tiistai 30. kesäkuuta 2020

Mesembriantemum kukkii!

Olen pitkin kevättä postaillut esikasvattamani mysteerikasvin, mesembriantemumin, kuulumisia. Ostin siemenet alkuvuodesta Portugalista ja muutamia suomenkielisen nimen ehdotuksia kasville tulikin teiltä lukijoilta, mm. jääpäivikki, hottentottikukka, keskipäivänkukka ja punapiikkipäivikki. Kiitos teille kaikille nimivinkeistä! Googleteltuani tuo keskipäivänkukka näyttäisi todennäköisimmältä vaihtoehdolta lehtien ja kukkien perusteella. Joka tapauksessa tuo eksoottinen kaunotar on nyt puhjennut kukkaan puutarhassamme.

Mesembriantemumin kukkien väri on upean intensiivinen.

Kasvin lehdet ovat paksut, nystyräiset, vähän mehikasvimaiset. Istutin sen taimia yhteensä kahdeksan, mutta osa niistä on kärsinyt helteistä niin, että ne ovat aika surkeassa kunnossa kastelusta huolimatta. Virkeimmistä taimista ensimmäinen on kuitenkin nyt kukassa.

Kukat ovat suuret kasvin kokoon nähden ja ne menevät nuppuun illan tullen sekä pilvisellä säällä.

Nyt vain odotan ja toivon, että loputkin taimet virkistyisivät ja intoutuisivat kukkimaan. Tuo kukan väri on niin erityinen, että tätä kylvän kyllä ensi vuonnakin (minulla jäi vielä siemeniä tähteeksi) ja yritän kerätä siemeniä talteen tuleviakin vuosia varten.

Iloa päivääsi!

maanantai 29. kesäkuuta 2020

Ruukkupuutarhan kuulumisia

Tänäkin vuonna kasvatan osan hyötykasveistamme takapihan terassin ja kasvihuoneen pikkupation ruukkupuutarhoissa. Esimerkiksi basilika, avomaankurkut ja ämpäriperunat kuuluvat ruukkupuutarhamme vakiokasveihin. Tänä vuonna lisänä on myös tomaatteja, chilejä ja paprikoita. Muutamia kesäkukkiakin minulla on mukana tuomassa väriä. Monivuotiset yrtit olivat myös aiemmin aina osa terassin ruukkupuutarhaa, mutta viime kesänä ne kaikki siirtyivät Buried Pot Gardeniin.

Terassilla kivikkoalueen vieressä olevassa ruukkupuutarhassa kasvaa parveketomaattia 'Balcony Red' ja 'Balcony Yellow', orvokkeja sekä erilaisia basilikoja.

Basilikat 'Dark Opal', 'Emily', 'Ordinary' ja 'Large Leaved' ovat vakiintuneet jokakeväisiksi kylvöikseni.

Amppelitomaatti 'Romello' rönsyilee ja kukkii runsaasti, ja monet raakileetkin lupailevat makoisia hetkiä lähitulevaisuudessa.

Kasvihuoneen pikkupatiolla viihtyvät chilit, paprikat ja avomaankurkut.

Avomaankurkut kasvavat lapsille pieniksi jääneissä kylpyammeissa.

Onko sinulla hyötykasveja kasvamassa ruukuissa? Jos on, mitä?

Ihanaa uutta viikkoa!

lauantai 27. kesäkuuta 2020

Atsaleoiden väri-ilotulitusta

Meillä atsaleat aloittivat tänä vuonna kukintansa selvästi myöhemmin kuin yleensä. Usein ne ovat kukkineet ainakin osittain alppiruusujen kanssa yhtä aikaa, mutta tällä kertaa lähes kaikki alppiruusut ehtivät jo lopettaa kukintansa, ennen kuin yksikään atsalea ehti avata nuppujaan. Atsaleamme kärsivät viime talvesta ja pari niistä ei tänä vuonna kuki lainkaan. Luulin niiden itse asiassa jo kuolleen, sillä lehtiäkään ei puhjennut, mutta nyt aivan viime päivinä ne ovat alkaneet versoa suoraan tyvestä uutta kasvua. Rakastan atsaleoita niiden komean väriloiston vuoksi, mutta tykkään myös niiden eksoottisesta tuoksusta, joka vie jonnekin Välimeren maihin. Tässäpä muutamia kuvia puutarhamme atsaleoiden väri-ilotulituksesta!<3

Puistoatsalea 'Onnimanni' hehkuu auringossa kullankeltaisena.

Sen vieressä kukkii puistoatsalea 'Illusia', joka poiketen kaikista muista atsaleoistamme ei näytä kärsineen viime talvesta lainkaan.

Atsalean 'Ruususen Uni' lähes kaikki lumirajan yläpuolella olleet versot paleltuivat, aiemmin vastaavaa ongelmaa ei ole ollut. Pensas kuitenkin kukkii runsaasti alaoksillaan.

Sydänpolun aluetta. Etualalla atsalea 'Ruususen uni', polun toisella puolella puistoatsaleat 'Onnimanni' ja 'Illusia'. Vasemmalla pilkottaa revontuliatsalea 'Mandarin Lights' ja taustalla kukkii alppiruusu 'Mikkeli'.

Revontuliatsalea 'Mandarin Lights'

Puistoatsalea 'Nabucco' on syvän kirkkaanpunainen.

Onko sinulla atsaleoita puutarhassasi?

Rentouttavaa viikonloppua!

perjantai 26. kesäkuuta 2020

Kasvihuoneen edustan kivetyksen perustukset

 Kaupallinen yhteistyö: Ikikivi

Tämän kesän ehdottomasti suurin puutarhaprojektimme on kasvihuoneen edustan ja sinne johtavan polun kivetyksen tekeminen. Vaikka aloitimme perustusten kaivamisen jo heti huhti-toukokuussa lumien sulettua, on tämä kaivuutyömaa ollut haasteellinen urakka. Paikkaan paistaa aurinko aamusta iltaan, ja maa on tiukkaa savea kuorrutettuna aimo annoksella kiviä. Niinpä perustusten kaivamiseen on mennyt huomattavasti kauemmin kuin alunperin suunnittelimme. Juhannusviikolla saimme kuitenkin vihdoin perustukset kaivettua ja pääsimme kuopan täyttöhommiin.

Lähtötilanne, kuva viime heinäkuulta. Nyt keväällä istutuslaatikoita tuli vielä yksi rivi entisten etupuolelle ja niiden eteen on tekeillä kivireunainen istutusalue. Laatoitettu polku tulee kiemurtelemaan uuden istutusalueen ja Buried Pot Gardenin välistä kasvihuoneen edustalle tulevalle laatoitetulle istuskelualueelle.

Perustuksia varten kaivoimme noin 50cm syvän kuopan, johon pohjalle suodatinkankaan päälle tuli ensin hiekkakerros, sitten Finnfoamia ja uusi hiekkakerros. Uuden suodatinkangaskerroksen jälkeen oli kivimurskeen vuoro. Kastellun murskeen tärytimme huolella, ja nyt seuraavaksi on vuorossa asennushiekan lisääminen suodatinkangaskerroksen päälle, jonka jälkeen pääsemme vihdoin työstämään kivipalapeliä.

Kuopankaivuuta kasvihuoneen edustalla. Lapsetkin ovat olleet touhussa taas ahkerasti mukana esimerkiksi noukkimassa talteen kuopasta paljastuvia pikkukiviä.

Finnfoamin alla on suodatinkankaan päällä hiekkaa n. 5cm. Samanpaksuinen hiekkakerros tuli myös Finnfoamin päälle, jonka jälkeen oli suodatinkankaan ja kalliomurskeen vuoro.

Kastellun murskeen tärytimme huolella. Kuvassa ensimmäinen tärytys, jonka myötä kalliomurske painui sen verran, että sitä piti lisätä ja täryttää vielä uudestaan.

Koska kasvihuoneemme ja istutuslaatikkomme ovat mustia/tummanharmaita, halusimme kivetyksen olevan vaaleaa luonnonkiveä. Kiveksi meille valikoituikin Ikikiven kaunis, vaalea liuskekivi aivan tästä lähistöltä, Nilsiästä. Katselin yrityksen nettisivuilta heidän valikoimansa läpi, tilauksen tein kätevästi sähköpostilla ja kivikuorma tuli meille sovitusti kotiovelle. Aina ohikulkiessani olen ihastellut liuskekiviä ja kovasti odotankin, että saisimme jo kivetyksen valmiiksi ja pääsisimme somistamaan sille syntyvää istuskelualuetta mm. kukkaruukuin ja kynttilälyhdyin.

Postailen lähiaikoina tarkemmin kivien asennuksesta, kunhan pääsemme projektissa taas eteenpäin.

Onko sinulla puutarhassasi kivetyksiä? Minkälaisista kivistä/laatoista ne on tehty?

Kaunista kesäviikonloppua!

torstai 25. kesäkuuta 2020

Vuokkojen juhlaa, osa 2/2

Postasin aiemmin puutarhamme varhain kukkivista vuokoista, ja lupailin tälle postaukselle jatko-osaa, kunhan myöhäisemmätkin vuokot ovat ehtineet kukkaan. Parin viime viikon aikana näitä nuppuja on vähitellen avautunut metsäpuutarhassa ja Kivikkolaaksossa, ja keräsinkin nyt tähän yhteen nämä loput kauniit kukkijat.

Alppivuokko

Alppivuokko kukki kauniina mättäänä kesäkuun puolivälissä O-penkissä mm. eriväristen helmililjojen kanssa.

Arovuokkoa meillä on Kohopenkissä, ja luulin sen jo sieltä hävinneen, sillä viime vuonna penkkiin ilmestyi vain yksittäisiä lehtiä eikä kukkia lainkaan. Nyt kukkiakin on taas jo muutamia, joten jospa se siitä kuitenkin elpyisi.

Kivikkolaaksossa äskettäin ilahdutti kermanvaaleilla kukillaan amerikanvuokko 'Anabel White'...

...ja pian sen jälkeen nuppunsa avasi myös amerikanvuokko 'Anabel Rose'.

Saman alueen kukkijoihin kuuluu myös tarhalapinvuokko (,joka tosin ei Anemone olekaan).

Himalajanvuokon kukintaa vielä odotan. Se on välillä kukkinut vasta heinäkuussa, ja tänä vuonna meillä monen kasvin kukinta tuntuu olevan selvästi myöhässä, joten saa nähdä, milloin se nuppunsa aukaisee.

Mukavaa loppuviikkoa!

keskiviikko 24. kesäkuuta 2020

Mehiläispesän jakaminen

Nyt alkukesän aikana mehiläistarhauksessa meillä on ollut taas ajankohtaisena jaokkeiden tekeminen. Lisäksi vanhoihin pesiin suositellaan vaihtamaan emo aina kahden-kolmen vuoden välein, sillä muutoin muninta heikkenee, ja vanhan emon pesä on myös parveiluherkkä. Niinpä tilasimme parikymmentä uutta emoa näitä kumpaakin toimenpidettä varten. Ostoemot on pariutettu jo valmiiksi saman mehiläisrodun kuhnurien kanssa, jolloin vältetään sekarotuiset, äkäiset ja parveiluherkät kannat.

Mehiläispesässä olevia kehiä nostetaan tarkasteltavaksi tähän tarkoitettujen pihtien avulla.

Ostoemot tulevat pienissä rasioissa, joissa niillä on kaverina muutamia seuramehiläisiä.  Kuningatar on näitä muita mehiläisiä hieman kookkaampi, mutta tunnistamisen helpottamiseksi se on lisäksi merkitty pienellä värinapilla. Rasiassa mehiläisillä on ravintonaan sokeria, ja ne pärjäävät niissä joitakin viikkojakin, kunhan rasioita ajoittain vähän suihkuttaa suihkepullosta vedellä.

Tilattuja kuningattaria. Sinisellä täplällä merkitty kuningatar erottuu tässä kuvassa ainakin toisena vasemmalta olevassa rasiassa.

Mehiläispesän jaokkeen tekemisessä osa pesästä otetaan ja siirretään toisaalle. Uusi kuningatar lisätään pesään aikaisintaan muutaman tunnin kuluttua, jotta vanhan emon haju häviäisi ja mehiläiset ottaisivat uuden sitten suopeina vastaan. Jos kuningattaren lisää jo heti jaokkeen teon yhteydessä, työläiset voivat ajatella sitä tungettelijana ja tappaa sen. Uusi kuningatar muutaman toverinsa kera syö itsensä ulos rasiastaan sokerin läpi ja pääsee sitten pesään munintapuuhiin. 

Pesässä on kuhinaa.

Emorasia asetetaan esimerkiksi ohuen risun avulla roikkumaan kehien väliin, ja lopulta kuningatar vapautuu rasiasta pesään munimaan. Jaokkeessa on kaksi munittua kehää hoitajamehiläisineen, yksi hunajakehä ja siitepölyä. Loput kehät ovat rakennettua kennostoa odottamassa munintaa ja siitepölyn ja meden keräystä.

Kaksi vanhaa pesää ja näistä otetut uudet jaokkeet.

Palailen lähiaikoina taas mehiläiskuulumisiimme, viimeistään silloin, kun hunajan sadonkorjuu on käsillä. Ja jos sinulla heräsi kysymyksiä mehiläistarhauksesta, vastailen niihin mielelläni!:)

Kaikkea hyvää päivääsi!

tiistai 23. kesäkuuta 2020

Suloinen ruusuorapihlaja

Postailin aiemmin etupihan Viherseinäpenkin ruusumantelin ihanasta kukinnasta, ja nyt samalla alueella on kukkaan puhjennut toinen suloinen kaunotar, jonka kukintaa myös olen odottanut suuresti, nimittäin ruusuorapihlaja. Tämänkin talvesta selviytymistä jännitin, mutta onneksi se sujui hyvin ainakin tällä kertaa. Tässäpä muutamia kuvia tästä suloisesta kukkijasta!

Ruusuorapihlaja 'Paul's Scarlet'

Ruusuorapihlaja on tällä hetkellä Viherseinäpenkin ainoa kukkija. Tulppaanien aika päättyi jo ja perennat kukkivat vasta myöhemmin. Kärhöt ja ruusunätkelmät kiipeilevät köynnöstukea ylös.

Ruusuorapihlajan kukista suurin osa on aivan rungon lähellä. Lisäksi muutamia kukkaterttuja on yhdessä isommassa oksassa. Toivottavasti pikkupuu talvehtisi jatkossakin ja kukkisi yhä runsaammin.

Auringonvalo saa kukat kauniisti korostumaan.

 Iloa päivääsi!

maanantai 22. kesäkuuta 2020

Kesäkukkailua

Tänä vuonna kasvatin kaikki kesäkukkamme itse joko siemenistä tai ottamistani pistokkaista. Pelakuut minulla kukkivat jo sisällä ollessaan, mutta ärsyyntyivät ilmeisesti ulosjoutumisestaan niin paljon, että kukkia ei ole sen koommin näkynyt, vaikka kasveja olinkin totuttavinani ulkoilmaan varsin hitaasti.  Petunioiden kanssa sen sijaan onnistuin paremmin kuin koskaan. Näin kauniisti kukkivia ja tuuheita petunia-amppeleita meillä ei ennen ole ollut tässä vaiheessa kesää!

Tammikuussa kylvämäni orvokit ovat kukkineet jo pitkään koripunosruukuissaan. Kuvan ruukku on kasvihuoneen pikkupatiolla.

Kasvihuoneen luona on myös pari petuniaruukkua. Kylvin petunioita siemensekoituspusseista enkä vielä taimia istuttaessanikaan tiennyt, minkä värisiä kukkia niihin tulisi. Ruukkujen sisältö onkin ollut yhtä yllätystä. Tähän ruukkuun sattui yksi punainen ja kaksi violettia taimea.

Toiseen kasvihuoneen luona olevaan ruukkuun tuli ainoastaan kirkkaanpunaisia kukkia.

Kasvimaata rajaavan aidan luona kesäkukat alkavat vähitellen avata nuppujaan. Leijonankidatkin kylvin siemensekoituksesta ja niistä toistaiseksi on avannut nuppujaan vain nämä punaiset. Kiva on nähdä, onko jotain muitakin värejä vielä luvassa. Lähistöllä ensimmäiset daaliat kasvattelevat nuppujaan, ja niiden avautumista odotan jo malttamattomana, sillä meillä ei ole ollut daalioita aiemmin.

Keltaiset samettikukat loistavat aidan vieressä kilpaa auringon kanssa.

Terassin pitkille portaille istutin ruukkuihin pelargoneja ja matalakasvuista krassia, jonka toivon aikanaan valuvan kukkivana virtana alas pitkin portaita. Tällaisia samanlaisia ruukkuja minulla on yhteensä neljä, aina muutaman portaan välein.

Terassin köynnösseinässä kukkivat vasta ajoittain yksittäiset aitoelämänlangat. Kelloköynnös, krassit ja tuoksuherneet antavat vielä hetken odottaa kukintaansa.

Terassilla minulla on petunioita kolmessa koripunosamppelissa. Tähän sattui punainen ja violetti matalakasvuisempi versio sekä valkoinen rennompiversoinen lajike.

Toiseen amppeliin sattui sekoitus kolmea eri punaisen sävyä...

... ja tähän viimeiseen sattui tulemaan ainoastaan lohenpunaisia petunioita. Näistä kaikista tämä on oma suosikkini.
Suurin osa esikasvatuksistani on vielä kasvattelemassa nuppujaan, ja postailen niistä myöhemmin, kunhan nekin intoutuvat kukkimaan. Erityisesti odotan mesembriantemumin ja tuoksukaunokin kukintaa, sillä kumpaistakaan en ole aiemmin nähnyt.

Mitä kesäkukkia sinulla on puutarhassasi/terassillasi/parvekkeellasi? 

Leppoisia kesäpäiviä!

lauantai 20. kesäkuuta 2020

Juhannuksen kauneimpia

Nyt juhannuksen aikaan puutarhasta löytyy jo vaikka mitä ihanaa. Osa kasveista on meillä kuitenkin kukintansa kanssa vähän tavanomaista myöhemmässä, ja esimerkiksi juhannusruusu on vielä tiukasti nupussa. Myös atsaleat vasta availevat ensimmäisiä nuppujaan. Keräsin tähän puutarhamme tämänhetkisistä kukkijoista mielestäni niitä eniten sykähdyttäviä. Tervetuloa viettämään hetki puutarhamme tämän hetken kauneimpien kukkijoiden parissa!

Kolmiopenkin tarhakullero 'New Moon' on minusta aivan ihastuttava kaunotar.

Se nousee vuosi vuodelta rehevämpänä, mutta tänä kesänä yllätyksekseni muutama reunimmainen kukka on selvästi kellanoranssimpi kuin muut.

Samalla istutusalueella kukkii runsaasti myös herkän kaunis tarhakellukka 'Bell Bank'.

Särkynytsydän ilahduttaa parasta aikaa Pionirinteessä, jossa nimikkokasvien nuput vasta kasvattelevat kokoaan.

Vaikka höyhenpensaan kukka ei ehkä ole perinteisessä mielessä kovin kaunis, sen kukintaa odotan silti vuosittain.

Metsäpuutarhassa Tähdenlennon polulla rotkolemmikit 'Alexander's Great' availevat yhä uusia taivaansinisiä kukkiaan.

Vaikka juhannusruusu ei meillä vielä kukikaan, on sen sijaan tiiunruusun ajoitus mahtava. Minulla on nimittäin tänään syntymäpäivä.:)

Rinnepenkeissä kivien väleissä hopeahärkki kukkii valkeina hopeanhohtoisina mattoina.

Kivikkolaaksossa kukassa ovat mm. suloinen sinisilmiö...

...patjaharso...

...elleninneilikka...

...ja näistä tämänhetkinen suosikkini, amerikanvuokko 'Anabel Rose'.

Ihanaa juhannuspäivää ja oikein hyvää viikonloppua!
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...