Näytetään tekstit, joissa on tunniste muuripuutarha. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste muuripuutarha. Näytä kaikki tekstit

lauantai 23. joulukuuta 2023

23. luukku: Puutarhavierailulla: Parc La Grange, Geneve, Sveitsi, osa 1/2

Tänään esittelyvuorossa on jälleen uusi, ihana puutarhakohde, kun lähdemme kuvakierrokselle Geneven keskustassa sijaitsevaan Parc La Grangeen. Tässä postauksessa on kuvia laajoista, värikkäistä kesäkukka-alueista ja varjoisasta puutarhanurkkauksesta upean kivimuurin kera. Tervetuloa kesäiselle nojatuolimatkalle!

Vaaleankeltaisen tsinnian taustalla on runsasta kukkien väriloistoa.

Mm. tsinnioita, päivänhattuja ja sulkahirssiä

Samaa aluetta vähän kauempaa

Samat kasvit toistuvat 1700-luvun huvilan reunaa kiertävillä istutusalueilla.

Huvilan edustan nurmikentällä on pitkät kesäkukkapenkit.

Puna-oranssien kukkien joukosta löytyy mm. pelargoneja ja daalioita.

Puiston yhdessä reunassa on varjopuutarha...

... jonka päävärit ovat vihreä ja luonnonkivien harmaa.

Kauniisti sammaloituneen kivimuurin seinämää kiipeilee muratti.

Samassa reunassa on myös pieni puulajipuisto.

Matala puutarhalampi oli vierailumme aikaan levän peittämä.

 

Seuraavalla kerralla esittelyvuorossa on Parc La Grangen ihana perenna- ja ruusutarha.

Rauhaisaa joulunaikaa!

lauantai 16. joulukuuta 2023

16. luukku: Puutarhavierailulla: Kasvitieteellinen puutarha, Geneve, Sveitsi, osa 4/4

Tänään lähdemme viimeistä kertaa tutustumaan geneveläiseen kasvitieteelliseen puutarhaan, kun esittelyvuorossa ovat suuri ruukkupuutarha ja aivan ihastuttava muuripuutarha. Postaussarjan aiemmista osista löytyy juttua puutarhan monista upeista vesiaiheista, kauniista, laajoista istutusalueista ja puutarhan yleisilmeestä sekä aurinkoisesta istutusalueesta ja puutarhataiteesta. Tervetuloa vielä kerran kuvakierrokselle tähän ihanaan puutarhaan!

Suuren kasvihuoneen edustalla on laaja ruukkupuutarha.

Ruukkuihin on istutettu niin perennoja, kesäkukkia kuin puuvartisiakin.

Suurissa ruukuissa kasvaa mm. kaktuksia ja kaktiokasveja.

Kasvihuoneen taakse jäävällä, varjoisammalla reunalla on saniaisten ja sammalen peittämä kivimuuri.

Suurempi muuri reunustaa puutarhaa yhdeltä sivulta ja erottaa sen junanradasta. Suorakulmion muotoisesta vesiaiheesta löytyy monipuolinen valikoima vesikasveja.

Pitkässä muurissa kasvaa runsaasti erilaisia kuivassa viihtyviä kasveja.

Kasvivalikoimaan kuuluu mm. erilaisia rikkoja, opuntioita, harsoja ja törmäkukkaa.

Punavirma kukkii upeasti.

Tässä vielä linkit jo esittelemiini viime kesän lomareissumme puutarhakohteisiin:

- Parc de Mon Repos, Lausanne, Sveitsi
- Jardin Botanique, Lausanne, Sveitsi
- Botanischer Garten Frankfurt, Frankfurt am Main, Saksa
- Bethmannpark, Frankfurt am Main, Saksa
- Hafenpark, Frankfurt am Main, Saksa
- Chinese Garden, Frankfurt am Main, Saksa

 

Ihanaa viikonloppua!

lauantai 8. huhtikuuta 2023

Puutarhavierailulla: Avoimet puutarhat -kohde Kyllinkaunis - Kirsin ja Juhan puutarha, Jyväskylä, osa 2/2

Tänään on luvassa vielä lisää kuvia kauniista jyväskyläläisestä Avoimet Puutarhat -kohteesta Kyllinkaunis, josta postailin viime lauantainakin. Tällä kertaa kuvakierros johdattaa meidät mm. ihanan maakellarin luo ja lisäksi kuvissa vilisee jälleen komeaa puutarhataidetta.

Maakellari on kivien ja erilaisten perennojen peittämässä rinteessä.

Kasvit ovat löytäneet paikkansa erikokoisten kivien lomasta.

Risut ovat saaneet uuden muodon isona vuohipukkina.

Perennapenkistä löytyy mm. päivänliljaa, punapäivänkakkaraa ja sormustinkukkaa.

Tässä monilajisessa istutusalueessa on niin perennoja, pensaita kuin pikkupuitakin.

Kurjenpolvet reunustavat rinnettä metallipaviljongin luona. Keltainen atsalea on komeassa kukassa.

Kesäkukkia on istutettu monenlaisiin ruukkuihin ja altaisiin.

Tätä istutusaluetta reunustavat suuret kivet. Vasemmassa reunassa ovat pöllöt vartiossa.

Edellisen kuvan pöllöt lähempää

Valkoiset laukat kukkivat vierailumme aikaan kesäkuussa. Istutusaluetta reunustaa köysiaita.

Tiilistä ja kivistä tehdyssä muurissa on pyöreät ikkunat.

Saman muurin aluetta

Seipäännokkaan kiinnitetty renkaan vanne toimii tukena kärhölle.


Ensi viikolla lähdemme tutustumaan jälleen uuteen, upeaan Avoimet Puutarhat -kohteeseen, josta löytyy mm. taidokkaasti muotoonleikattuja puuvartisia.

Tässä vielä aiemmin esittelemiäni Avoimet Puutarhat -kohteita:

- Kuunliljapiha, Jyväskylä
- Tontun puutarha, Leppävirta
- Merjaihanpihalla, Kuopio
- Pihasisustamon puutarha, Kuopio
- Paratiisi, Heinävesi
- Atrium, Varkaus
- Laila ja Jorma Laitisen piha, Lapinlahti
- Säyneharju, Lapinlahti
- Eevan ja Jorman ruusutarha, Sonkajärvi

Iloista pääsiäistä!

lauantai 18. helmikuuta 2023

Puutarhavierailulla: Castelo dos Mouros, Sintra, Portugali

Nyt jatkuu taas tutustuminen parin vuoden takaisen Portugalin lomamatkamme puutarhakohteisiin. Tällä kertaa esittelyvuorossa on Sintrassa sijaitseva Castelo dos Mouros -linnan puutarha, joka sijaitsee kivisillä, metsäisillä rinteillä. Maaston muodoista johtuen puutarhassa on runsaasti portaita ja myös jyrkkiä nousuja, joten paikka ei ole helppokulkuinen. Tervetuloa tämän kuvakimaran välityksellä vierailemaan näissä vehreissä tunnelmissa!

Luonnonkivillä päällystetyt kävelytiet risteilevät rinteillä. Sammaloitunut kivimuuri on upean näköinen. Edessä näkyvän kivimuurin päällä rönsyilee mm. muratti.

Luonnonkiviä on käytetty kauniisti niin kiveyksissä, kiviportaissa kuin erikorkuisissa muureissakin.

Vuorenkilpi viihtyy jyrkässä rinteessä.

Puiden alla kasvaa mm. erilaisia saniaisia.

Etualalla kukassa on atsalea. Saniaiset kasvavat hauskoina mättäinä. Taustalla näkyy linnan muuria.

Suuria kiviä on rinteissä siellä täällä.

Puiden alta löytyi paikoitellen myös kauniisti kukkivia esikoita.

Puutarhassa on paikoin myös paljasta kalliopintaa. Vasemmalla kukkivat vuorenkilvet, joiden seassa on saniaisia. Castelo dos Mouros sijaitsee todella kauniissa maisemissa.

 Tässä vielä linkit aiemmin esittelemiini saman lomamatkan puutarhakohteisiin:

- Jardim da Alameda João de Deus, Faro, Portugali
- Jardim do Coreto, Tavira, Portugali

 Iloista viikonloppua!

lauantai 5. helmikuuta 2022

Puutarhavierailulla: Arboretum Frick, Kangasala, osa 1/4

Tänään lähdemme tutustumaan jälleen uuteen, ihanaan puutarhakohteeseen, nimittäin Kangasalassa sijaitsevaan Arboretum Frickiin. Tänne pääsymaksulliseen yksityispuutarhaan ostimme netistä liput jo hyvissä ajoin etukäteen, jotta varmasti pääsimme Kangasalan suunnalla käydessämme vierailemaan myös tässä upeassa puutarhakohteessa. Arboretum Frickissä on runsaasti erilaisia alppiruusuja ja atsaleoja, mutta sieltä löytyy myös perennaistutuksia, puutarhataidetta ja alkukesällä rhodojen lisäksi komeasti kukkivia koristeomenapuita.

Puutarhassa on todella tunnelmallinen kiviseinän muodostama alue, jota reunustavat myös kärhöjä kasvavat köynnösseinät ja komeat alppiruusut.

Kivimuuria toisesta suunnasta. Vihreästä ovesta pääsee kulkemaan muurin toiselle puolelle jäävään puutarhahuoneeseen.

Muurin toisella puolella kasvaa mm. komeita kuunliljamättäitä. Istutuksia reunustavat kivet ovat sammaloituneet kauniisti.

Arboretum Frickissä on useita puutarhaportteja. Tämä portti johdattaa kivimuurin rajaamalle alueelle.

Luonnonkiviportaita pääsee kulkemaan tästä puutarhaportista, jossa rönsyilee kärhö.

Tämän leveän puutarhaportin päällä on koristeena hienosti harmaantunut runko.

Vierailumme aikaan, kesäkuun alussa, monet alppiruusut olivat aloittelemassa kukintaansa.

Puutarhapatsas kohoaa komeasti alppiruusun seasta.

Sammal, kannot ja saniaiset sopivat hyvin yhteen alppiruusujen kanssa.

Tämä komea kanto on nostettu esille toisen kannon päälle. Linnunpönttö on löytänyt paikkansa juurakosta.

Arboretumissa on useita puutarhapatsaita. Tämä on nostettu kivikasan päälle.

Höyhenpensas kukkii kauniisti.

Hiekkapolkujen varrella alppiruusut availevat nuppujaan.

Siellä täällä kasvavat saniaiset luovat hauskaa vaihtelua alppiruusujen lomaan.


Ensi kerralla jatkamme kuvakierrosta tässä ihanassa puutarhakohteessa, ja silloin luvassa on mm. kauniisti kukkivia atsaleoita ja puutarhalammen tunnelmaa.

 

Tässä vielä linkit aiemmin esittelemiini kotimaisiin puutarhoihin, joissa vierailimme viime kesänä:

- Vanha Kilkkilä, Juva
- Tertin kartanon yrttitarha, Mikkeli
- Tertin kartanon muuripuutarha, Mikkeli
- Kenkävero, Mikkeli
- Mikkelipuisto, Mikkeli

Ihanaa viikonloppua!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...