lauantai 29. kesäkuuta 2019

Hetki kesäkuisessa puutarhassa

Viikon aikana taas uudet ja uudet kukkijat ovat avanneet nuppunsa, ja osallistuneet värien ja muotojen leikkiin puutarhassamme. En tahdo saada tarpeekseni puutarhassa kiertämisestä, paljon lupaavien nuppujen ja jo täyteen loistoon avautuneiden kukkien ihailusta. Pionitkin ovat pian aloittelemassa kukintaansa, ja sitä odotan erityisen innolla. Minulla alkoi nyt kesäloma, joten puutarhahetkiä on vihdoinkin luvassa muulloinkin kuin vain töiden jälkeen tai viikonloppuisin. Etenkin varhaiset aamut puutarhassa ovat ihan parhaita. Tervetuloa viettämään kanssani hetki kesäkuun lopun puutarhassamme!

Puutarhassamme alkaa olla jo ihanan rehevän näköistä. Sydänpolun laidalla kärhöpylväät peittyvät vihreyteen ja nuppujakin on jo näkyvissä. Etualan turveharkkoreunuksisessa O-penkissä kukkii jo ensimmäinen jalokärhö, joka kasvaa siellä maanpeittäjänä ja toivottavasti jossain vaiheessa rönsyilee reunan ylikin. Vasemmalla edessä Puolikuun penkissä kukkii vielä särkynytsydän 'Alba', jonka vieressä himalajanjalkalehdet ovat muodostaneet kookkaat kasvustot. Oikealle jäävät Pionirinne ja Liljarinne.

Jalokärhö 'Miss Bateman' ehtii jalokärhöistä aina ensimmäisenä kukkaan, sillä se kasvaa maanpeitekasvina ja sen versot talvehtivat lumipeitteen alla. Se saakin varaslähdön kesään verrattuna muihin jalokärhöihimme, jotka kasvavat aina uusista versoista.

Pionirinteessä valeistutuksessa siirtymistään etupihan uudelle istutusalueelle odottaa isorikko, jonka valkeita kukkia värittävät aivan pikkuruiset punaiset pilkut.

Liljarinteen kaunottariin kuuluu tällä hetkellä mm. lehtoängelmä pumpulipilvimäisine kukintoineen.

Liljarinteessä idänunikko 'Perry's White' kukkii meillä ensimmäistä kertaa. Sen kukat ovat todella suuret, halkaisijaltaan lähes kämmeneni kokoiset.

Keskellä olevassa Porraspenkissä on tällä hetkellä moni kasvi parhaimmassa kukassaan. Oikealla edessä Varjoryhmässä laikkukirjokanukka 'Elegantissima' korostuu kauniisti alvejuurien keskellä katveessa. Varjoryhmän takana olevasta Kohopenkistä kurottelevat varsiaan mm. puuliljat 'Pink Palace'.

Porraspenkin ylimmällä portaalla kukkii mm. vieno enkeliperhoangervo,...

... keskimmäisellä portaalla vuorikaunokki 'Purple Heart'...

... ja alimmalla portaalla viehko keijunkukka 'Hans', jonka taustan värjää hopeiseksi ohotanmaruna 'Nana'.

Terassin luona olevassa Pensasryhmässä taitaa kuitenkin olla tämänhetkinen puutarhamme kuningatar, valkoiseen kukkapilveen peittynyt pikkujasmike 'Snowbelle'. Maanpeitekasvina kasvaa suikerovihmaa, jonka taakse jää keltajapaninangervo 'Goldflame'. Etualalla punaisena loistaa purppurahappomarja 'Admiration'.

Pikkujasmike 'Snowbelle'

 Iloista viikonloppua!

torstai 27. kesäkuuta 2019

Esittelyssä kasvihuoneen pikkupatio

Meillä kasvihuone valmistui toissa kesänä, ja sen ympäristöä olemme paperilla suunnitelleet jo jonkin aikaa. Kasvihuoneen ja sen edessä olevan Kukkivan Penkin väliin on tarkoitus tulla laatoitettu istuskelualue, joka on todennäköisesti ensi vuoden projekti. Viime kesänä tehtyämme puutarhamansikoille matalia istutuslaatikoita Kukkivan Penkin taakse ja toiselle sivulle heräsi ajatus vielä yhdestä mansikkalaatikosta kasvihuoneen viereen. Siitä vähitellen syntyi suunnitelma puisesta pikkupatiosta ruukkupuutarhaa varten, ja lopulta vielä yksi istutuslaatikkokin piti tehdä kasvihuoneen taakse pation yhteyteen. Tässäpä kuvia kasvihuoneemme pikkupatiosta!:) 

Kasvihuoneen taakse syntyi "kaalilaatikko", iso istutuslaatikko, joka tänä kesänä on varattu mm. kaaleille ja kurpitsoille. Vasemmalla mansikka-raparperilaatikko, jonka vieressä minulla on vielä Kivikkolaakson loppuosa kesken.

Kaalilaatikon ja kasvihuoneen väliin jää kulkuväylä, josta ylettyy hyvin myös hoitamaan laatikon kasveja.

Kasvihuoneen etukulmalta mansikka-raparperilaatikolle päin.

Ruukussa kasvava amppelitomaatti pääsi jo pikkupatiolle, ja lähipäivinä siirrän terassilta lisää ruukkuja patiolle tuomaan vihreyttä. Ensi vuonna tarkoituksena olisi laatoittaa kasvihuoneen edustalle viihtyisä istuskelualue.

Aurinkoisia kesäkuun viimeisiä päiviä!

keskiviikko 26. kesäkuuta 2019

Muotoonleikatut puut ja pensaat

Olen jo pitkään ihastellut taidokkaasti muotoonleikattuja puita ja pensaita, ja viimeisen parin vuoden aikana olen kiinnostunut muotopuutarhasta siinä määrin, että olen alkanut haaveilla näistä muotoonleikatuista kasveista meilläkin. En nyt havittele mitään kukon tai jäniksen muotoiseksi leikattuja pensaita, vaan meille riittäisivät ihan perinteiset pyöreät, kartiomaiset ja miksei kuutionmallisetkin muodot.

Kauniisti muotoonleikattuja puita ja pensaita löytyy mm. Espanjan Torremolinoksesta Jardín Botánico Molino de Incasta, jossa helposti voisi viettää koko päivän ihailemassa puutarhurien käden jälkeä etenkin japanilaisen puutarhan alueella.

Meillä muotoonleikkaus on vielä lapsenkengissä, mutta tänä vuonna olen alkanut vähitellen siihen panostaa enemmän. Terassin vieressä olevalla Kivikkokasvialueella kasvavia pallotuijia ja rungollista, pallonmuotoista kartiotuijaa 'Brabant' olen leikannut niiden hankkimisesta lähtien aina muutamia kertoja kasvukauden aikana, jotta ne säilyttäisivät paremmin säännöllisen muotonsa. Tänä keväänä rohkaistuin leikkaamaan reilusti myös metsäpuutarhan rajassa kasvavaa purppuraheisiangervoa, jonka oksat tuntuivat sojottavan joka suuntaan. Yritän nyt muotoilla siitäkin pallomaista.

Terassin kainalossa olevalla Kivikkokasvialueella pallotuijat 'Danica' ja rungollinen kartiotuija 'Brabant' pääsevät saksien käsittelyyn vuosittain aina muutaman kerran kasvukauden aikana.

Etupihalle ostin viime vuonna pallomaiset keijuangervot 'Little Princess', ja nyt niiden lähelle valmisteilla olevasta istutusalueesta on tulossa osittain muotopuutarhatyylinen. Purppuraheisiangervon ja taikinamarjan alueelle jo ostin, ja aloitin niiden muotoilun pyöreiksi pensaiksi. Lisäksi alueella on pallomaisia ja kartiomaisia havuja. Lisää kuvia alueen suuresta muodonmuutoksesta on luvassa kesän kuluessa.:)

Etupihalla uudella istutusalueella mm. taikinamarja ja taustalla vasemmalla näkyvä purppuraheisiangervo 'Tiny Wine' on tarkoitus kasvattaa pallomaisiksi pensaiksi.

Rinnepenkkien kääpiövuorimäntyjäkin olen muotoillut vuosittain. En tiedä, voiko tätä sanoa muotoonleikkaukseksi, sillä uuden kasvun leikkaamistahan suositellaan niistä muutenkin. Olen kuitenkin yrittänyt huomioida kasvin muodon näitä vuosikasvaimia leikatessani niin, että lopputulos olisi mahdollisimman sopusointuinen, pyöreälinjainen ja tiheäkasvuinen. Muutamia vanhojakin oksia olen tämän vuoksi ajoittain poistanut tai lyhentänyt, ja uusia vuosikasvaimia lyhennän reilusti, paikoitellen saatan jättää niille pituutta vain pari senttimetriä.

Tässä oikeanpuoleinen Rinnepenkki ennen kääpiövuorimäntyjen vuosikasvaimien lyhentämistä...

... ja tässä lyhentämisen jälkeen. Kääpiövuorimännyt ovat nyt paljon tuuheamman näköiset ja säännöllisemmän muotoiset.

Onko sinulla muotoonleikattuja puita tai pensaita puutarhassasi?

Kivaa keskiviikkoa!

maanantai 24. kesäkuuta 2019

DIY: Kesäkukkatorni

Viime kesänä ihailin silloisen työpaikkani pihalla olleita kesäkukkaistutuksia, jotka näyttivät kukkivalta tornilta tai pylväältä. Ne oli tehty päällekkäin oleviin betonirenkaisiin, joissa oli reikiä sivuissa. Erilaisia kukkatorneja saa valmiinakin, mutta halusin toteuttaa sellaisen itse. Talven aikana pohdin, miten sellaisen tekisin ja etsin ohjeita internetistä. Kaikissa ohjeissa yhteistä oli se, että taimia torniin kuluu runsaasti. Se olikin yksi syy, minkä vuoksi keväinen esikasvatettavien kesäkukkien listani paisui melkoiseksi. Kesäkuun alussa pääsin vihdoin tornin tekoon.

Samettikukat ovat juuri avanneet tornissa ensimmäiset nuppunsa.

Tarvikkeet:
- ruukku
- pieniä kiviä tms.
- suurisilmäistä (vähintään 5x5cm) metalliverkkoa, esim. jänisverkkoa 
- pala suodatinkangasta 
- pätkä salaojaputkea 
- multaa 
- taimia muutama kymmenen tornin koosta riippuen, omaani meni n. 40-50 kpl 

Aluksi valitaan halkaisijaltaan sopiva ruukku. Ruukun kannattaa olla tarpeeksi korkea, jotta metalliverkko pysyy hyvin sen sisällä, ja toisaalta tukevapohjainen, ettei torni pääse kaatumaan. Ruukkuun laitetaan pieniä kiviä, jotka toimivat painona tukevoittamassa  tornia, mutta myös salaojituksena. Kivien päälle laitoin vielä pari sivua sanomalehtipaperia. 

Verkosta mitataan pala, joka rullalle laitettuna vastaa ruukun sisähalkaisijaa (minulla 25 cm). Pala kannattaa leikata niin, että toiseen reunaan jää ”piikit”, joiden avulla reunat voi yhdistää. Palaa leikattaessa otetaan huomioon, minkä korkuinen tornista on tarkoitus tulla (minulla noin 55 cm + ruukku). Verkosta tehty rulla vuorataan sisäpuolelta suodatinkankaalla. Suodatinkankaasta kannattaa leikata n. 10-15cm verkkorullaa korkeampi pala, jolloin sen asettelu verkon sisälle on helpompaa. Kankaan tulisi tulla noin 5cm rullan yläreunaa korkeammalle, jolloin sen saa hyvin taitettua reunan yli. Kankaan voi kiinnittää verkkoon esim. ompelemalla tai nippusiteillä, mikä vähän helpottaa täyttövaihetta, ettei kangas lähde liikkeelle. Itse jätin kiinnittämisen tekemättä, sillä suodatinkangaspala oli sen verran reilu, että sain hyvin pidettyä sitä täytön yhteydessä paikoillaan.

Salaojaputkesta leikataan samanpituinen pala kuin mitä verkkotötterö on korkea. Putkessa tulee olla hyvät reiät. Salaojaputken alasjäävä pää teipataan umpeen esimerkiksi ilmastointiteipillä, jotta kaikki vesi ei heti hulahda putken läpi, vaan tihkuisi sen sivulla olevista rei'istä multatilaan. Tehty tötterö asetetaan ruukkuun ja salaojaputken pätkä pystyyn sen keskelle.

Torni alkaa hahmottua. Kangas taitetaan lopuksi verkon reunan yli. Edessä salaojaputki leikattuna sopivan pituiseksi.

Tämän jälkeen putken ja rullan väliin jäävä tila täytetään mullalla. Itse ripottelin täytön yhteydessä mullan sekaan välillä myös pitkävaikutteista lannoitetta. Tässä vaiheessa multa kastellaan reilusti päältä salaojaputken kautta. 

Multatäyttö tehty

Taimia varten suodatinkankaaseen leikataan ylösalaisin olevan T-kirjaimen muotoinen viilto, jossa leikkauspinnan alapuolelta kangasta vedetään ulospäin ja yläpuolelle jäävät ”läpät” työnnetään tornin keskustaa kohden. Näin saadaan hyvin tilaa taimen multapaakulle. Itse istutin taimet aina laji kerrallaan, jolloin oli helpompi katsoa, että lopputulos olisi mahdollisimman tasainen joka puolelta katsottuna. Torniini päätyi mm. petuniaa, kuukausimansikkaa, jänönhäntää ja samettikukkaa. 

Kasvit istutetaan ylösalaisin olevan T-kirjaimen muotoisista viilloista. Tässä näkyy myös, miten verkkorulla on kiinnitetty kasaan toisessa reunassa olevien piikkien avulla.

Kun taimet on istutettu, on hyvä vielä varmistaa, että torni on täysin suorassa. Ainakin itselläni torni tahtoi kallistua hieman, kun suurimpia juuripaakkuja työnsin reikiin. Tämän korkuinen torni oli kuitenkin vielä kevyt suoristaa. Kiilasin tornin ruukun sisäpuolelta vielä parilla puupalikalla, ettei se uudestaan pääsisi kallistumaan. 

Valmis kesäkukkatorni ei vielä ole kummoisen näköinen. Tavoitteena olisi, että taimet kasvaisivat niin isoiksi, ettei ruskeaa kangasta näy taustalta lainkaan.

Nyt vain odotellen, että taimet kasvaisivat. Samettikukat ovat tosiaan juuri alkaneet kukkimaan, myös kuukausimansikat näyttävät viihtyvän hyvin. Näin jälkikäteen ajatellen kasvivalinnoissa kannattaisi huomioida se, että tornin alaosassa multa on kosteampaa kuin ylhäällä, joten ylös kannattaisi laittaa kasveja, jotka sietävät paremmin kuivuutta. Laitan lisää kuvia tornista kesän kuluessa, kunhan taimet rehevöityvät.

 Aurinkoa ja iloa päivääsi!

lauantai 22. kesäkuuta 2019

Juhannuksen kauneimmat

Tällä hetkellä puutarhassa on kukassa jo vaikka mitä, ja kuviakin kertyy valtavat määrät. Tähän olen kerännyt tämänhetkisistä näkymistä ja kukkijoista niitä omasta mielestäni eniten sykähdyttäviä. Tervetuloa viettämään hetki puutarhamme tämän hetken kauneimpien kukkijoidemme parissa!

Tarhakullero 'New Moon' on Kolmiopenkin kuningatar. Se kukkii suuremmin kukin kuin aiemmin, ja olen aivan ihastunut sen kermanvaaleaan, kerrottuun kauneuteen.

Sen vieressä kukkii todella suloinen tarhakellukka 'Bell Bank'.

Herkän värinen keltarinnekaunokkikin löytyy samalta istutusalueelta.

Sydänpolulla alppiruusut ja atsaleat kukkivat edelleen. Niiden takana tonttimme rajan vieressä levittäytyvät metsäkurjenpolvet lilana kukkapilvenä. Tarha-alppikärhö 'Albina Plena' kukkii runsaasti ja viereisissäkin köynnöstuissa myöhemmin kesällä kukkivat kärhöt ovat lähteneet rehevään kasvuun. Kolmiopenkki jää oikealle alhaalle.

Hempeän sininen rönsyakankaali 'Rainbow' kasvaa Sydänpolulla alppiruusun alla maanpeitekasvina.

Jaloakileija 'Blue Barlow' on väliaikaissijoituksessa Kaaripenkissä. Tänä kesänä se pääsee vihdoin lopulliselle kasvupaikalleen. Taustalla häämöttää saman kohtalon omaava jaloakileija 'Pink Barlow'.

Jaloakileija 'Pink Barlow'

Liljarinteessä kukkii runsaasti lehtoakileija, joka on ollut nyt etenkin kimalaisten suosiossa.

Pensasryhmässä neljä lumipalloheisiä 'Pohjan Neito' ovat kukassa. Heisinälvikäs on tänäkin vuonna rei'ittänyt niiden lehtiä ahkerasti.

Varhain aamulla käydessäni avaamassa kasvihuoneen oven päiväksi ihastelen terassin portaiden vieressä aamuauringossa hehkuvia hopeahärkkejä. Taustalla lamohietakirsikkaa.

Aamuaurinko kultaa kauniisti myös terassin kainalossa olevan Kivikkokasvialueen hopeatopon kukinnot. Taustalla ruotsinköynnöskuusama 'Serafina' levittäytyy maanpeitekasvina.

Ihanaa juhannuspäivää ja rentouttavaa viikonloppua!

perjantai 21. kesäkuuta 2019

Tunnelmallista juhannusta!

Juhannusruusu 'Plena' kukkii tänä vuonna juuri juhannuksen aikaan.

Yölintujen laulua, 
kukkaloistoa, 
tuoreen vihdan tuoksua, 
tikkupullanpaistoa, 
ihanaa yhdessäoloa perheen kesken. 
Ainakin näitä toivon sisältyvän minun juhannukseeni. 
Mitä juhannussuunnitelmia sinulla on? 

Oikein hyvää ja tunnelmallista juhannusta kaikille!<3

keskiviikko 19. kesäkuuta 2019

Kivikasan ihana kukkaloisto

Meillä etupihalla on Kivikasa, jota ehostin viime vuonna siemensekoituksesta kasvattamillani kivikkokasveilla. Postailin silloin Kivikasan muuttuneesta ilmeestä, mutta nyt tänä vuonna kasasta on kuoriutunut oikea kaunotar. Multatilat ovat erittäin niukat, vain noin pari desilitraa multaa kullakin kasvilla, sillä kasa rajautuu asfalttiin, ja paikka on erittäin kuiva ja paahteinen. Minua mietityttikin, miten kasvit selviävät talvesta. Ajuruohoja menetin kasasta kaksi kappaletta, vain yksi jäi jäljelle. Sen sijaan akeenat, suopayrtit , iisopit ja saipot näyttävät voivan hyvin, suopayrtit jopa niinkin hyvin, että ne ovat levittäytyneet kasan ympärille vaaleanpunaiseksi, asfaltille asti rönsyileväksi kukkapilveksi. Näin upeasta lopputuloksesta en viime vuonna osannut edes haaveilla. Tavoitteenani oli saada vain vähän vihreyttä asfaltin ja kivien joukkoon, mutta etenkin suopayrttien loisto on häkellyttävä näinkin haasteellisessa paikassa.

Etuovelta päin. Kivikkosuopayrtit kukkivat vaaleanpunaisena ja akeenat kurottelevat hennoilla kukkavarsillaan ylöspäin.

Kivikkosuopayrtti

Ajuruoho

Akeenan kukinto on herkkä.

Kivikasa autopaikalta päin. Kivikkosuopayrtti levittää kasvustonsa kymmeniä senttimetrejä asfaltin puolelle. Etualallekin istutin viime kesänä sitä vain yhden taimen, joten se näyttää tosiaankin olevan erittäin osuvalla kasvupaikalla.

 Kaunista keskiviikkoa!

tiistai 18. kesäkuuta 2019

Kompostointikommelluksia - lämpökompostorin käytön opettelua

Kaupallinen yhteistyö: *Biolan
Sisältää mainoslinkkejä, jotka on merkitty *-merkillä

Meillä tämän vuoden yhtenä puutarhaprojektina on kompostointialueen päivitys. Postasin aiemmin hankkimistamme lämpökompostoreista, ja ajattelin nyt kertoa, miten meillä kompostointi on niissä käynnistynyt. Aiemminhan olemme käyttäneet ainoastaan lehtikompostoreita, joten vähän opettelua on ollut tämä alkutaival ja sellaisena se vielä jatkuukin. Paljon olen aiheesta kevään aikana lukenut, ja oppiminen jatkuu nyt vähitellen karttuvan kokemuksen myötä.:)

Lämpökompostorin sisältöä

Aloitimme lämpökompostorin täytön vajaa pari kuukautta sitten sen mukana tulleen ohjeen mukaisesti noin 10 cm:n kerroksella kuivia lehtiä ja pieniä oksia. Sen jälkeen lisäsimme kerroksen valmista kompostia lehtikompostorista. Nyt olemme päässeet lisäämään joukkoon mm. biojätettä ja puutarhan vihreitä kasvin osia. Olemme ohuina kerroksina lisänneet aina kosteita ja kuivia aineksia. Kuivikkeena olemme käyttäneet mm. oksasilppua ja puuhaketta, mutta säännöllisesti myös *Biolanin Tehokuiviketta, joka on kyllä nimensä mukaisesti tehokkaasti poistanut kompostimassasta liikaa kosteutta. Tehokuivikkeen sisältämä männynkuori kuohkeuttaa massaa ja siinä on myös biohiiltä aktivoimassa mikrobitoimintaa ja vähentämässä hajuhaittoja. *Biolanin Kompostiherätettä käytimme aluksi, jotta kompostointiprosessi käynnistyisi. Massa oli silloin vielä kuivaa, joten lisäsimme herätteen kädenlämpöiseen veteen sekoitettuna. Kompostimassaa olemme säännöllisesti, ja tähän tarkoitukseen olemme käyttäneet *Biolanin Kompostorin hoitosettiin kuuluvaa kompostimöyhennintä. Tyhjennysavustinta pääsemme testaamaan, kunhan on kompostorin tyhjentämisen aika.

Biolanin Tehokuivike, Kompostiheräte, Tyhjennysavustin ja Kompostimöyhennin ovat kätevä setti kompostorin hoidossa.

Kaikenlaisia kommelluksia tähän vajaaseen pariin kuukauteen on jo mahtunut. Jossain vaiheessa kompostointiprosessi tuntui sammuvan, mutta se käynnistyi uudelleen, kun lisäsimme joukkoon Kompostiherätettä. Saimmepa kompostorista aikaan myös muhevan kärpäshautomon, kun kuivikekerros oli pinnalla liian ohut ja massa huonosti sekoitettu. Tämäkin ongelma poistui, kun sekoitimme kompostia kunnolla ja lisäsimme kuiviketta. Sen jälkeen olemme huolellisemmin peittäneet kompostoriin lisätyt keittiöjätteet. Todella pahan hajukin kompostorin luona on leijunut, mutta siitäkin pääsimme, kun lisäsimme seosainetta ja kompostimassasta tuli sen myötä ilmavampaa. Nyt löysin kompostorista sieniä ja hometta, ja ehdin jo huolestua, kunnes luin, että niitä siellä saakin olla, sillä molemmat kuuluvat kompostin hajottajiin.

Valkoisia honteloita sieniä nousee kompostimassasta.

Tällä hetkellä ensimmäinen lämpökompostoreistamme on puolillaan ja pöhisee lupaavasti. Kun parissa kuukaudessa kertyneen massan määrää miettii, ei tuo kaksi lämpökompostoria ole meille yhtään liikaa. Lämpökompostorin käyttöönottoa lukuun ottamatta kompostointialueen laittaminen on meillä vielä aivan alkutekijöissään. Kun kelit vähän viilenisivät, pääsisin kanttaamaan alueelta nurmen pois ja sitten voisimmekin alkaa tehdä perustuksia ja lopulta vähän nikkaroida. Näillä näkymin alue valmistunee vasta heinä-elokuussa, sillä moni muukin projekti on vielä kesken. Palailenkin kompostorikuulumisiin, kunhan pääsemme asiassa taas vähän eteenpäin.

Jos sinulla on erinomaisia vinkkejä lämpökompostorin käytön suhteen, otan niitä mielelläni vastaan!:)

Iloa päivääsi!

maanantai 17. kesäkuuta 2019

Alppiruusut ja atsaleat

Alppiruusut ja atsaleat kuuluvat suosikkikasveihini, joita haluaisin puutarhaamme mahdollisimman paljon. Sydänpolun alueelle olen näitä ihanaisia istuttanut, ja viime kesänä yksi alppiruusu pääsi myös terassin istutusalueelle. Todella näyttävää kukintaa saa näiden kohdalla odottaa kauan, sillä rhodot tuntuvat olevan varsin hidaskasvuisia, ja meillä vanhimmat yksilöt on istutettu vasta viitisen vuotta sitten. Tähän asti olemmekin saaneet iloita vain muutamista alppiruusun kukkasista, eivätkä atsaleatkaan vielä ole kukkamereen peittyneet. Vähitellen rhodot ovat kuitenkin kasvaneet, ja tänä vuonna meillä ensimmäistä kertaa on jo melko runsasta alppiruusujen kukintaa. Voi, miten odotankaan sitä näkymää, kun rhodot ovat vaikkapa kymmenen vuoden ikäisiä!

Sydänpolun vasemmalla laidalla on alppiruusujen alue. Kukassa mm. 'P.M.A Tigerstedt' ja 'Roseum Elegans', joista jälkimmäisen edessä on Mansikkakivi. Oikealla maanpeitekasvina metsämansikkaa ja mesimarjaa.

Alppiruusu 'P.M.A. Tigerstedt'

Alppiruusun 'Hellikki' kukat ovat todella räiskyvän väriset. 'Hellikki' on istutettu vasta pari vuotta sitten, joten se on vielä melko pieni pensas.

Alppiruusu 'Roseum Elegans'

Matalakasvuinen lamoalppiruusu 'Scarlet Wonder' kukkii tänä vuonna niukasti. Uusia lehtiä sen sijaan on tullut reilusti.

Alppiruusu 'Mikkeli' on hennon vaaleanpunertava.

Puistoalppiruusu 'Catawbiense Grandiflorum'

Sydänpolun toisella laidalla aloittelevat kukintaansa atsaleat. Sydämen keskelle jää mm. pensasmustikkaa.

Revontuliatsalea 'Mandarin Lights' hehkuu upean oranssina.

Puistoatsalea 'Onnimanni' peittyy keltaisiin kukkiin, kunhan kaikki nuput avautuvat.

Puistoatsalea 'Illusia' on raikkaan näköinen osittain valkeine kukkineen.

Atsalea 'Ruususen Uni' on suloistakin suloisempi.

Puistoatsalea 'Nabucco' on viimeisin atsaleahankintani. Sen kukkien kirkkaanpunainen väri on erikoinen verrattuna atsaloiden perinteiseen värimaailmaan.

Hauskaa juhannusviikkoa!
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...