sen lähellä Pensasryhmässä ihastuttaa tämänsyksyinen löytöni syyshortensia 'Bobo'.

Etupihallamme kasvavat rungolliset syyshortensiat 'Limelight', joiden ensimmäiset kukinnot ovat jo osin ruskettuneet.


 Mukavaa torstaita!

maanantai 18. syyskuuta 2023

Puutarhamme kauneimmat syyskukkijat: Syysleimut, osa 1/2

Syysleimut ovat näyttäviä loppukesän ja syksyn perennoja, joiden kirkkaat kukat tuovat upeaa väri-ilottelua, kun monet muut kasvit ovat jo lopettaneet kukintansa. Meiltäkin näitä kaunottaria löytyy juuri sen vuoksi ympäri puutarhaa. Tähän postaukseen keräsin kuvia Liljarinteen ihanista syysleimuista, jotka ehtivät kukkaan aina ensimmäisenä.

Syysleimu 'Junior Dance' on vähän Liljarinteen muita syysleimuja matalampi ja se kasvaakin syysleimuryhmän etureunassa.

Liljarinteen toisessa päässä kukkivat syysleimut 'Junior Dance', 'Peppermint Twist', 'Spitfire', 'Osmo Heikinheimo' ja valkoinen kiiltoleimu.

Syysleimu 'Peppermint Twist' ja kiiltoleimu

Syysleimu 'Spitfire'

Syysleimu 'Osmo Heikinheimo'. Taustalla pilkottaa vaaleanpunaista Liljarinteen toisessa päässä, jossa kukassa on purppurapunalatvojen edessä kasvava syysleimu 'Elli'.

Syysleimu 'Elli' on tosi söpö.

Osa syysleimuistamme on vielä nupussa, joten lisää kuvia näistä puutarhamme syyskaunottarista on luvassa vielä myöhemmin.

Kaikkea hyväää uuteen viikkoosi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...