perjantai 30. kesäkuuta 2023

Suloisia kukkivia puuvartisia, osa 4/5

Tänään jatkuu taas postaussarja puutarhamme suloisista kukkivista puuvartisista. Sarjan aiemmista osista löytyy toukokuisia kukkivia puuvartisia, kaunista hedelmäpuiden kukintaa sekä kesäkuun puolivälin kukkivia puita ja pensaita. Rhodoja en ottanut tähän postaussarjaan, vaikka nekin kuuluvat upeasti kukkiviin puuvartisiin. Puutarhamme alppiruusujen väriloistosta kuvia löytyy omasta postauksestaan noin viikon takaa ja juttua atsaleoista on tulossa ensi viikolla. Tämä postaus on sen sijaan omistettu hemaisiville syreeneille sekä puutarhamme kahdelle ihanalle pikkupuulle, helmi- ja ruusuorapihlajalle.

Helmiorapihlajan 'Toba' nuput ja juuri avautuneet kukat ovat vaaleanpunaisia, mutta niiden sävy muuttuu valkeaksi kukinnan edetessä.

Ruusuorapihlaja 'Paul's Scarlet' on etupihamme söpöliini.

Liljarinteessä sinivioletti ja valkoinen ovat edelleen pääväreinä. Pikkuampiaisyrtin ja kirjolupiinin takana kukassa ovat rungolliset puistosyreenit 'Tapanin Syreeni' ja 'Tammelan Kaunotar'.

Pikkusyreeni 'Palibin' kasvaa kasvihuoneen lähistöllä Pisarassa.

Unkarinsyreenimme on vielä pikkuinen, polvenkorkuinen pensas ja sen kukinnotkin vaatimattoman pieniä.

Jalosyreenin 'Moskovan Kaunotar' kukinnot ovat uskomattoman kauniita.


Ihanaa alkavaa viikonloppua!

torstai 29. kesäkuuta 2023

Pieni japanilaishenkinen ruukkupuutarha

Yhteistyössä Huiskula

Kesäkukkien lisäksi tykkään istuttaa terassin ruukkupuutarhaan myös monivuotisia kasveja. Osan näistä kasveista olen istuttanut syksyn tullen kukkapenkkiin, mutta osa on saanut jäädä jatkamaan eloaan ruukuissa. Esimerkiksi tuijia terassillamme on ollut termoruukuissa jo vuosia ja ne ovat talvehtineet ongelmitta. Viime kesänä meillä oli ensimmäistä kertaa ruukkupuutarhassa syyshortensia, joka sekin selvisi isossa ruukussaan hyvin talvesta ilman mitään sen kummempia talvisuojauksiakaan. 

Sinikuunlilja 'Elegans', komeakuunlilja 'Patriot', bambu 'Pingwu', japaninvaahtera 'Butterfly' ja pari alvejuurta muodostavat rauhallisen kokonaisuuden. Alvejuurien tyvellä on kasvupaikalta mukana tullutta sammalta. Ajattelin etsiä ruukkujen luo vielä muutamia kauniita luonnonkiviä täydentämään kokonaisuutta.

Tänä kesänä ajattelin piristää ison tuijan luona olevan terassialueen ilmettä ruukkuryhmällä, jossa pääosassa ovat kasvien erilaiset lehtisävyt ja -muodot. Kasveiksi ryhmään valikoituivat suloinen, kirjavalehtinen japaninvaahtera 'Butterfly', bambu 'Pingwu', sinikuunlilja 'Elegans', pihalta kaivamani kirjavalehtisen komeankuunliljan 'Patriot' jakopala sekä pari luonnonvaraista saniaista, jotka kaivoin tonttimme takaosasta. Tähän vähän japanilaishenkiseen kokonaisuuteen tuunasin itse aiemmin isoilla puiden taimilla ostettaessa olleita ruukkuja helposti ja nopeasti syntyvillä pajureunuksilla.

Sinikuunlilja 'Elegans' kasvaa muoviruukussa, jonka ympärille olen tehnyt pajunpätkistä ja juuttinarusta reunukset.

Japaninvaahteran 'Butterfly' lehdet ovat herkän kauniit. Sen ja bambun yritän talvettaa sisätiloissa, jotta saisin ne koristamaan terassiamme ensi kesänäkin.


Kauniita kesäkuun viimeisiä päiviä!

tiistai 27. kesäkuuta 2023

Syötäviä koristekasveja: Syreeni

Kerroin aiemmin, että tänä kesänä aiomme testailla erilaisia syötäviä koristekasveja. Kuunliljoja maistelimme jo aiemmin ja nyt vuorossa olivat syreenit. Rakastan syreenien tuoksua ja olikin tosi jännittävä päästä nyt myös maistelemaan niitä. Näin ensi alkuun menimme vähän helpoimman kautta ja keittelin syreeninkukista syreenisiirappia. Maistelin sitä jo pikkuisen jäähtymisen jälkeen ja maku oli suloisen kukkamainen. Viikonloppuna aion tehdä raparperijäätelöä, jonka päälle valutamme sitten syreenisiirappia ja suunnittelin, että annokset voisi vielä koristella syreenin kukilla. Syreenisiirapilla voi maustaa myös juomia ja ainakin kivennäisveteen sekoittamista on pakko testata lähipäivinä.


Syreenisiirappi
2 dl vettä
2-2.5 dl sokeria
3 dl syreeninkukkia
2 rkl sitruunamehua

Kiehauta vesi kattilassa ja lisää sekaan sitten sokeri, syreeninkukat ja sitruunamehu. Keitä miedolla lämmöllä noin 15 minuuttia ja siivilöi sen jälkeen kukat pois. Kaada siirappi puhtaaseen, desinfioituun purkkiin. Säilytä valmis siirappi jääkapissa.

Oletko sinä maistanut syreeninkukkia?

Mukavaa tiistaita!

maanantai 26. kesäkuuta 2023

Kasvihuonekuulumisia

Huomasin, etten olekaan pitkään aikaan kirjoitellut kasvihuonekuulumisiamme, joten tänään niitä onkin nyt sitten luvassa. Tomaatit ovat kasvaneet meillä tänä vuonna tosi hyvin ja ensimmäiset ovat ehtineet tehdä jo raakileitakin. Chilit ja paprikat kukkivat ja osa niistäkin kasvattelee jo satoa. Myös ananaskirsikat ovat tehneet ensimmäisiä raakileita. Kasvihuonekurkut ja vesimelonit sen sijaan juroivat pitkän aikaa kasvihuoneeseen istuttamisen jälkeen, vaikka ne olivatkin saaneet rauhassa totutella ja karaistua kasvihuoneolosuhteisiin ennen istuttamista. Ne ovat lähteneet kunnolla kasvuun vasta aivan viimeisen parin viikon aikana, joten niiden satoa saamme vielä odotella hyvän tovin.

Kirsikkatomaatti 'Gardener's Delight'

Isommassa kasvihuoneessa pitkät seinustat on varattu taas pääasiassa tomaateille. Vasemmalla pilkottavat tomatillot ja sokerimaissi, takaseinällä kasvihuonekurkut ja yksi pesusienikurkun taimi.

Tomatillo kukkii.

Sisällä talvettamani ananaskirsikat tekevät jo raakileita.

Chilit ja paprikat joutuivat taas kirvojen hyökkäyksen kohteeksi, mutta ne ovat nyt lämpimien kelien myötä päässeet jälleen ulos kasvihuoneen seinustan pikkupatiolle, jossa kirvat näyttävät vähitellen häviävän kuten aiempinakin kesinä. Taustalla pilkottaa munakoisoja, jotka ovat myös ulkoilleet lämpiminä päivinä.

Seinäkasvihuoneemme on varattu kokonaan tomaateille. Maksaruohot viihtyvät sadevedenkeräyskontin katolla.

Seinäkasvihuoneessa kasvaa etualalla matalia parveketomaatteja, taustalla korkeaksi kasvavia kirsikkatomaatteja.

 

Kivaa alkanutta viikkoa!

lauantai 24. kesäkuuta 2023

Juhannuksen kauneimmat

Juhannuksen aikaan puutarhastamme löytyy monia suloisia kukkijoita, joista kauneimpia keräsin tähän postaukseen. Näiden lisäksi kukassa ovat myös mm. alppiruusut, joista postailin aiemmin tällä viikolla, sekä atsaleat, joista on luvassa oma postauksensa myöhemmin. Tervetuloa kuvakierrokselle puutarhamme tämän hetken sykähdyttävimpien kaunottarien pariin!

Tarhakellukka 'Bell Bank' on herkän kaunis ilmestys, joka kukkii Kolmiopenkissä.

Tähdenlennon polun rinteet ovat värjäytyneet hempeisiin sävyihin vaaleanpunaisten akileijojen ja vaaleansinisten rotkolemmikkien myötä.

Hietakäenkaali viihtyy kasvihuoneen lähistöllä lämpimällä kasvupaikalla Pisarassa. Se avaa kukkansa ja lehtensä aurinkoisella kelillä ja vetää ne suppuun pilvisellä sekä illan tullen.

Saman istutusalueen toisessa reunassa kukassa on upeanvärinen punapäivänkakkara 'Robinson's Rose'.

Kasvihuoneen vieressä, Kivikkolaaksossa, ilahduttaa söpö elleninneilikka. Myös harmaa-ajuruoho on aloittelemassa kukintaansa.

Etupihan kivikasan väriläiskä on nyt kivikkosuopayrtti.

Mooseksenpalavapensas 'Albiflorus' availee nuppujaan Liljarinteessä, jossa kukkivat myös violetin ja sinisen sävyiset lehtoakileijat.


Hauskaa viikonloppua!

perjantai 23. kesäkuuta 2023

Oman puutarhan herkkuja juhannuspöytään

Näin juhannuksen aikaan puutarhamme tarjoaa jo monenlaisia herkkuja ruokapöytään. Ilmasipulin versoja, raparperia ja mangoldin sekä pinaatin pikkulehtiä olemme keränneet jo jonkin aikaa. Samoin monia yrttejä, kuten ruohosipulia, timjamia, minttuja ja mäkimeiramia, on piisannut jo moniin ruokiin ja ruohosipulia pakastimeenkin. Parsakausi sen sijaan alkaa meillä nyt olla jo loppusuoralla. Muutama päivä sitten korjasimme tämän vuoden ensimmäiset perunat ämpäristä ja tätä herkkua on luvassa lisää juhannuksena. Minulla onkin ollut tapana laittaa aina huhtikuussa ensimmäiset ämpäriperunat kasvamaan, jotta näin keskikesän juhlan aikaan saisimme lautaselle omia uusia perunoita.

Tämän kesän ensimmäiset omat uudet perunat

Omilla kesäsipuleillakin olemme päässeet taas jo herkuttelemaan. Olen muutamana viime vuonna laittanut istukassipulit sen verran tiheään, että osan sipuleista voimme käyttää harventamisen myötä juuri kesäsipulina. Lasten lavatarhasta innokkaat pikkupuutarhurit löysivät viimevuotisten kylvöjensä jäljiltä porkkanoita, jotka oli aika kerätä jo nyt, sillä heidän lavatarhansa uudistus on tarkoitus toteuttaa ihan lähipäivinä.

Harvennustaimien myötä pääsemme herkuttelemaan kesän mittaan myös pikkusipuleilla varsineen.

Lasten lavatarhasta löytyi jo napostelukokoisia porkkanoita. Omani sen sijaan ovat vielä paljon pienempiä.

 

Oikein hyvää juhannusta!

torstai 22. kesäkuuta 2023

Alppiruusujen väriloistoa

Yksi lempihetkistäni puutarhassamme on alppiruusujen ja atsaleoiden kukinta. Nyt tämä ihana aika on taas käsillä, kun Sydänpolun alue värjäytyy iloiseen, räiskyvään kukkailotteluun. Tässäpä pirteää väriterapiaa puutarhamme alppiruusujen parissa!

Alppiruusu 'Royal Red' on intensiivisen punainen.

Etualalla pari vuotta sitten hankkimani yakushimanalppiruusu 'Golden Torch', joka kukkii nyt ensimmäistä kertaa. Taustalla rentoakankaalia ja edellisen kuvan alppiruusu 'Royal Red'.

Alppiruusu 'Hellikki'

Alppiruusu 'P.M.A. Tigerstedt'

Alppiruusu 'Mikkeli'

Puistoalppiruusu 'Catawbiense Grandiflorum'

Kamtsatkanalppiruusu on matala, varpumainen alppiruusu, joka kasvaa...

... lamoalppiruusun 'Scarlet Wonder' juurella.

Alppiruusu 'Roseum Elegans'


Tässä vielä alueen yleisilmettä: etualalla puistoalppiruusu 'Catawbiense Grandiflorum, sen takana pilkottavat alppiruusut 'Mikkeli', 'Cunningham's White' ja 'P.M.A. Tigerstedt', joista kaksi jälkimmäistä ovat jo lopettelemassa kukintaansa.


Sydänpolun alueella alppiruusujen lisäksi myös näyttävänväriset atsaleat alkavat olla kukassa, joten lähiaikoina on luvassa vielä toinen värikylläinen postaus puutarhamme tältä nurkalta.

Iloista juhannuksen aikaa!

tiistai 20. kesäkuuta 2023

Villiyrttejä: Pikkelöidyt kuusenkerkät

Vuosi sitten maistelimme ensimmäistä kertaa kuusenkerkkiä ja keittelin niistä silloin myös kuusenkerkkäsiirappia. Alkukuusta söimme ravintolassa ihanan annoksen, jossa oli kivana lisänä pikkelöityjä kuusenkerkkiä. Niitä oli pakko testata kotonakin! Tämä alkukesäinen herkku sopii hyvin esimerkiksi grilli-, liha- tai kanaruokien oheen.


 

Pikkelöidyt kuusenkerkät

2 dl kuusenkerkkiä
0.3 dl vettä
0.2 dl sokeria
0.1 dl väkiviinaetikkaa
ripaus suolaa

Huuhtele kuusenkerkät. Tee pikkeliliemi kiehauttamalla kattilassa vesi, sokeri ja väkiviinaetikka. Lisää lopuksi ripaus suolaa. Laita kuusenkerkät puhtaaseen, steriloituun lasipurkkiin ja kaada pikkeliliemi päälle. Sulje kansi tiiviisti. Anna jäähtyä ensin huoneenlämmössä ja siirrä sitten jääkaappiin. Kuusenkerkät ovat valmiita syötäväksi seuraavana päivänä. 

 

Kuusenkerkkien keräämiseen tarvitaan maanomistajan lupa, ja meidän kerkkämme ovatkin peräisin omalta mökkipalstaltamme. Keräsin kuusenkerkkiä muutaman desilitran myös pakastimeen, jotta pääsemme herkuttelemaan niillä myös talvella. 

Aurinkoista tiistaita!

maanantai 19. kesäkuuta 2023

Terveisiä mökkipalstalta!

Kävimme reilu viikko sitten jälleen mökkipalstalla. Edelliskerralla olin istutellut siemenperunat ja kylvänyt porkkanoita, ja olikin tosi kiva nähdä, että ne olivat lähteneet hyvin kasvuun. Sen sijaan viime kesänä istuttamistamme parsoista ei näkynyt vielä jälkeäkään, mutta toisaalta kotipihallammekin osa parsojen juurakoista osoitti elonmerkkejä vasta viime viikolla. Toivottavasti seuraavalla käynnillämme parsatkin olisivat heränneet kesään! 

Tällä kertaa mökkipalstan kasvimaan laajennus jatkui edelleen. Nyt pistelin edelliskerrasta jääneet istukassipulit multiin ja kylvin mm. sokeri- ja silpoydinherneitä, palsternakkaa ja punajuuria. Lisäksi istutin lopullisille kasvupaikoilleen loppukeväällä esikasvattamani talvikurpitsoiden taimet. Myös maa-artisokalle kaivoimme oman pienen alansa, jossa se saa ainakin toistaiseksi levitä ihan vapaasti.

Kasvimaa laajenee edelleen. Takaosassa perunat, keskellä vasemmalla viime syksynä omalta pihalta mökkipalstalle siirtämääni ilmasipulia. Oikealla pilkottavat talvivalkosipulit, joista osa on puutarhamyymälästä viime syksynä ostamiani, osa ystävältä saatuja. Etualalla harson alle jäävät porkkanoiden pikkutaimet sekä uudet kylvöt.

Viime syksynä istuttamamme omenapuut olivat yhtä lukuun ottamatta hengissä. Näkyviä tuhoja siinäkään ei ollut, mutta jostain syystä se ei selvinnyt talvesta. Pensasmustikat olivat kaikki säästyneet verkkojen ansiosta jäniksiltä, ja toivonkin, että saisimme niistä jo ensimmäistä satoa tänä vuonna. Tämän kesän tai syksyn aikana suunnitelmissa olisi istuttaa palstalle vielä lisää hedelmäpuita ja marjapensaita.

Palstan alkuperäiset herukka- ja karviaispensaat olivat kukassa. Myös niiden luo viime kesänä perustamani mansikkamaa lupaili makeaa satoa.


Ihanaa uutta viikkoa!

lauantai 17. kesäkuuta 2023

Puutarhan sininen hetki

Kevätkukkijoiden vaaleanpunaisen-, violetin-, keltaisen- ja valkoisenkirjavan kukinnan jälkeen puutarhassamme koittaa näin kesäkuun puolivälin seudussa sininen hetki, ennen kuin esimerkiksi pionit värjäävät monet kukkapenkkimme taas punaisen sävyillään. Tervetuloa näiden kuvien välityksellä puutarhamme rauhoittavan sinisiin tunnelmiin!

Niittysinilatva on hempeä alkukesän kaunotar, joka viihtyy metsäpuutarhassa O-penkissä.

Metsäpuutarhan tämänhetkistä yleisilmettä. Etualalla O-penkissä kukkii niittysinilatva, taustalla Tähdenlennon polun rinteillä rotkolemmikki 'Alexander's Great' ja valkoinen alaskankleitonia.

Tähdenlennon polun rinteet ovat peittyneet rotkolemmikin 'Alexander's Great' ja alaskankleitonian sinivalkoiseen kukkapilveen.

Liljarinteen siniseksi värjäävät mm. lemmikit, vuorikaunokit ja lehtoakileijat.

Vuorikaunokki availee nuppujaan.

Lehtoakileijojen ja lemmikkien siniseen värimaailmaan vaihtelua tuovat viimeiset kukassa olevat tulppaanit ja nuppujaan availeva mooseksenpalavapensas 'Albiflorus'.

Lehtoakileija

Liljarinteen yläosassa reunuskasvina on pikkuampiaisyrttiä.

Kaaripenkissä kukassa ovat helmililjat.

Talomme päädyssä "Pikkuniityn" alueella sinistä väriä tuovat mirrinminttu...

... ja kirjavalehtinen niittysinilatva 'Stairway to Heaven'.

Mikä on sinun puutarhasi kukkijoiden pääväri tällä hetkellä?

Kaunista kesäviikonloppua!

perjantai 16. kesäkuuta 2023

Hyötytarhan kuulumisia

Viimeisen viikon aikana olen pikkuhiljaa istutellut esikasvattamiani hyötykasveja lavoihin. Meillä on ollut käynnissä lavatarhan laajennus, minkä vuoksi osa suorakylvöistänikin on venähtänyt tänne asti. Itse asiassa eilen kylvin viimeiset "ensimmäisen satsin" siemenet, mutta toki kesän edetessä teen sitten täydennyskylvöjä aukkopaikkoihin, joista olen jo kerännyt satoa tai joiden ensimmäiset kylvöt eivät ole itäneet. Jo helmikuulla tein kylvösuunnitelmat kotipihan lavatarhan suhteen ja hyvin näissä suunnitelmissani olen pitäytynytkin. Silloin lavatarhan laajennus ei kuitenkaan vielä ollut tämän kesän suunnitelmissa, joten tilaa olikin minulla nyt suunniteltua enemmän ja sen myötä uutena kokeilen mm. jako- ja salottisipulia. Myös suurta herkkuamme, parsakaalia, minulla on nyt ennätysmäärä lajikkeita kasvamassa, kun esikasvatin neljää lajiketta, joista kaksi on kiinnostavia, uusia tuttavuuksia.

Jakosipuli 'Golden Gourmet' on lähtenyt hyvin kasvuun.

Parsakaali 'Early Spring Sprouting' kuuluu uusien kokeilujen joukkoon. Taustalla salottisipulia 'Yellow Moon' ja vasemmassa reunassa muutama talvivalkosipulin 'Alexandra' verso.


Porkkanat ovat itäneet hyvin. Suurin osa porkkanoistamme kasvaa tänä vuonna mökkipalstamme kasvimaalla. Kotipihalla kasvatankin nyt ainoastaan makeita, varhaisia, naposteltavaksi tarkoitettuja kesäporkkanalajikkeita.

Eturivissä suorakylvettyä mizunaa, seuraavana kaskinauriita 'Enon Kanta' ja taaimmaisena mangoldia 'Rhubarb Chard'


Viikonloppuna saamme toivottavasti lavatarhan uuden ilmen viimeisteltyä valmiiksi. Sen jälkeen luvassa on myös yleisilmekuvia hyötytarhan alueelta.

 

Leppoisaa perjantaita!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...