Näytetään tekstit, joissa on tunniste siili. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste siili. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 21. heinäkuuta 2021

Puutarhan asukkaita

Tänä kesänä puutarhassamme on ollut ennätysmäärä perhosia, sudenkorentoja ja muita pörriäisiä. Lisäksi muitakin asukkaita ja vierailijoita on näkynyt, ja niistä osa on ollut ihan uusia. 

Siili kävi meillä ahkerasti vierailulla heinäkuun alkupuolelle asti. Se tuntui pitävän majaa Liljarinteessä, josta se aina iltaisin tuhistellen ilmaantui nurmikentälle ja kuljeksi välillä terassillekin asti. Siili oli tosi pulska, ainakaan itse en ole koskaan ennen nähnyt yhtä pullukkaa siiliä, ja mietimmekin, odottiko se poikasia. Nyt aivan viime päivinä siiliä ei ole enää näkynyt, mutta Liljarinteestä samalta alueelta kuin ennenkin kuuluu ajoittain rapinaa, ja toivon mukaan siili olisikin nyt siellä hoivailemassa jälkikasvuaan. Siilin kulkureiteille olemme helteiden aikana vieneet aina matalia vesiastioita, joista muutkin puutarhan asukkaat ovat päässeet juomaan. Kunnon kuvaa siilistä en saanut, sillä se oli aina heti viipottamassa piiloon ihmisen nähdessään.

Myös orava on vieraillut meillä tosi tiiviiseen tahtiin. Se on istuskellut milloin milläkin oksalla ja kipittänyt pitkin pihaa. Se ei ole tuntunut arastelevan, sillä se on saattanut tulla terassillekin kurkkimaan, vaikka olemme itse olleet paikalla. Nyt sitäkään ei ole hetkeen näkynyt.

Orava saattoi tulla terassilla ihan lähellekin, vajaan metrin päähän kurkistelemaan ja ihmettelemään.

Näiden lisäksi puutarhassamme on vipeltänyt ilmeisesti peltomyyrä, jonka toimia pääsimme seuraamaan yhtenä iltana ihan läheltä. Eläin arasteli omituisen vähän, ja lapset veivät senkin luo matalan vesilautasen, jos sillä sattui olemaan vaikka jano. 
 


Sammakokin on näyttäytynyt puutarhassamme usein, ja aivan viimeisimmäksi se oli terassilla olohuoneen ikkunoiden alla olevalla penkillä kököttämässä. 
 
Sammakko oli kurkkimassa olohuoneen ikkunoista sisään terassilla olevan penkin päältä.

Viimeisin puutarhaystäväni on herukkaperhonen, joka istuskeli välillä olkavarrellani, välillä hartiallani samalla, kun pesin ja öljysin terassia. Piipahtaessani välillä sisällä hakemassa lasillisen kuplavettä se istuskeli senkin ajan olkapäälläni.


Minkälaisia vierailijoita ja asukkaita sinun puutarhastasi löytyy?

Mukavaa keskiviikkoa!

keskiviikko 5. elokuuta 2020

Kaivattu puutarhavieras

Olen jo monena vuonna harmitellut, kun siilejä ei ole näkynyt puutarhassamme. Suojaisia paikkoja niille kyllä on tarjolla, myös talvihorrosta ajatellen, ja ravintoakin pitäisi löytyä. Nyt vihdoinkin parin viime viikon aikana olemme nähneet tämän kaivatun puutarhavieraan lyllertämässä puutarhassamme monta kertaa. Toivottavasti saisimmekin nyt siitä säännöllisen vierailijan tai jopa asukkaan pihapiiriimme!

Muutama päivä sitten terassin alta kuului rapinaa, ja lopulta sieltä ryömi esiin tämä suloinen piikkipallero.

Tästä kuvasta paikka näkyy vähän selvemmin eli vasemmalle jää terassin pieni kivikkoalue ja oikealle jatkuvat portaat alas puutarhaan. Siilillä oli kova touhu ja tohina käynnissä, ja siitä olikin vaikea saada kunnon kuvaa. Se kaiveli ja käänteli pikkukiviä varmaankin ruokaa etsien.

Tämä suttuinen kuva on ainoa, jossa sen kuono näkyy edes vähän. Tämän jälkeen siili huomasi minut ja luikki takaisin terassin alle rapistelemaan.

Eilen lapset kertoivat nähneensä siilin taas köpöttelemässä pihalla. Nyt me kaikki odotammekin, milloin tämä suloinen vierailija ilmestyy seuraavan kerran näkösälle.:)

Käykö sinun puutarhassasi siilivieraita?

Mukavaa keskiviikkoa!
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...