torstai 8. kesäkuuta 2023

Hyötytarhan varhaista satoa

Näin kesäkuun alussa puutarhamme tarjoaa satoa jo päivittäiseen käyttöön. Monivuotisista yrteistä ruohosipuli, timjami, mäkimeirami ja mintut ovat jo hyvässä kasvussa ja niistä ruohosipulia olen jo pakastanutkin silputtuna. Myös ilmasipulin varsia olemme keränneet lähes päivittäin esimerkiksi salaatteihin, kastikkeisiin, piirakoihin ja mureketaikinoihin. 

Parsan 'Gijnlim' juurakoita istutimme kolme vuotta sitten. Aiempina vuosina olen kerännyt niistä vain pari versoa lähinnä maistiaisiksi, mutta tänä vuonna parsat nousevat jo sen verran voimakkaina, että saimme niistä viisihenkiselle perheellemme maukkaat lisukkeet kahdelle aterialle. Mökkipalstallemme istutimme saman parsalajikkeen juurakoita viime kesänä, ja odotankin kovasti, että myös sieltä alamme saada kunnolla satoa. Parsa on nimittäin yksi suurista herkuistamme!

Juuri poimittu parsa 'Gijnlim' on todellista herkkua. Se voittaa maussa kaupan parsat mennen tullen.

Tänä vuonna parsat nousevat jo erittäin hyvin. Etualan parsasta ehdin jo katkaista pari versoa ennen kuvan ottamista.

Myös raparperi tarjoaa jo mukavasti satoa ja sitä on päätynyt niin piirakaksi, paistokseksi kuin kiisseliksikin. Myös pakastimeen pilkoin sitä jo ensimmäisen satsin. 

Nyt odotan, että hyötytarhan suorakylvöistä esimerkiksi nopeakasvuiset salaatit olisivat sen kokoisia, että niistä saisi jo reunoilta napsittua lehtiä ensialkuun vaikkapa leivän päälle.

Mukavaa torstaita!

tiistai 6. kesäkuuta 2023

Pirteät kesäkukka-amppelit

Yhteistyössä Huiskula

Meillä on kesäkukkia pihalla vielä todella vähän, sillä kylmien öiden vuoksi en ole viitsinyt istuttaa niitä paikoilleen. Orvokkeja laitoin ruukkuihin jo viime kuussa ja sisällä talvettamani pelargonit istutin ulos kukkalaatikoihin viikko sitten. Kylmien öiden vuoksi jälkimmäiset olen harsottanut vielä aina iltaisin. Lähipäivinä kelien on luvattu vähitellen taas lämpenevän, joten loppuviikosta aion tehdä kesäkukkaistutuksia niin etu- kuin takapihankin puolelle. Nyt alkuviikosta takapihan terassille tuli kuitenkin jo pirteää, värikästä kukkaloistoa moniväristen pikkupetunia-amppeleiden muodossa. Pikkupetuniat kasvavat kastelun kannalta erittäin kätevissä Grow&Go-amppeleissa, joissa on sisällä vesisäiliö, ja sen ansiosta niitä ei tarvitse kastella yhtä usein kuin tavallisia amppeleita.

Amppeleissa kasvaa violettia, vaaleanpunaista ja tummanpunaista pikkupetuniaa. Yleensä meillä on ollut vain yhtä kesäkukkalajia tai -lajiketta sisältäviä amppeleita ja tällainen kirjava versio onkin tosi hauskaa vaihtelua.

Tässä amppeli vielä kokonaisuudessaan. Kesän mittaan pikkupetunioiden kasvaessa ne peittävät ruukun kauniiseen kukkapaljouteen.


Iloa päivääsi!

maanantai 5. kesäkuuta 2023

Unelmana omavaraisempi elämä: Monimuotoisuutta puutarhassa

Nyt kesäkuun ensimmäisenä maanantaina omavaraisuusaiheisessa yhteispostaussarjassa kirjoitellaan mm. luonnon monimuotoisuudesta. Koordinaattoreina näissä postauksissa toimivat Tsajut ja Korkeala.

Monimuotoinen puutarha tuo lukuisia hyötyjä kotipuutarhurin kannalta ja edesauttaa myös lähiluonnon monimuotoisuutta. Monimuotoisessa puutarhassa nimittäin viihtyvät esimerkiksi pölyttäjät ja monet muut hyödylliset ötökät, linnut ja pikkunisäkkäätkin. Puutarhan monimuotoisuutta on mahdollista lisätä mm. monipuolisella kasvivalikoimalla, jättämällä lahopuuta puutarhaan, erilaisilla istutusalueilla ja vesiaiheilla, joista linnut ja pikkunisäkkäät voivat turvallisesti käydä juomassa. Monivuotiset kasvit tarjoavat puutarhan asukeille paremmin suojaa kuin yksivuotiset, ja puuvartisten suojissa pesivät monet lajit, joten nekin auttavat lisäämään lajien runsautta. Mesikasvit taas houkuttelevat puutarhaan pölyttäjiä. Myös hoitamattomat alueet ovat monimuotoisuuden kannalta toivottavia, sillä ne tarjoavat otollisen elinympäristön monelle lajille.

Erityisesti metsäpuutarhamme alue tarjoaa kodin myös monille linnuille ja pikkunisäkkäille lukuisten pieneliöiden ja hyönteisten lisäksi.

Meidän puutarhassamme monimuotoisuutta lisäävät monet erilaiset istutusalueet. Puutarhastamme löytyy aurinkoisia, paahteisia alueita ja toisaalta myös suojaisaa, varjoisaa metsän siimestä sekä monenlaista aluetta siitä väliltä. Pölyttäjien mieleen olevia kasveja kukkii meillä keväästä aina pakkasiin asti. Monenlaisten perennojen ja kukkivien puuvartisten lisäksi puutarhassamme on sijaa myös joillekin luonnonkasveille ja pikkuinen niittymäinen aluekin meiltä löytyy. Erilaiset kesäkukat täydentävät kasvivalikoimaa. Nurmikon määrä puutarhassamme on vähentynyt vuosi vuodelta ja nykyisin sitä on jo kovin vähän. Yksi nurmikaistale on meillä keväisin kukkanurmikkona, jossa varhaiset, pienet sipulikukat saavat kukkia ja myöhemmin siementää paikoilleen.

Kantopuutarhamme tarjoaa otolliset olosuhteet monille lahottajille. Kompostia käytämme esimerkiksi hyötytarhassa ja silloin, kun sitä riittää, muuallakin maanparannukseen, mikä taas tarjoaa ravintoa erilaisille hajottajille. Pienet vesiaiheet etu- ja takapihalla ovat sopivia juomapaikkoja pienille eläimille ja linnuille.

Kantopuutarhassamme on monille hajottajille mieluisat olosuhteet.

Jos puutarhamme monimuotoisuudesta hyötyvät monet ötökät, linnut ja pikkkunisäkkäät, hyödymme me siitä myös itse. Itsekin nautin siitä, että puutarhastamme löytyy monenlaisia alueita ja kukintaa läpi kasvukauden. Runsas pölyttäjien määrä taas takaa meille paremman sadon esimerkiksi erilaisista hedelmäpuista, marjapensaista ja muista hyönteispölytteisistä hyötykasveista. Puutarhassamme myös esimerkiski tuhohyönteiset ovat pysyneet hyvin kurissa, kun "hyviksille" löytyy sopiva elinympäristö. Lisäksi puutarhan erilaisten asukkaiden touhuja on hauska seurata lasten kanssa.
 
Kukkiva Penkki on meillä ollut aina pelkästään suorakylvettävien kesäkukkien aluetta. Pari viikkoa sitten kylvin siihenkin jälleen kesäkukat, joista monet ovat jo itäneetkin.

Tähän lopuksi kirjoittelen vielä lyhyesti omavaraisuussuunnitelmiemme etenemisestä. Kotipihamme hyötytarhan suorakylvöt tein viime kuussa ja kylvin myös kesäkukkia Kukkivaan Penkkiin ja lavatarhan vieressä olevan matalan aidan vierustalle. Tomaatit, chilit, paprikat, munakoisot, tomatillot, ananaskirsikat, sokerimaissit, vesimelonit ja kurkut ovat jo päässeet paikoilleen isompaan kasvihuoneeseen, jossa lisäksi lavatarhaan ja mökkipalstan kasvimaalle tulevat, esikasvattamani hyötykasvit odottelevat öiden lämpenemistä ja istuttamista lopullisille kasvupaikoilleen. Mökkipalstalla kävimme viime kuussa ja suorakylvöjen ja puuvartisten hoitoleikkausten lisäksi mies kaatoi muutamia koivuja pilkottaviksi polttopuiksi. Mehiläistarhoilla hoitokäyntejä olemme tehneet nyt noin parin viikon välein. 
 
Noin kuukausi sitten kaikki alkuvuoden aikana esikasvattamani taimet muuttivat kasvihuoneeseen lämmittimen turvin. Nyt kasvihuoneen ilme on jo ihan erilainen mm. tomaattien, chilien ja paprikoiden päästyä lopullisiin ruukkuihinsa. Postailen lähiaikoina kasvihuoneemme tämän hetken kuulumisista tarkemmin.

Omasta puutarhasta satoa saamme jo monivuotisista yrteistä, ilmasipulista sekä esikasvattamistani basilikoista. Maa-artisokkaakin keräsin aiemmin. Myös omalla parsalla olemme päässeet herkuttelemaan, samoin raparperilla. Tänä vuonna aion tutustua paremmin myös erilaisiin syötäviin koristekasveihin ja äskettäin postailinkin ensimmäisenä kokeiluvuorossa olleesta kuunliljasta. Villiyrttikauden olemme jo avanneet nokkosella, vuohenputkella ja voikukalla ja näistä kahta ensimmäistä olen myös pakastanut talveksi. Lisäksi mies löysi mahtavat korvasieniapajat, jonka myötä olemme päässeet herkuttelemaan esimerkiksi korvasienimuhennoksella ja saaneet sieniä myös pakastimeen talven varalle.

Kuunliljan versot osoittautuivat ihanaksi kevätherkuksi.

perjantai 2. kesäkuuta 2023

Kesäkuun alun kukkijoita

Puutarhassamme kukintavuorot ovat taas vaihtuneet ja uudet, suloiset alkukesän kukkijat ovat avanneet nuppunsa. Tällä hetkellä kukkijoiden värimaailma on ihanan hempeä, sillä esimerkiksi vaaleanpunainen, vaaleansininen ja valkoinen ovat hyvin edustettuina. Tässäpä kuvia kesäkuun alun kukkijoista puutarhassamme!

Tämä on yksi lempinäkymistäni puutarhassamme tällä hetkellä. Kaunokaiset kukkivat askelpolulla ja kultatyräkki ja vaaleanpunaiset tulppaanit Porraspenkissä, jossa nuppujaan availee myös kuolanpioni.

Kuolanpioni ehtii puutarhamme pioneista aina ensimmäisenä kukkaan.

Samaa aluetta nuotiopaikalta katsottuna. Koivun juurella kukkivat siniset ja valkoiset lemmikit.

Tähdenlennon polun rinteet peittyvät sinivalkoiseen kukkapilveen rotkolemmikkien, turkinkaihonkukan ja alaskankleitonian ansiosta. Kuvan oikeassa alakulmassa kukintansa loppupuolella on punakolmilehti.

Turkinkaihonkukka ja alaskankleitonia

Kolmiopenkissä kukkaan on puhkeamassa tarhakellukka 'Bell Bank'.

Pionirinteessä särkynytsydän varastaa tällä hetkellä huomion pionien vasta kasvatellessa nuppujaan.

Pisaran alkukesän kaunottariin kuuluvat viininpunainen tarhakylmänkukka...

... kaksivärinen japaninakileija...

... sekä japaninakileija 'Alba'.

 

Aurinkoista viikonloppua!

torstai 1. kesäkuuta 2023

Suloisia kukkivia puuvartisia, osa 2/5

Viime viikolla blogissani alkoi puutarhamme suloisille kukkiville puuvartisille omistettu postaussarja, joka saa tänään jatkoa hedelmäpuiden muodossa. Puutarhastamme löytyy nimittäin useita kirsikka-, päärynä-, luumu- ja omenapuita, jotka näin touko-kesäkuun vaihteessa saavat upean, valkean kukkahunnun. Tässäpä siis lisää puutarhamme ihania kukkivia puuvartisia!

Suklaakirsikka 'Chokoladnaja'

Pensasnmainen suklaakirsikka 'Chokoladnaja' kasvaa polkujen risteyksessä. Sen alla kukassa on lemmikki.

Kirsikka 'Latvian Matala' levittää suloisen kukkapilvensä istuskelualueen ylle.

Päärynä 'Aune' teki viime vuonna ensimmäistä kertaa satoa, joka tosin jäi silloin vain yhteen päärynään. Tänä vuonna kukkia on jo paljon runsaammin kuin aiempina kesinä, joten jospa pääsisimme tänä syksynä herkuttelemaan jokainen jo vaikka ihan omalla päärynällään.

Omenapuut vasta aloittelevat kukintaansa kasvihuoneen vieressä. Taustalla näkyvät myös aiempien kuvien kirsikat.

Omenapuiden kukat ovat herkän kauniita hennon vaaleanpunaisen sävyttämine terälehtineen.

Polun ylle kaartuvat luumupuut 'Sinikka' ovat jo ripotelleet osan terälehdistään maahan.

Luumu 'Sinikka'

 

Ihanaa kesäkuun alkua!

tiistai 30. toukokuuta 2023

Syötäviä koristekasveja: Kuunlilja

Tänä vuonna aion tutustua paremmin syötäviin koristekasveihin. Joitakin näistä, esimerkiksi ruusuja ja orvokkeja, olen käyttänyt jo aiemminkin, mutta suurin osa puutarhamme syötävistä koristekasveista minulla on vielä maistelematta. Viime viikolla aloitimme tutustumisen kuunliljoista, joiden nuoria versoja valmistimme parsan tapaan pikaisesti paistamalla pannulla ja maustamalla ripauksella suolaa. Ne olivat kyllä todella hyvänmakuisia ja niistä tuleekin varmasti jokakeväinen herkkumme! Kuunliljojen lehtiä voi käyttää ruoanlaitossa myöhemminkin kesällä, mutta vanhojen lehtien maku voi olla kitkerä. Myös kasvin kukat ovat syötäviä. Ravintokäyttöön tulevien koristekasvien osalta kannattaa aina muistaa, että ne tulee kasvattaa samaan tapaan ilman haitallisia torjunta-aineita kuin hyötytarhan kasvitkin.

Nuoria versoja kannattaa kerätä sieltä täältä kasvuston reunoilta, jolloin myöhemmin kasvun edetessä ei edes huomaa, että versoja on tullut napsittua.

Nyt ensimmäisellä kerralla leikkasin jokaiselle perheenjäsenelle vain yhden verson, mutta koska ne osoittautuivat oikeaksi herkuksi, paistamme niitä tällä viikolla lisää isomman satsin. Puutarhassamme on kymmeniä kuunliljoja, joten kerään lehtiä sieltä täältä, ettei mitään kasvia tulisi leikatuksi liikaa.

Oletko sinä maistanut kuunliljaa?

Mukavia toukokuun viimeisiä päiviä!

maanantai 29. toukokuuta 2023

Kesäkukkien suorakylvöt

Parin viime viikon aikana olen tehnyt kevään suorakylvöjä puutarhaamme. Postailin jo aiemmin hyötytarhan suorakylvöistä, ja viime viikolla vuorossa oli myös kesäkukkien suorakylvöjen tekeminen. Suorakylvettäviä kesäkukkia meillä kasvaa yleensä Kukkivassa Penkissä, jonka koko kukkaloisto on aina suorakylvettävien kesäkukkien varassa, ja Matalan aidan edustalla, jonne päätyy sekä suorakylvettäviä että kevään aikana esikasvattamiani kesäkukkia.

 

Kukkivan Penkin tämän kesän ilme tulee olemaan osittain samankaltainen pastellinsävyinen kuin kuvassa, mutta  piristystä siihen tuovat räiskyvänväriset kaliforniantuliunikot ja kehäkukat.

Kukkiva Penkki:
- kaliforniantuliunikko
- pioniunikko, v.pun.
- komeasilkkikukka, sekoitus

Näiden lisäksi Kukkivassa Penkissä tulee kasvamaan erivärisiä ruiskaunokkeja sekä keltaista kehäkukkaa, jotka ovat saaneet siementää sinne viime syksynä.

Matalan aidan edusta:
- tarhaneito 'Miss Jekyll'
- perhoskukka

Näiden lisäksi matalan aidan edustaa tulevat värittämään sinne viime syksynä siementäneet unikot ja esikasvattamani eriväriset auringonkukat, isosininuppi 'Black Knight' ja apinankukka.

 

Kivaa uutta viikkoa!

lauantai 27. toukokuuta 2023

Toukokuisia puutarhanäkymiä

Toukokuussa puutarhamme alkaa olla jo ihanan vehreä ja kauniita kukkijoitakin löytyy lähes kaikkialta. Tähän aikaan keväällä puiden ja pensaiden nuoret lehdet ovat suloisen heleänvihreitä ja lehvästön läpi siivilöityvä auringonvalokin jotenkin erityisen lempeä. Viimeisen viikon aurinkoisina päivinä onkin ollut erityisen ihanaa kuljeskella puutarhan poluilla nauttimassa kaikista uusista nupuista, kukista ja talven jälkeen heränneiden kasvien uusista versoista. Tervetuloa näiden kuvien välityksellä viivähtämään kanssani hetki toukokuisessa puutarhassamme!

Tulppaanit hehkuvat auringossa Porras- ja Kohopenkissä. Kuvan vasemmasta reunasta lähtee askelpolku Vihertunnelille, jota verhoavat kiinanlaikkuköynnökset ovat hiirenkorvalla.

Näkymä askelpolulta toiseen suuntaan. Kaunokaiset kukkivat polulla kivien väleissä.

Vihertunnelin toisesta päästä avautuu Kohopenkin yli maisema metsäpuutarhan puolelle. Etualalla sinisenä mattona levittäytyy kevätkaihonkukka. Maatrampoliini jää vasemmassa reunassa näkyvän korallikanukan 'Sibirica' taakse.

Maatrampoliinilta turveharkkoreunuksisen O-penkin suuntaan. Vasemmalle jäävät Tähdenlennon polun rinne ja elävä pajumaja.

O-penkissä kukassa ovat mm. kevätlinnunherne, helmililjat, hyasintit sekä kasvitieteelliset tulppaanit. Vasemmalla alhaalla nuppujaan kasvattelee alppivuokko. Taustalla Tähdenlennon polulla kukkivat mm. valko-, hämy- ja keltavuokot sekä rotkolemmikki 'Alexander's Great'. Elävä pajumaja jää pihlajien varjoon.

Samaa aluetta vähän kauempaa. Etualalla kukkivat Kolmiopenkin tulppaanit.

Terassin toiselta laidalta Rinnepenkkien yli kasvihuoneelle ja lavatarhalle päin. Patiokaari on peittynyt vaaleanpunaisten ja violettien tulppaanien kukintaan.

Aurinkoista viikonloppua!

perjantai 26. toukokuuta 2023

Suloisia kukkivia puuvartisia, osa 1/5

Puutarhastamme löytyy runsaasti erilaisia kukkivia puuvartisia, joista monet tuovat kukkaloistoa myös yläilmoihin. Suurin osa näistä puuvartisista kaunottarista availee nuppujaan jo keväällä tai viimeistään heti alkukesällä, jolloin puutarhassa esimerkiksi monet perennat vasta kasvattelevat lehtiruusukkeitaan. Tässäpä kuvia puutarhamme ensimmäisenä kukkaan ehtineistä puuvartisista!

Lamohietakirsikka peittää Rinnepenkkimme valkoiseen kukkahuntuun aina toukokuun loppupuolella.

Terassin vieressä olevassa Pensasryhmässä nuppujaan availee ainavihanta mahonia.

Marjasinikuusaman kukinta on herkän kaunis. Nämä pensaat ovat meillä olleet viime päivinä kimalaisten suuressa suosiossa.

Jalo-onnenpensas 'Northern Gold' hehkuu auringossa keltaisena.

Näsiä on suloinen, metsäpuutarhan varhainen kukkija.

Tuomipihlaja-aita kukkii nyt valkoisenaan.

Villapaju on kaunis, hopeanhohtoinen pensas. Sen juurella kukkivat aiemmin posliinihyasintit, joiden lehdet saavat nyt rauhassa kerätä voimia kukkasipuleille.

Ruusuherukka selvisi meillä ensimmäisestä talvestaan ja kukkii nyt kesäkeittiön nurkalla.


Kivaa alkavaa viikonloppua!

torstai 25. toukokuuta 2023

Toukokuisia puutarhapuuhia

Parin viime viikon aikana olemme ehtineet saada puutarhassamme aikaiseksi taas vaikka mitä. Kasvihuoneeseen siirsin jo aiemmin taimet omissa purkeissaan, mutta sinne jääviä kasveja olen parin viime viikon aikana vähitellen istutellut jo lopullisiin ruukkuihinsa ja kasvulaatikoihinsa. Tila isommassa kasvihuoneessamme alkaakin olla nyt ahtaalla, sillä hyötytarhaan tulevat taimet odottelevat siellä vielä pääsyä pihalle. Toisaalta myös seinäkasvihuoneen tomaattiruukut ovat siellä viileiden öiden varalta, sillä pikkukasvihuoneessa ei ole lämmitintä.

Chilit ja paprikat pääsivät jo ruukkuihin, samoin kaikki munakoisot. Tomaateistakin suurin osa on jo laatikoissaan, mutta muutama matala lajike pitäisi vielä tällä viikolla saada istutettua.

Pari viikkoa sitten sillastimme jäniksen uhreiksi kevättalvella joutuneet omenapuut 'Pirja' ja 'Huvitus'. Sillastuksesta postailin aiemmin tarkemmin, kun sama kohtalo oli muutama vuosi sitten omenapuulla 'Vuokko'. Se selvisi sillastuksen avulla hyvin, ja toivon kovasti, että sillastus olisi onnistunut myös 'Pirjan' ja 'Huvituksen' kohdalla.

Kevään suorakylvöt tein hyötytarhaamme viime viikonloppuna ja siitä postailinkin alkuviikosta. Aloitimme äskettäin lavatarhan laajennuksen, joka on vähän vielä kesken, ja sen valmistuttua pääsen kylvämään vielä pariin lavaan mm. mangoldia ja uudenseelanninpinaattia. Toukokuun alussa kylvämäni esikasvatettavat taas koulin omiin ruukkuihinsa jatkamaan kasvuaan. Ämpäriperunat pääsivät jo harsojen alla pihalle ja ne multasin nyt toisen kerran. Kuukauden kuluttua ensimmäisistä ämpäreistä pitäisi tulla jo satoa.

Kevään suorakylvöt on nyt hyötytarhan osalta melkein tehty. Loput siemenet pääsevät multiin, kunhan lavatarhan laajennus valmistuu.

Uima-altaan perustusten kaivaminen jatkuu edelleen ja samalla siitä tulevilla maamassoilla maakellarin maisemointi. Näistä on tulossa aikanaan ihan omat postauksensa, kunhan pääsemme vähän kiinnostavampaan vaiheeseen.

Viimeisen viikon aikana olen vähitellen myös viritellyt pioneille tukia. Lisäksi jänissuojaverkkoja olemme alkaneet poistaa puuvartisilta, mutta omenapuilla ne saavat ihan varmuuden vuoksi olla vielä hetken.

Kaikkea hyvää loppuviikkoosi!

tiistai 23. toukokuuta 2023

Tulppaanien väri-ilottelua

Ihana tulppaaniaika on taas täällä! Tulppaanien kukinta on aina yksi niistä hetkistä, joita puutarhassamme vuosittain odotan esimerkiksi pionien, rhodojen ja kärhöjen kukinnan lisäksi. Viime syksynä en istuttanut uusia tulppaanien sipuleita lainkaan, vaan ajattelin testata, miten edellisvuotiset ja sitä vanhemmatkin tulppaanit kukkivat. Tykkään nimittäin istuttaa pääasiassa darwin-tulppaaneja, joista monet kukkivat meilläkin useita vuosia. Niinpä olen huomannut, että ihan joka syksy minun ei tarvitsekaan kaikille istutusalueille kaivella uusia sipuleita. Ensi syksynä täydennystä tarvitsevat Liljarinne, Angervorinne ja Kolmiopenkki, mutta muiden alueiden kukinta oli tänä vuonna yhtä hyvä kuin edellisenäkin, joten ne saavat todennäköisesti jatkaa tällaisenaan seuraavaankin kevääseen.

Patiokaari on värjäytynyt erilaisiin vaaleanpunaisen ja violetin sävyihin.

Patiokaaren yleisilmettä

Etupihalla Viherseinäpenkissä kukkivat keltaiset, punaiset ja vaaleanpunaiset tulppaanit.

Tämä on tällä hetkellä yksi lempinäkymistäni puutarhassamme. Porraspenkin keskimmäinen ja alin porras sekä Kohopenkki peittyvät tulppaanien väriloistoon. Vasemmalla viime kesänä tekemälläni askelpolulla kukkivat ihanat kaunokaiset.

Porraspenkin keskimmäistä porrasta

Etualalla Kolmiopenkissä värimaailma on vaaleanpuna-keltainen.

Kaaripenkin keltaisen ja kirkkaanpunaisen kirjavat tulppaanit ovat nousseet vuodesta toiseen jo lähes kymmenen vuotta.


Mukavaa tiistaita!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...