Näytetään tekstit, joissa on tunniste kivikkokasvi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kivikkokasvi. Näytä kaikki tekstit

lauantai 2. joulukuuta 2023

2. luukku: Puutarhavierailulla: Kasvitieteellinen puutarha, Geneve, Sveitsi, osa 2/4

Tänään jatkamme tutustumista ihanaan geneveläiseen kasvitieteelliseen puutarhaan. Viime viikon postauksessani oli kuvia mm. puutarhan monista upeista vesiaiheista. Tänään esittelyvuorossa on kauniita, laajoja istutusalueita ja puutarhan yleisilmettä. Tervetuloa mukaan kuvakierrokselle!

Lehdetön, vanha puu kohoaa komeana, veistosmaisena rehevien istutusten keskeltä.

Eurooppalaisten ja siperialaisten kasvien aluetta

Mutkittelevan hiekkapolun ylle kaartuu vänkyräinen mänty.

Osa istutusalueista on reunustettu karahkoista tehdyillä aidoilla. Taustalla näkyy sama puuvanhus kuin ensimmäisessä kuvassa.

Himalajan ja tiibetin kasvien aluetta

Punalehtinen japaninvaahtera vangitsee katseen kaiken vihreyden keskellä.

Samaa aluetta toisesta suunnasta. Vaahteran edustalla solisee yksi puutarhan monista puroista.

Japaninvaahtera on osa japanilaista istutusaluetta.

Pyreneiden alueelta löytyy useita hopeanhohtoisia kasveja, kuten etualalla kasvava, kurjenherneisiin kuuluva Astragalus tragacantha.

Kivipuutarhassa kasvaa mm. kilpiruohoa, syyssinililjaa ja erilaisia asterikasveja.

Mutkittelevat polut kutsuvat tutkimaan, mitä kaikkea puutarhasta löytyykään.

Rusokapinsäde

Tässä puutarhassa on runsaasti kauniita, laajoja puutarhanäkymiä tarjoavia paikkoja.

Tässä vielä linkit jo esittelemiini viime kesän lomareissumme puutarhakohteisiin:

- Parc de Mon Repos, Lausanne, Sveitsi
- Jardin Botanique, Lausanne, Sveitsi
- Botanischer Garten Frankfurt, Frankfurt am Main, Saksa
- Bethmannpark, Frankfurt am Main, Saksa
- Hafenpark, Frankfurt am Main, Saksa
- Chinese Garden, Frankfurt am Main, Saksa

 

Iloista viikonloppua!

lauantai 11. marraskuuta 2023

Puutarhavierailulla: Jardin Botanique, Lausanne, Sveitsi, osa 3/3

Tänään luvassa on Lausannen kasvitieteellistä puutarhaa esittelevän postaussarjan viimeinen osa. Aiemmista postauksistani löytyy kuvia puutarhan yleisilmeestä ja ihanasta kivipuutarhasta. Tällä kertaa jatkamme vielä tutustumista kivipuutarhaan ja lisäksi mukana on muutamia kuvia erilaisista vesiaiheista. Tervetuloa jälleen mukaan kuvakierrokselle aurinkoiseen Lausannen kasvitieteelliseen puutarhaan!

Pieni vesiputous solisee rinteen alla olevaan puutarhalampeen.

Tämä rinne on pengerretty matalilla luonnonkivimuureilla.

Kiviportaita pitkin pääsee kulkemaan rinneistutusten seassa.

Samaa pengerrettyä rinnettä. Etualalla kasvaa kurjenmiekkoja.

Rinteeseen on ripoteltu yksittäiskasveiksi kukkivia koristepensaita.

Mm. nukkapähkämöä, neilikkaa, kurjenmiekkaa ja erilaisia maksaruohoja. Hopeanhohtoiset kasvit tuovat kivaa vaihtelua vihreälehtisten sekaan.

Samaa aluetta toisesta suunnasta

Paikoitellen rinteessä kiemurtelee myös hiekkapolkuja.

Kasvihuoneen edustalla on pieniä, erityylisiä puutarha-alueita.

Kivien väliin on tehty kosteikkoalue.

Betonireunaisessa altaassa kukkivat lumpeet.

Betoniruukkuun on istutettu kivien väleihin mehitähtiä.


Iloista viikonloppua ja hyvää huomista isänpäivää!

lauantai 4. marraskuuta 2023

Puutarhavierailulla: Jardin Botanique, Lausanne, Sveitsi, osa 2/3

Tänään jatkamme kuvakierrosta ihanassa Lausannen kasvitieteellisessä puutarhassa. Jo viime viikolla kehuin tämän puutarhakohteen kaunista kivipuutarhaa ja tällä kertaa luvassa onkin kuvia ainoastaan kivipuutarhan puolelta. Tervetuloa jälleen nojatuolimatkalle Lausannen upean kasvitieteellisen puutarhan tunnelmiin!

Puutarhapolut mutkittelevat kivikkoisessa rinteessä.

Erilaiset saniaiset ja kivikkokasvit viihtyvät kivipuutarhassa.

Harmaan kiven ja kasvien vihreyden yhdistelmä on kaunis ja harmoninen. Kivipuutarhan alueella on useita komeita kiviportaita.

Puutarhan yleisilmettä

Mm. kurjenpolvea, hirvenkieltä ja ajuruohoa

Paikoitellen rinnettä on pengerretty syvemmän multatilan istutusaltaiksi.

Kivipuutarhassa on runsaasti myös kauniisti sammaloituneita pintoja.

Matalat maanpeitekasvit viihtyvät kivipuutarhan rinteillä.

Nämä portaat kiemurtelevat rinnettä ylös.

Kivipuutarhan päävärit ovat vihreä ja harmaa.

Ensi viikolla jatkamme vielä tutustumista Lausannen kasvitieteelliseen puutarhaan. Silloin luvassa on kuvia mm. ihanista vesiaiheista.

 

Oikein hyvää viikonloppua!

lauantai 28. lokakuuta 2023

Puutarhavierailulla: Jardin Botanique, Lausanne, Sveitsi, osa 1/3

Nyt on aika siirtyä tutustumaan jälleen uuteen, ihanaan puutarhakohteeseen viime kesän lomareissultamme. Tällä kertaa vuorossa on ensimmäinen sveitsiläinen puutarha, jonka esittelen blogissani, nimittäin Lausannen kasvitieteellinen puutarha. Se sijaitsee kaupungin keskustan tuntumassa kukkulan rinteillä. Erityisesti laaja kivipuutarha-alue on tämän puutarhakohteen parasta antia, ja siitä onkin luvassa kuvia jokaisessa tämän postaussarjan osassa. Tervetuloa kuvakierrokselle kauniiseen Lausannen kasvitieteelliseen puutarhaan!

Lausannen kasvitieteellisestä puutarhasta löytyy runsaasti kallioisia, kivikkoisia rinteitä, joilla viihtyvät monet erilaiset kivikkokasvit ja paikoin myös sammal.

Jäämerenkakkara kukkii matalassa multatilassa.

Rinteiden yleisilmettä. Portaat johtavat puutarhan yläosassa olevalle arboretumille.

Puulajipuisto poikkeaa vahvasti puutarhan yleisilmeestä.

Puiden latvusten yli avautuu näkymä kasvihuoneen viherkatolle ja sinne perustetulle mehiläistarhalle.

Rinteen toisella laidalla puulajipuiston vehreys vaihtuu taas kivipuutarhaan.

Kivipuutarhan ja arboretumin raja-alueella on komea pergola, jossa on vahvat, betoniset pylväät.

Rinteeseen on tehty kivimuurin reunustama syvennys ja kaareva puutarhapenkki.

Kalliorinteellä viihtyvät mm. saniaiset.

Kiven koloissa kasvaa mm. niittyalppikelloa ja ketohärkkiä.

Rinteessä kulkevat komeat kiviportaat.

Pieneltä alueelta löytyy myös rhodoja.

Samaa aluetta toisesta suunnasta. Suuret, litteät kivet toimivat siltana pienen puron yli.

Tässä vielä linkit jo esittelemiini viime kesän reissumme puutarhakohteisiin:

Botanischer Garten Frankfurt, Frankfurt am Main, Saksa
- Bethmannpark, Frankfurt am Main, Saksa
- Hafenpark, Frankfurt am Main, Saksa
- Chinese Garden, Frankfurt am Main, Saksa

 

Leppoisaa lauantaita!

lauantai 14. lokakuuta 2023

Puutarhavierailulla: Botanischer Garten Frankfurt, Saksa, osa 2/3

Tänään blogissani jatkuu kuvakierros Frankfurtin ihanassa kasvitieteellisessä puutarhassa upean kivikkoalueen parissa. Tämä kivipuutarha sykähdytti ainakin itseäni ja löysin sieltä monia ideoita omaan puutarhaamme, jossa itse asiassa etupihan puolella jo joitain toteutinkin Kivikasan parissa. 

Mehitähdille riittää tosi ohut kasvualusta, jolloin ne sopivat kasvamaan kivien painanteissakin.

Kivipuutarha on kumpumainen.

Samettisen näköinen sammalmatto sopii hyvin yhteen kivien kanssa.

Paikoitellen kasvusto on rehevämpää ja kiviä pilkottaa vain sieltä täältä.

Alueen yleisilmettä

Kivipuutarhaa toisesta suunnasta

Kapeat hiekkapolut kiemurtelevat rinteillä.

Alueella kasvaa myös muutamia puuvartisia, kuten ruusupensaita ja havuja.

Esimerkiksi matalat kurjenmiekat, erilaiset maksaruohot, rikot ja mehitähdet kuuluvat kivipuutarhan kasvivalikoimaan.

Mm. kalliomaksaruohoa ja erilaisia mehitähtiä

Mehitähdet ovat levittäytyneet kauniisti kivenkoloihin.

Kivipuutarhan toinen reuna on rehevämpi. Siellä kasvaa mm. saniaisia ja koristeheiniä.

Saman polun varrelta löytyy myös havuja ja varpukasveja.

Kivipuutarhalta edellisen postauksen hiekkaan perustettua istutusaluetta kohti.

Ensi viikolla palaamme vielä kerran Frankfurtin kasvitieteellisen puutarhan viimekesäisiin tunnelmiin, kun luvassa on kuvia mm. pienten ruutupuutarhojen alueelta.

Oikein hyvää viikonloppua!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...