perjantai 31. maaliskuuta 2023

Puutarhasuunnitelmia ja -unelmia vuodelle 2023

Kevään lähestyessä minulla on ollut tapana tehdä vähän listausta puutarhasuunnitelmistani ja -unelmistani tulevalle kasvukaudelle. Tämä on vuosittain yksi lempipostauksistani, sillä tähän tiivistyvät koko tulevan kesän suloiset unelmat ja odotukset. Tässä postauksessa olevia suunnitelmia olemme tehneet jo loppusyksystä lähtien läpi pitkän talven ja nyt kevään korvalla suunnitelmat alkavat olla valmiina. Pohjana tälle listaukselle on jälleen viime puutarhavuoden yhteenveto, josta keskeneräiset ja tekemättömät projektit siirtyivät melko lailla sellaisenaan tälle vuodelle.

Neilikkaruusu 'Pink Grootendorst'


- terassin edustan istutusalue. Tästä haastavasta alueesta postasin jo aiemmin. Jo viime vuonna meillä oli tarkoitus alkaa tehdä pohjia ja hahmotella alueen muotoja, mutta siihen ei aika silloin riittänyt. Nyt tänä kesänä luvassa on uusi yritys. Kasvien istutus jäänee kuitenkin sitten ensi vuoteen.

- pieni vesiaihe etupihan Vehreälle keitaalle. Lintujen juoma-/kylpyallas minulla siinä on jo muutamana kesänä ollutkin, mutta haluaisin vähän isomman, pulputtavan altaan.

- metsäpuutarhassa tontin reunan istutusalue: Tätä aluetta olen jo muutamana vuonna vähitellen tehnyt, mutta se on edelleen kesken. Alueelle on tarkoitus tulla suuria luonnonkiviä, joiden lomassa on pensaita ja perennoja. Kivet vaativat vielä asettelua, kasveista osa on jo paikoillaan, osa täytyy hankkia.

- kesäkeittiön edustan pation jatkaminen: Viime kesänä saimme tehtyä aivan kesäkeittiön edustalle patiota ruokaryhmää varten. Tähän olisi tarkoitus tehdä vielä pergolatyyppistä katosta ja hankkia kesäkeittiövarustusta. Pation toinen pääty, johon olisi tarkoitus saada uima-allas, on vielä pahasti vaiheessa. Sen perustustyöt yritämme saada loppuun ensi kesänä. Saa nähdä, ehdimmekö myös jo hankkia altaan ja maisemoida sen vai jäävätkö nämä seuraavaan vuoteen.

- pieni maakellari: Pation ja uima-altaan perustuksista tulevia maamassoja on tarkoitus hyödyntää mm. maakellarin teossa. Maakellarin betonirunko on jo Sydänpolun keskellä valmiina, mutta maatäyttö jäi viime vuonna vielä vähän kesken. Tänä kesänä tarkoitus on saada maakellari kokonaan valmiiksi ja päästä myös istuttamaan kasveja siitä syntyvän kummun päälle.

- nykyistä isompi hyönteishotelli: Pari vuotta sitten jo aloitimme hyönteishotellia ja saimme sen melkein valmiiksi, mutta täytteet jäivät vielä puuttumaan. Parina viime kesänä olen muiden puuhien tiimellyksessä unohtanut tämän täysin, joten tänä vuonna yritän panostaa tähän jo heti alkukesästä.

- uusi, kaarevalinjainen puutarhaportti metsäpuutarhan puolelle

- osallistuminen jälleen Avoimet Puutarhat –tapahtumaan. Viime vuonna olimme mukana ensimmäistä kertaa ja päivä oli todella antoisa. Niinpä ajatus olisi osallistua tähän ihanaan tapahtumaan uudestaan. Lisäksi viikkoa myöhemmin täällä järjestetään Kuopion seudun paikalliset avoimet puutarhat, joihin olemmekin jo ilmoittautuneet mukaan.

- mökkipalstan kasvimaan laajentaminen edelleen ja suorakylvettäviä perennoja varten oma penkkinsä. Lisäksi suunnitelmissa olisi istuttaa oman puutarhamme elävän pajumajan siistimisestä saatavia pistokkaita mökille, jotta saisin sieltä luonnonpajun lisäksi jatkossa myös siperianpajua pajutöihini.

Näistäkin haaveilen (tosin todennäköisesti nämä jäävät vasta aikaisintaan kesälle 2024, koska edellisissäkin on jo melkoisesti puuhaa):
- pieni vertikaalinen puutarha
- etupihalle uusi istutusalue talon eteen kivimuurireunaisine kohopenkkeineen
- muuripuutarha
- nuotiopaikan ehostaminen, mm. kiveyksen ja uusien penkkien tekeminen. Pienestä laavustakin haaveilen tälle alueelle.
- suuri kivipylväs metsäpuutarhaan
- porraspergola
- kasvihuoneen luo hana, johon vesi tulee sadevedenkeräyskontista
- paremmat valot terassille ja puutarhaan

 

Tässä vielä ilmakuvaan merkittynä osa tulevan kesän puutarhaprojekteistamme.


Onko sinulla jo jotain puutarhaprojekteja mietittynä tälle vuodelle?

 Hauskaa viikonloppua!

torstai 30. maaliskuuta 2023

Pirteä pääsiäisasetelma - pieni pala keväistä puutarhaa ruukussa

Yhteistyössä Huiskula

Tällä viikolla tein taas iloisenvärisen pääsiäisasetelman tuomaan kevään tuntua keittiöömme. Yleensä olen käyttänyt pääsiäisasetelmissa narsisseja, kuten nytkin. Valkoisia helmililjoja taas tykkään laittaa keltaisten pääsiäiskukkien sekaan kirkastamaan asetelman ilmettä. Sen sijaan ruukkutulppaaneja pääsin kokeilemaan nyt ensimmäistä kertaa. Asetelmaan lisäsin myös kukkaan ja hiirenkorville hyötämiäni onnenpensaan ja luumupuun oksia, joista postailin jo aiemmin. Lopputuloksena sainkin vangittua pienen palan keväisen puutarhan tunnelmaa ruukkuun!

Valkoisia helmililjoja ja kukkivia onnenpensaan oksia

Matalia keltaisia tulppaaneja 'Yellow Baby' ja kirsikkapuun oksia

Tässä vielä asetelma kokonaisuudessaan. Viikonloppuna lapset saavat lisätä muutamia pikkuisia pääsiäistipuja kurkistelemaan sipulikukkien juurelle.


Keväällä lumien sulettua aion istuttaa nämä kaikki pääsiäisen sipulikukat puutarhaamme jatkamaan eloaan. Sillä tavoin ne voivat ilahduttaa kukinnallaan myös tulevina vuosina.

Mukavaa loppuviikkoa!

tiistai 28. maaliskuuta 2023

Ideoita puutarhaportteihin, osa 2/2

Viime viikolla postailin erilaisista puutarhaporteista ja tänään on luvassa vielä lisää esimerkkikuvia niistä. Toivottavasti mahdollisimman moni inspiroituu ja löytää näistä kuvista uusia ideoita puutarhaansa! Aiemmista postauksistani löytyy ideoita ja inspiraatiota myös istuskelualueisiin ja puutarhapenkkeihin.

Espanjan Torremolinoksessa sijaitsevassa Jardín Botánico Molino de Incassa metallista kaariporttia verhoaa rehevä, kukkiva köynnös.

Tampereella Hatanpään Arboretumissa on mahtipontinen portti, jossa on säleiköt köynnöksiä varten.

Tämä koristeellinen portti on Pekan ja Anastasian puutarhassa Joroisissa.

Kangasalassa sijaitsevassa Arboretum Frickissä on säleiköistä tehty puutarhaportti, jonka päälle on nostettu komea karahka.

Myös tämä säleikköportti on Arboretum Frickissä.

Aiemmin esittelemässäni Avoimet Puutarhat -kohteessa, Heinäveden Paratiisissa, on humalan verhoama kaunis kaariportti.

Myös tämä lapinlahtelainen puutarha, Laila ja Jorma Laitisen piha, on aiemmin esittelemäni Avoimet Puutarhat -kohde. Siellä on kauniisti ruostunut puutarhaportti, joka on tehty itse harjateräksestä, verkosta ja rautalangasta.

Pohjoissaksalaisessa, Warenissa sijaitsevassa Schaugarten am Tiefwarenseessa puutarhaportin virkaa toimittavat komeasti kaartuvat riippakoivut.

 

Aurinkoa päivääsi!

maanantai 27. maaliskuuta 2023

Keittiön vihersisustusta - huonekasvit helppoihin juuttinaruamppeleihin

Viime keväänä innostuin tekemään olohuoneen ikkunan luo makramee-amppeleita. Nämä helpot makramee-amppelit on niin nopea tehdä (ohje löytyy edellä olevasta linkistä), että ajattelin piristää myös keittiömme ilmettä amppelikasveilla. Keittiöön tulleet ruukut ovat pienempiä kuin olohuoneen ja makrameelanka, jota minulla on kotona, on sen verran paksua, että se ei näille ruukuille sopinut. Solminkin amppelit paksusta juuttinarusta, joka oli tosi hyvä tähän tarkoitukseen. Tämän pienen vihersisustuksen myötä keittiöstämme tuli taas vähän aiempaa viihtyisämpi.

Kirjorönsyliljat ja pistokkaista kasvattamani marraskuunkaktukset pääsivät roikkumaan ruukuissa juuttinarusta tekemiini amppeleihin, jotka on pujotettu verhotankoon.

Vihreälehtinen rönsylilja

Ihanaa uutta viikkoa!

sunnuntai 26. maaliskuuta 2023

Huonekasvien keväthuolto

Maaliskuu on hyvää aikaa tehdä huonekasvien keväthuolto. Tällä videolla käyn läpi huonekasvien keväthuollon perusasiat. (Jos video ei näy alla, pääset katsomaan sen tästä linkistä: Huonekasvien keväthuolto)


Mukavaa sunnuntaita!

lauantai 25. maaliskuuta 2023

Puutarhavierailulla: Avoimet Puutarhat -kohde Kuunliljapiha, Jyväskylä

Toissa kesänä teimme päiväreissun Jyväskylään Avoimet Puutarhat -tapahtuman aikana ja pääsimme tutustumaan moneen kauniiseen kotipuutarhaan. Yksi niistä on Kuunliljapiha, jossa rivitalon päätyhuoneiston pihalle on istutettu yli 700 erilaista kuunliljaa. Vastaavanlaisessa, kuunliljoille omistetussa puutarhassa en ole koskaan aiemmin käynyt, ja kuunliljojen paljous olikin vaikuttava näky. Omistajalla oli iloksemme myös myynnissä kuunliljojen taimia, joita mekin ostimme muutamia omaan puutarhaamme istutettavaksi ja toisaalta myös muistoksi tästä vierailusta. Nyt omistajan luvalla esittelen tämän upean puutarhan blogissani!

Erisävyiset, -kokoiset ja -muotoiset lehdet luovat mielenkiintoisen, vaihtelevan näkymän.

Kuunliljat levittäytyvät puiden alla.

Komeilla lehtiperennoilla voi saada aikaan rehevän näköisen istutusalueen.

Kuunliljaistutukset rönsyilevät laajoina alueina pitkin tontin reunoja.

Osa kuunliljoista kasvattelee kukkavarsiaan. Ilman kukintaakin istutusalueilta löytyy monenlaisia kiinnostavia yksityiskohtia ja kaunista katseltavaa.

Kuunliljojen taimet vahvistuvat lavoissa.

Aaltoilevareunainen istutusalue on monilajisen pensasaidan vieressä.

Kuunliljojen lajikekirjo on uskomattoman runsas.

Ensi kerralla jatkamme kierrosta toisessa ihanassa, jyväskyläläisessä Avoimet Puutarhat -kohteessa.:)

 Hauskaa viikonloppua!

perjantai 24. maaliskuuta 2023

Puutarhakirjani esittely: Omavaraistelua kaupunkipihalla

Tässä se nyt vihdoin on, esikoispuutarhakirjani, Omavaraistelua kaupunkipihalla (Tiiu Kukkasjärvi, 2023, Readme.fi, 239 sivua)! Malttamattomana olen odottanut, että se ilmestyy ja oli kyllä aivan uskomattoman hienoa ja jännittävääkin kaivella kirja esiin pahvilaatikosta ja päästä näkemään koko urakan lopputulos vihdoin valmiina. 


Kirjan alussa on lyhyt johdanto, jossa kerron vähän taustoja puutarhaharrastukselleni ja kiinnostuksestani omavaraistelun suhteen. Tämän jälkeen on vuorossa kirjan pisin luku, joka käsittelee hyötyviljelyä. Tässä luvussa on juttua hyötykasvien kasvattamisesta sisällä, terassin ja parvekkeen ruukkupuutarhassa, kasvimaalla ja lavatarhassa sekä kasvihuoneessa. Hoito-ohjeineen käydään läpi niin yksi- kuin monivuotisiakin hyötykasveja sisältäen esimerkiksi lukuisia kasviksia, monia yrttejä, marjoja ja hedelmäpuita. Luvussa esitellään myös koristekasvien joukkoon sopivia hyötykasveja ja toisaalta myös syötäviä koristekasveja. Lisäksi läpi käydään mm. kasvimaan ja lavatarhan perustamista, viljelykiertoa ja kumppanuuskasveja.

Hyötyviljely-osiossa on juttua mm. monivuotisista yrteistä.

Hyötykasvi-luvussa esitellään iso määrä erilaisia hyötykasveja, joista käydään läpi mm. kasvin perustiedot, kylväminen, hoito, sadonkorjuu ja sadon käyttäminen. Kirjassa on runsaasti myös vinkkilaatikoita, joissa on käytännönläheisiä ideoita ja vihjeitä aina kuhunkin aiheeseen liittyen.

Seuraava luku käsittelee siementen keräämistä ja kylvämistä. Tässä luvussa on runsaasti vinkkejä esikasvatukseen ja suorakylvöihin niin kevät-, syys- kuin hankikylvöjenkin osalta. Myös kylvökalenteri löytyy. Sen jälkeen vuorossa on luku kasvien lisäyksestä suvuttomasti erilaisten pistokkaiden, juurivesojen, taivukkaiden ja jakamisen avulla. Kirjan neljäs luku taas kertoo lannoituksesta ja kalkitsemisesta.


Tämän jälkeen vuorossa on kompostointia käsittelevä luku, jossa on paljon hyviä vinkkejä niin lämpö- ja puutarhajätekompostorin käyttöön kuin muovisäkeissä kompostointiin, bokashiin ja matokompostoriinkin. Oma lukunsa on myös sadeveden keräämisestä hyötykäyttöön.

Seitsemäs luku käsittelee sadon säilöntää ja varastointia. Tässä käydään läpi pääpiirteittäin perussäännöt kuivaamiselle, erilaisten säilykkeiden valmistamiselle ja pakastamiselle. 

Tämän jälkeen siirrytään luonnonkasvien pariin. Tähän lukuun on kerätty ensin yleistä tietoa luonnonkasvien keräämisestä. Sen jälkeen esitellään kymmenen ihanaa villiyrttiä, joista on mukana myös herkullisia reseptejä. Lisäksi Luonnonkasvit-luvussa on juttua luonnonmarjoista, sienistä ja luonnon askartelu- ja koristemateriaaleista.

Villiyrteistä käydään läpi mm. tuntomerkkejä, keräämistä, käyttörajoituksia, käyttöä ja säilöntää. Lähes jokaisesta on mukana myös jokin herkullinen resepti.

Kirjan loppupuolella on mehiläistarhausta käsittelevä luku, josta löytyy runsaasti tietoa ja käytännön vinkkejä mehiläistarhaukseen ja siihen liittyviin hoitotoimenpiteisiin esimerkiksi parveilun estämisen, jaokkeiden tekemisen, emonvaihdon, sadonkorjuun, talviruokinnan ja tautien torjumisen osalta. Tämän jälkeen on lyhyt luku kotikanalan perusteista ja lopuksi vielä aurinkosähköstä. 


 

Kuten kirjan johdannossakin olen maininnut:

"Tämä kirja ei missään tapauksessa ole opas täydelliseen omavaraisuuteen. Sen sijaan tämä on kirja erilaisista hyötyviljelyn mahdollisuuksista sisällä, parvekkeella ja omalla pihalla. Tämä on kirja sadonkorjuun ilosta, villiyrttien viehätyksestä, oman sadon käyttöajan pidentämisestä säilönnällä ja pienimuotoisenkin omavaraistelun tuomasta mielihyvästä arkisine ja käytännönläheisine vinkkeineen. Lisäksi tämä kirja kertoo lyhyesti sadeveden talteenotosta, mehiläistarhauksen salaisuuksista ja kotikanalan perustamisesta. 

Haluan tämän kirjan myötä jakaa sitä iloa ja onnea, mitä itse olen näistä asioista saanut ja tarjota lukijalle ideoita ja inspiraatiota omannäköiseensä omavaraisteluun ja rohkeutta kokeilla myös jotain uutta."

Kirjalla on blogissani myös ihan oma sivu (Internet-versiossa sivupalkissa oikealla ylhäällä), jonne kerään jatkossa juttua mm. kirjan kirjoittamisprosessista, linkkejä kirjan esittelyihin ja arvosteluihin ja myös tietoa tilaisuuksista ja tapahtumista, joissa olen esittelemässä kirjaa. Toivon, että tästä kirjasta olisi iloa mahdollisimman monelle!< 3

Ihanaa alkavaa viikonloppua!

torstai 23. maaliskuuta 2023

Kukkia ja hiirenkorvia - oksia hyötämällä kevätiloa sisälle

Keräsin puolisentoista viikkoa sitten puutarhastamme mm. luumu-, kirsikka- ja päärynäpuun sekä jalo-onnenpensaan oksia sisälle maljakkoon. Oksien silmut alkoivat turvota nopeasti lämpimässä ja ensimmäistä viherrystä niistä pilkotti jo viime viikon loppupuolella. Nyt muutaman päivän aikana onnenpensaan oksat puhkesivat kukkaan ja osaan oksista on kehittymässä myös hiirenkorvia. Ennen pääsiäiskukkien hankintaa nämä kukkivat ja viheriöivät oksat tuovat sisälle ihanan ripauksen lähestyvästä keväästä!

Jalo-onnenpensas 'Northern Gold' tuo keväistä tunnelmaa kauniilla, keltaisilla kukillaan.

Onnenpensaassa on kukkien lisäksi puhkeamassa myös hiirenkorvia.

Luumupuun 'Sinikka' silmut turpoavat lupaavasti.

 

Oksien hyötämisestä on tullut minulle jokakeväinen tapa. Näiden nyt keräämieni oksien lisäksi olen aiempina vuosina leikannut maljakkoon kukkimaan ja viheriöimään myös mm. omenapuun, koivun ja isotuomipihlajan oksia. Tämän pienen varaslähdön myötä kevät tuntuu olevan taas jo askeleen lähempänä!

Iloa ja valoa päivääsi!

tiistai 21. maaliskuuta 2023

Ideoita puutarhaportteihin, osa 1/2

Postailin aiemmin idea- ja inspiraatiokuvia erilaisista istuskelualueista ja puutarhapenkeistä. Tähän postaukseen keräsin vuorostaan kuvia erilaisista puutarhaporteista. Aiempaan tapaan osa kuvista on omasta puutarhastamme ja loput taas monista antoisista puutarhakohteista, joissa olemme käyneet. Tässäpä siis runsaasti ideoita erilaisiin ihaniin puutarhaportteihin!

Metsäpuutarhamme alueella on muita puutarhaporttejamme leveämpi, vähän japanilaishenkinen portti, jossa kiipeilevät erilaiset kärhöt.

Nuotiopaikallemme johdattavat kevyempirakenteiset portit, jotka nekin ovat kärhöjen verhoamia.

Alppikärhön ja tarhaviinikärhön tukena toimii tämä puutarhaportti, joka on muita puutarhaporttejamme vähän korkeampi.

Hortensiapolun päässä on puutarhamyymälästä ostamamme musta, metallinen, kaarimallinen portti, jonka vierustalla kasvaa lumikärhö.

Viime kesänä teimme tämän yksinkertaisen portin yhdistämään entistä selkeämmin takapihamme terassin ja "Pikkuniityn" puutarhapolun. Portin juurelle istutin piippuköynnöksen, joka kasvaessaan luo tästä tunnelmallisen sisäänkäynnin takapihan puolelle.

Ylimattila Arboretumissa on kokonaan puusta tehty puutarhaportti.

Mikkelissä Tertin Kartanon puutarhassa on yksinkertainen, rustiikkinen, kauniisti harmaantunut portti.

Vanhassa Kilkkilässä puutarhaportin materiaalina on käytetty heinäseipäitä.

Helsingissä Roihuvuoren japanilaistyylisen puutarhan puutarhaporttia verhoaa sammaleinen pikkukatos.


Kivaa tiistaita!

maanantai 20. maaliskuuta 2023

Huonekasvien kuulumisia, osa 2/2

Viime viikolla kirjoittelin huonekasviemme kuulumisista ja jo aiemmin pullopuutarhamme ja siemenestä kasvattamani avokadopuun kuulumisista. Tänään jatkan vielä samasta aiheesta amppelissa ja kasvitelineessä viihtyvien huonekasviemme osalta. Kasvitelineessä meillä on ollut marraskuunkaktuksia jo muutaman vuoden ajan. Viime keväänä vihersisustin olohuonettamme vähän uusiksi ja nostin osan viherkasveista itse tekemiini amppeleihin. Tässäpä näiden amppeleissa ja kasvitelineessä ilahduttavien huonekasviemme kuulumisia!

Kääpiökissus viihtyy amppelissa.

Käpytillandsia on ilahduttanut jo neljä vuotta tässä roikkuvassa lasipallossa. Suihkuttelen sitä vedellä noin kerran viikossa tai kahdessa.

Eriväriset marraskuunkaktukset on nostettu kasvitelineeseen.

Amppeleissa roikkuvat vasemmalta oikealle kirjavalehtinen juoru, hopeaköynnös ja kultaköynnös.

Tässä vielä olohuoneemme ikkunan edustan yleisilmettä

Kuten muutkin huonekasvimme, nämä amppeleissa ja kasvitelineessä viihtyvät kasvit ovat osoittautuneet sinnikkäiksi selviytyjiksi. Näistä kääpiökissus tarvitsee kastelua vähän tiheämpään kuin muut, mutta sen lehdet alkavat herkästi nuupattaa kuivahtaessaan, joten viimeistään silloin olen muistanut pitää siitä huolta kesäisten puutarhakiireiden keskelläkin. Samantyylisiä amppeleita ajattelin tehdä keittiöömmekin tässä kevään aikana, joten postailen keittiömme uudesta, vihersisustetusta ilmeestä myöhemmin lisää.:)

Aurinkoista uutta viikkoa!

sunnuntai 19. maaliskuuta 2023

Puutarhavierailulla: Parque da Liberdade, Sintra, Portugali

Tänään luvassa on korona-aikaa edeltäneen Portugalin matkamme viimeisen puutarhakohteen esittely. Kuten muutama edellinenkin Puutarhavierailulla-kohde, myös Parque da Liberdade sijaitsee Sintrassa. Se levittäytyy jyrkälle rinteelle melko pienelle alalle, jonka läpi kiemurtelee hiekkakäytävä. Tervetuloa vielä kerran kuvakierrokselle Portugalin lämpöön!

Paikoitellen hiekkakäytävältä voi oikaista rinteen yläosaan portaita pitkin. Kaartuvalinjaiset portaat kutsuvat kurkistamaan, mitä niiden yläpäästä löytyy.

Puiston yleisnäkymää


Rinteiltä löytyy erilaisia patsaita ja muistomerkkejä.

Samaa aluetta toisesta suunnasta

Paikoin jyrkkää rinnettä on pengerretty kasveja ryöppyävän kivimuurin avulla.

 Kivimuuri on saanut kauniin sammalpeitteen.

Tässä vielä linkit aiemmin esittelemiini saman lomamatkan puutarhakohteisiin:

- Jardim das Camélias, Sintra, Portugali
- Jardim Rainha D. Amelia, Sintra, Portugali
- Castelo dos Mouros, Sintra, Portugali
- Jardim da Alameda João de Deus, Faro, Portugali
- Jardim do Coreto, Tavira, Portugali

Ensi viikolla palaamme taas kauniiden, kotimaisten puutarhakohteiden pariin!

 Mukavaa sunnuntaita!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...