Näytetään tekstit, joissa on tunniste maksaruohot. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste maksaruohot. Näytä kaikki tekstit

lauantai 14. lokakuuta 2023

Puutarhavierailulla: Botanischer Garten Frankfurt, Saksa, osa 2/3

Tänään blogissani jatkuu kuvakierros Frankfurtin ihanassa kasvitieteellisessä puutarhassa upean kivikkoalueen parissa. Tämä kivipuutarha sykähdytti ainakin itseäni ja löysin sieltä monia ideoita omaan puutarhaamme, jossa itse asiassa etupihan puolella jo joitain toteutinkin Kivikasan parissa. 

Mehitähdille riittää tosi ohut kasvualusta, jolloin ne sopivat kasvamaan kivien painanteissakin.

Kivipuutarha on kumpumainen.

Samettisen näköinen sammalmatto sopii hyvin yhteen kivien kanssa.

Paikoitellen kasvusto on rehevämpää ja kiviä pilkottaa vain sieltä täältä.

Alueen yleisilmettä

Kivipuutarhaa toisesta suunnasta

Kapeat hiekkapolut kiemurtelevat rinteillä.

Alueella kasvaa myös muutamia puuvartisia, kuten ruusupensaita ja havuja.

Esimerkiksi matalat kurjenmiekat, erilaiset maksaruohot, rikot ja mehitähdet kuuluvat kivipuutarhan kasvivalikoimaan.

Mm. kalliomaksaruohoa ja erilaisia mehitähtiä

Mehitähdet ovat levittäytyneet kauniisti kivenkoloihin.

Kivipuutarhan toinen reuna on rehevämpi. Siellä kasvaa mm. saniaisia ja koristeheiniä.

Saman polun varrelta löytyy myös havuja ja varpukasveja.

Kivipuutarhalta edellisen postauksen hiekkaan perustettua istutusaluetta kohti.

Ensi viikolla palaamme vielä kerran Frankfurtin kasvitieteellisen puutarhan viimekesäisiin tunnelmiin, kun luvassa on kuvia mm. pienten ruutupuutarhojen alueelta.

Oikein hyvää viikonloppua!

torstai 12. lokakuuta 2023

Puutarhamme kauneimmat syyskukkijat: Maksaruohot

Yksi merkittävä ryhmä puutarhamme ihania syyskukkijoita ovat myöhäiset maksaruohot. Niistä löytyy ilahduttavan paljon erilaisia lajikkeita, joissa kukkien sävyn lisäksi vaihtelua on myös lehtien värissä. Meidän puutarhassamme suurin osa syys- ja komeamaksaruohoista on vaaleanpunakukkaisia, mutta joukkoon mahtuu myös valkeita kaunottaria. Oma suosikkini on upea, kirjavalehtinen komeamaksaruoho 'Frosty Morn', jonka kukissa on valkeaa ja hennon vaaleanpunaista.

Patiokaaressa kasvavat komeamaksaruoho 'Stardust' ja syysmaksaruoho 'Brilliant'.

Ne molemmat ovat muodostaneet jo mukavan kokoisia kasvustoja, joista saa otettua jakopalojakin.

Samalla alueella kukkii myös komeamaksaruoho 'Herbstfreude'.

Syysmaksaruoho 'Brilliant' ja komeamaksaruoho 'Frosty Morn' kukkivat Pisarassa.

Syysmaksaruoho 'Brilliant'

Komeamaksaruoho 'Frosty Morn'

Etupihan Viherseinäpenkissä kukkii syksyisin dramaattinen, tummalehtinen komeamaksaruoho 'Matrona'.

Myös komeamaksaruoho 'Carl' löytyy samalta alueelta.


Näitä myöhäisiä maksaruohoja, samoin kuin muitakin maksaruohoja, on helppo lisätä. Meidänkin puutarhassamme komeamaksaruohoa 'Herbstfreude' ja syysmaksaruohoa 'Brilliant' löytyy jo monesta kukkapenkistä, kun olen ottanut alkuperäisistä kasveista jakopaloja ja pistokkaita. Lisäksi komea- ja syysmaksaruohot sopivat hyvin leikkokukiksi, ja tykkäänkin kerätä niitä ilahduttamaan myös sisälle maljakkoon vielä näin lokakuussakin. Parasta aikaa keittiön pöydällämme on maljakossa muutama syysmaksaruohon 'Brilliant' ja komeamaksaruohon 'Frosty Morn' kukkavarsi tuomassa iloa arkeen.


Kauniita syyspäiviä!

tiistai 26. syyskuuta 2023

Viikonlopun taimilöytöjä

Kävimme viikonloppureissulla Oulun seudulla, ja tottakai meidän oli pakko käydä vielä kurkistamassa taimistojen valikoimia sielläkin päin. Muutamia ihania löytöjä teinkin, ja yksi niistä on tarhakurtturuusu 'Ritausma', joka on ollut hankintalistallani jo parisen vuotta. Lisäksi matkaan tarttui vielä muutamia uusia kurjenpolvia, söpö, vaaleanpunainen sammalleimu ja hauskannäköinen himalajanmaksaruoho. 

Tarhakurtturuusu 'Ritausma', kurjenpolvia, himalajanmaksaruoho ja sammalleimu

Himalajanmaksaruoho

 

 Tässä vielä lista viikonloppureissun hankinnoistani:

- himalajanmaksaruoho (Sedum pachyclados)
- sammalleimu 'Maj' (Phlox subulata)
- tenonajuruoho (Thymus serpyllum ssp. tanaënsis)
- baikalinkurjenpolvi 'Näva' (Geranium transbaicalicum)
- loistokurjenpolvi 'Johnson's Blue' (Geranium)
- täpläkurjenpolvi (Geranium maculatum)
- tuoksukurjenpolvi 'Czakor' (Geranium macrorrhizum)
- tarhakurtturuusu 'Ritausma' (Rosa)

 

Postailin viime viikolla muistakin syyskuun kasvihankinnoistani, ja näiden uusien ihanuuksien myötä nousi idea etupihan valkean kivialueen uudistamisesta. Muutamat näistä ale-löydöistäni päätyivätkin nyt etupihalle, jonka päivittäminen jatkuu sitten ensi kesänä.


Iloa päivääsi!

perjantai 22. syyskuuta 2023

Esittelyssä etupihan Kivikasan uusi ilme

Etupihallamme on Kivikasa, johon en oikein missään vaiheessa ole ollut ihan tyytyväinen. Muuttaessamme tähän taloon Kivikasa oli pelkkä kivikasa ilman kasveja. Muutamia vuosia sitten päivitin sen ilmettä istuttamalla kasan reunoille joitakin perennoja, kuten kivikkosuopayrttiä ja iisoppia. Niiden myötä kasa oli jo paremman näköinen, mutta silti siitä on tuntunut puuttuvan jotain. Nyt syyskuussa päätin uudistaa Kivikasan vielä kerran. Purin kasan ensin kokonaan muutamaa suurinta kiveä lukuun ottamatta. Sen jälkeen asettelin osan kivistä takaisin niin, että niiden väliin jäi multatilaa kasveja varten. Sitten pääsinkin istutuspuuhiin!

Harjaneilikka pääsi Kivikasaan paraatipaikalle.

Kattomehitähtiä istutin kapeisiin kivenrakoihin.

Lyydianmaksaruoho kasvaa nyt Kivikasan reunoilla kaikkein kapeimmissa kohdissa. Kivien välissä on seittimehitähteä.

Kasan yhdellä reunalla kasvaa pikkuluppio. Sen takana on sammalleimua, kivikkosuopayrttiä ja kaukasianmaksaruohoa.

Kattomehitähteä. Oikeassa reunassa pilkottaa myös kivikkosuopayrttiä.

Japaninmaksaruoho 'Bertram Anderson'

Kivikasan uutta ilmettä tieltä päin. Keskellä edessä kukkii harjaneilikka.


Tässä vielä Kivikasan kasvilista:

- harjaneilikka (Dianthus barbatus)
- kivikkosuopayrtti (Saponaria ocymoides)
- kattomehitähti (Sempervivum tectorum)
- seittimehitähti (Sempervivum arachnoideum)
- mehitähti 'Sprite' (Sempervivum)
- lyydianmaksaruoho (Sedum lydium)
- syysmaksaruoho 'Brilliant' (Sedum)
- japaninmaksaruoho 'Bertram Anderson' (Sedum cauticola)
- sammalleimu 'Amazing Grace', 'Emerald Cushion Blue' ja 'Candy Stripes' (Phlox subulata)
- elleninneilikka (Dianthus 'Ellen')
- ketoneilikka 'Arctic Fire' (Dianthus deltoides)
- amerikanvuokko 'Anabel Rose' (Anemone multifida)
- pikkuluppio (Sanguisorba minor)
- japaninakileija (Aquilegia flabellata Cameo-ryhmä)
- euroopanalppitähti l. edelweiss (Leontopodium alpinum)
- tarhalapinvuokko (Dryas suendermannii

 

Tämän muutoksen myötä Kivikasasta tuli tosi paljon kivempi kuin aiemmin. Innolla odotankin nyt ensi kesää, jotta kasvit kotiutuvat paikoilleen ja vähän rehevöityvät.

 

Ihanaa viikonloppua!

perjantai 8. syyskuuta 2023

Puutarhamme parhaimmat perhoskasvit TOP6

Minusta on ihanaa, että puutarhassamme viihtyy monipuolisesti erilaisia hyönteisiä, lintuja ja myös esimerkiksi sammakoita, sisiliskoja ja siilejä. Kesäisistä puutarhavierailijoista perhoset kuuluvat sykähdyttävimpien joukkoon, ja olenkin istuttanut puutarhaamme monia perhosia houkuttelevia kasveja. Näistä muutamat tuntuvat kuitenkin olevan ehdottomasti ylitse muiden, ja keräsinkin tähän postaukseen puutarhamme perhoskasvien TOP6:n.

Buried Pot Gardenissa kasvava iisoppi houkuttelee niin perhosia, kimalaisia, mehiläisiä kuin muitakin pörriäisiä.

Samalla alueella kasvaa viherminttua, piparminttua, suklaa- ja mansikkaminttua, jotka nekin ovat perhosten ja pörriäisten mieleen.

Lisäksi perhoset viihtyvät aluetta reunustavissa tähkälaventeleissa. Buried Pot Gardenissa onkin usein kova perhosten ja pörriäisten kuhina, sillä siellä on melko pienellä alalla monia erinomaisia perhoskasveja.


Syys- ja komeamaksaruohot kuuluvat myös puutarhamme parhaimpien perhoskasvien joukkoon. Kuvassa neitoperhonen ja nokkosperhonen

Purppurapunalatvakin on perhosten mieleen.

Väriminttu 'Pink Frosting' on oikea perhosmagneetti. Puutarhassamme on useita eri väriminttulajikkeita, mutta tämä on niistä ehdottomasti perhosten ykkössuosikki.

Amiraaliperhosia värimintussa 'Pink Frosting'

Mitkä ovat sinun puutarhasi parhaimmat perhoskasvit?

Ihanaa alkavaa viikonloppua!

torstai 6. heinäkuuta 2023

Pientä sievää

Monesti puutarhan pikkuiset kukkijat jäävät herkästi suurempien ja loisteliaamman väristen jalkoihin. Niitä ei välttämättä huomaa, jos vieressä hehkuvat esimerkiksi upeat, muhkeakukkaiset pionit tai loisteliaan väriset rhodot. Tällä kertaa kiertelin kameran kanssa kuvaamassa juuri näitä puutarhamme pikkuisia kaunottaria ja tämä postaus onkin omistettu kokonaan näille pienille, sieville kukkijoille.

Kivikkolaakson alueelta näitä pikkuisia söpöliinejä löytyy useita. Mätäsharso on herkän kaunis kukkija.

Samalla alueella kukassa ovat myös patjaharso...

... lyydianmaksaruoho...

... ja seittimehitähti.

Metsäpuutarhan puolella himalajanjalkalehden ja särkyneensydämen katveessa sinnikäs karhunlaukka on avannut pikkuiset, valkoiset kukkansa.

Kirjavalehtinen varjorikko 'Variegata' kasvaa Vihertunnelin luona kivikossa.

Tarhakeijunkukan 'Hans' vaaleanpunaiset kukinnot sopivat ihanasti yhteen nukkapähkämön hopeisten lehtien kanssa.

Kuutamopenkin pikkuisiin kaunottariin kuuluvat haltiankukka 'Tappestry'...

... sekä upeanvärinen korallikeijunkukka 'Leuchtkafer'.

Mitkä ovat sinun puutarhasi pikkuisia kaunottaria?

Kaikkea hyvää loppuviikkoon!

perjantai 3. maaliskuuta 2023

Puutarhan hopealehtiset kasvit, osa 2/2

Kirjoittelin viime viikolla puutarhamme hopealehtisistä kasveista jatkona puutarhastamme löytyville kirjavalehtisille ja punalehtisille kaunottarille. Tässä postauksessa on luvassa vielä lisää näitä komeita, hopeanhohtoisia kasveja!

Terassin istutusalueella alppipaju hehkuu auringonvalossa hopeisena.


Villapajun nukkapintaiset lehdet ovat myös hopeanväriset.


Kivikkolaaksossa maanpeitekasvina kasvavan paljakkapajun 'Haltia' lehdet ovat hopeanharmahtavat.


Sininatan hopeinen mätäs luo kauniin kontrastin purppuraheisiangervolle 'Tiny Wine'.

 

Myös hopeatoppo on nimensä mukaisesti hopeanhohtoinen koristeruoho. Etualalla ja takana terassin edessä näkyy edellisen postauksen hopeansävyinen euroopanalppitähti. Takana oikealla näkyy hopeinen lusikkamaksaruoho 'Cape Blanco'.


Kivikkolaaksoon hopeista sävyä tuovat sininatatuppaat ja keskellä keltaisena kukkiva kalliomaksaruoho, jonka sinivihertävissä lehdissä on hento hopeinen sävy.


Pilarisinikuusi 'Iseli Fastigiate'

 

Tähdenlennon polulla kasvava rotkolemmikki 'Alexander's Great' kuuluu myös puutarhamme hopealehtisiin kasveihin.

Näiden lisäksi puutarhastamme löytyy erityisen kaunis tarhaimikkä 'Majeste', jonka lehdet ovat kokonaan hopeanväriset. Se kasvaa Kuutamopenkissä, mutta en löytänyt yhtään kuvaa, jossa se näkyisi kunnolla. Ensi kesänä täytyykin muistaa napata kuva myös siitä.

Oikein hyvää alkavaa viikonloppua!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...