Näytetään tekstit, joissa on tunniste nauris. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste nauris. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 16. elokuuta 2023

Elokuun alkupuolen satoa

Palasimme noin viikko sitten kahden viikon kesälomareissulta, jonka aikana puutarhamme oli ehtinyt tuottaa runsaasti ihanaa satoa. Osa avomaankurkuista oli ehtinyt vähän turhan isoiksi eivätkä ne sopineet enää tuorekäyttöön. Ne kelpasivat kuitenkin vielä säilykekurkkujen raaka-aineeksi, joten nekään eivät onneksi menneet hukkaan. Muutama kesäkurpitsakin kasvanut varsin kookkaaksi, mutta nekin sopivat käytettäväksi kuorimisen ja siementen poistamisen jälkeen. Herukoiden ja puutarhavadelmien sadonkorjuu on meillä myös käynnissä ja omenatkin keräsimme mehustamista varten. Tomaatteja tulee nyt kasvihuoneista tosi hyvin ja lavatarhan satoa käytämme ahkerasti päivittäin. 

Heti kotiinpaluuta seuraavana päivänä kerättyä satoa: kirsikkatomaatteja, avomaankurkkuja, silpoydinherneitä, parsakaalia 'Miranda' ja kesäkurpitsaa 'Diamant' F1. Yksi parsakaali 'Miranda' oli ehtinyt avata muutamia nuppujaan, mutta paistoimme sen kukinnot silti pannulla lisukkeeksi. Muut parsakaalit eivät onneksi ole vielä näin pitkällä, vaan niiden satoaika on käsillä vasta lähiaikoina.

Kesäporkkanoita ja ryvässipuleita

Omenoissamme oli tänä kesänä aiempaa enemmän rupea. Suurimman osan sadosta veimme jälleen mehustettavaksi mehustamolle. Lopuista riitti herkuteltavaksi sellaisenaan, parin piirakan täytteeksi ja soseaineiksi.

Viime viikonloppuna kävimme myös mökkipalstallamme, jossa nostimme sipulit ja valkosipulit ja toimme ne kotiin kuivumaan. Myös pari naurista, ilmasipuleita ja pieni määrä sokeriherneitä päätyi tällä kertaa palstan kasvimaalta kotiin. Lisäksi keräsimme sieltäkin puna- ja valkoherukoita säilöttäväksi talven varalle.

Kelta- ja punasipulit sekä valkosipulit nostimme mökkipalstaltamme ja toimme kotiin kuivumaan. Samalla keräsimme kasvimaalta lounaalle kasvislisukkeen raaka-aineiksi pari naurista, sokeriherneitä, ilmasipuleita ja pikkuporkkanoita.


Iloa päivääsi!

perjantai 16. kesäkuuta 2023

Hyötytarhan kuulumisia

Viimeisen viikon aikana olen pikkuhiljaa istutellut esikasvattamiani hyötykasveja lavoihin. Meillä on ollut käynnissä lavatarhan laajennus, minkä vuoksi osa suorakylvöistänikin on venähtänyt tänne asti. Itse asiassa eilen kylvin viimeiset "ensimmäisen satsin" siemenet, mutta toki kesän edetessä teen sitten täydennyskylvöjä aukkopaikkoihin, joista olen jo kerännyt satoa tai joiden ensimmäiset kylvöt eivät ole itäneet. Jo helmikuulla tein kylvösuunnitelmat kotipihan lavatarhan suhteen ja hyvin näissä suunnitelmissani olen pitäytynytkin. Silloin lavatarhan laajennus ei kuitenkaan vielä ollut tämän kesän suunnitelmissa, joten tilaa olikin minulla nyt suunniteltua enemmän ja sen myötä uutena kokeilen mm. jako- ja salottisipulia. Myös suurta herkkuamme, parsakaalia, minulla on nyt ennätysmäärä lajikkeita kasvamassa, kun esikasvatin neljää lajiketta, joista kaksi on kiinnostavia, uusia tuttavuuksia.

Jakosipuli 'Golden Gourmet' on lähtenyt hyvin kasvuun.

Parsakaali 'Early Spring Sprouting' kuuluu uusien kokeilujen joukkoon. Taustalla salottisipulia 'Yellow Moon' ja vasemmassa reunassa muutama talvivalkosipulin 'Alexandra' verso.


Porkkanat ovat itäneet hyvin. Suurin osa porkkanoistamme kasvaa tänä vuonna mökkipalstamme kasvimaalla. Kotipihalla kasvatankin nyt ainoastaan makeita, varhaisia, naposteltavaksi tarkoitettuja kesäporkkanalajikkeita.

Eturivissä suorakylvettyä mizunaa, seuraavana kaskinauriita 'Enon Kanta' ja taaimmaisena mangoldia 'Rhubarb Chard'


Viikonloppuna saamme toivottavasti lavatarhan uuden ilmen viimeisteltyä valmiiksi. Sen jälkeen luvassa on myös yleisilmekuvia hyötytarhan alueelta.

 

Leppoisaa perjantaita!

maanantai 1. elokuuta 2022

Unelmana omavaraisempi elämä: Puutarhamme maatiaiskasveja

Tänään kirjoitellaan taas useissa blogeissa omavaraisuusaiheiseen yhteispostaussarjaan liittyen. Nyt elokuussa aiheena ovat luonnon monimuotoisuus ja/tai maatiaiskasvit, joista itse valitsin jälkimmäisen. Näitä postauksia koordinoivat Tsajut ja Korkeala.

Kaskinauris 'Enon Kanta' on yksi puutarhassamme vuosittain kasvattamistani maatiaishyötykasveista.

Maatiaiskasvit ovat vanhoja kasvikantoja tai -lajikkeita, jotka ovat osa elävää kulttuuriperintöä. Ne ovat tärkeitä mm. luonnon ja maa- sekä puutarhatalouden  monimuotoisuuden, geneettisen potentiaalin ja kulttuurihistorian kannalta. Maatiaiset ovat ajan kuluessa sopeutuneet siihen ympäristöön ja olosuhteisiin, jossa niitä on kasvatettu, ja ne ovatkin täällä sen vuoksi yleensä kestäviä kasveja. Maatiaiskasvien säilyttäminen ja suojelu on tärkeää, ja Suomikin on sitoutunut tähän osaltaan mm. geenipankin ja maatiaiskasvien kenttäkokoelmien avulla. 

Itse en ole mitenkään erityisesti kerännyt nimenomaan maatiaiskasveja puutarhaamme, mutta siltikin niitä meiltä löytyy useita. Tässäpä niistä muutamia:

- Kaskinauris 'Enon Kanta': Tämä on naurislajike, johon olen ihastanut. Muitakin olen kokeillut, mutta 'Enon Kanta' on onnistunut meillä parhaiten ja myös sen maku on ollut meistä paras. Kaskinauris on ollut aiemmin erittäin yleinen viljelykasvi, jonka suosio kuitenkin väheni perunan kasvatuksen yleistyttyä 1800-luvulla. Viime vuosikymmeninä nauriin viljelyä on pyritty elvyttämään.

- Omenapuu 'Huvitus': Puutarhassamme kasvaa neljä omenapuuta, joista yksi on 'Huvitus'. Se tuli meillä satoikään jo varhain ja tuottaa runsaasti maukkaita punaposkisia omenoita. 'Huvitus'-lajikkeen emopuu on kylvetty jo vuonna 1895 tuntemattomasta ulkomaalaisen omenapuulajikkeen siemenestä.

Omenapuu 'Huvitus' kasvaa kasvihuoneen vieressä Kivikkolaakson alueella.


- Ruusupapu:  Ruusupapua kasvatan nyt kolmatta kesää ja olen ihastunut sen monikäyttöisyyteen. Ruusupapu on nimittäin todella kaunis ja helppohoitoinen köynnöskasvi ja se tarjoaa lisäksi maukasta satoa. Itse olen kasvattanut ainoastaan lajiketta 'Firestorm', mutta olisi hauska kokeilla joskus muitakin lajikkeita.

- Euroopanpähkinäpensas: Ensimmäisen pähkinäpensaan hankimme metsäpuutarhaamme noin kuutisen vuotta sitten. Pähkinäpensas on ristipölytteinen ja vaatiikin siksi kaverin. Toisen pensaan hankimme ensimmäisen viereen muutama vuosi sitten. Näistä kumpikaan ei vielä ole kukkinut, joten satoakaan emme ole vielä ehtineet saamaan. Toiveikkaana kuitenkin odotan, että joskus pääsisin keräämään pähkinöitä omasta puutarhastamme. Euroopanpähkinäpensas on valittu Suomessa vuoden maatiaiskasviksi vuonna 2016.

- Harjaneilikka: Harjaneilikka on vanha, kaksivuotinen koristekasvi, joka leviää siemenistä ja voi uusiutua myös tyviversoistaan. Kylväytymisen seurauksena harjaneilikasta voi saada puutarhaansa upeita, erilaisia tumman- ja vaaleanpunaisen sävyisiä ja kirjaviakin kaunottaria. Meillä harjaneilikoita on kasvanut nyt kolmen vuoden ajan Porraspenkissä, jossa ne itse asiassa kukkivat parasta aikaa. Harjaneilikka on Suomen maatiaiskasvi vuodelta 2013.

Harjaneilikka ohotanmarunan 'Nana' syleilyssä

Sitten vielä omavaraisuuskuulumisiemme pariin! Osallistumme tänä vuonna ensimmäistä kertaa Avoimiin Puutarhoihin, joten niihin valmistautuminen on etenkin viimeisen kuukauden aikana ollut prioriteettilistamme kärjessä, jotta saisimme keskeneräiset puutarhaprojektit päätökseen ennen tapahtumaa. Kuitenkin myös omavaraisuusasioiden parissa olemme ehtineet jonkin verran puuhastella.

Etualalla monivuotiset yrtit ovat hyvässä kasvussa, taustalla hyötykasvit rönsyilevät lavoissaan. Oikealla takana omenapuut kasvattelevat omaa satoaan.

Hyötytarhastamme tulee satoa pöytään taas päivittäin ja sen kuulumisia pääsee itse asiassa kurkistamaan tarkemmin viimeviikkoisesta YouTube-videostani  (Hyötytarhan kuulumisia). Mehiläistarhoilla hunajasato vaikuttaa varsin lupaavalta ja hunajan sadonkorjuu on meillä edessä lähiaikoina. Palaan mehiläiskuulumisiimme silloin vielä perusteellisemmin. Mökkimetsäpalstallamme laajensin edelleen kasvimaata ja istutin sinne mm. ruohosipulia ja ilmasipulia. Lisäksi perustin sinne mansikkamaan, jossa on tällä hetkellä 44 taimea, mutta jatkossa sen ala on tarkoitus vielä kaksinkertaistaa. Myös polttopuusavottaa olemme tehneet palstoilla ja hankimme myös parille aukealle alueelle kuusentaimia, jotka mies istutti.

Kuusentaimia istuttamassa

Villiyrttiherkkuja olemme tehneet edelleen, ja niistä olenkin postaillut nyt viikoittain. Mesiangervonkukkiin ihastuin niin, että kuivasin niitä myös syksyä ja talvea varten. Säilöntäasiat alkavat muutenkin olla ajankohtaisia. Mustikoita ja puna- sekä valkoherukoita olen jo pakastanut. Mustaherukat odottavat vielä poimimista, ja niistä olisi tarkoitus tehdä ainakin hyytelöä ja mehua. Avomaankurkkuja alkaa olla niin paljon, että niistä pitäisi aivan lähiaikoina tehdä taas suolakurkkuja.

Aiemmat postaukseni omavaraisuusaiheeseen yhteispostaussarjaan liittyen:

- Heinäkuu: Paras säilöntäohjeeni
- Kesäkuu: Villiyrttisuosikkejani
- Toukokuu: Inspiraatiota omaan puutarhaan
- Huhtikuu: Kasvimaan TOP5
- Maaliskuu: Miten lisätä omavaraisuutta?
- Helmikuu: Mehiläistarhausta - mehiläistarhaajan vuosi
- Tammikuu: Suunnitelmia vuodelle 2022
- Aiempien vuosien omavaraisuussarjan postaukset

Tässä vielä lista muista tämän kuukauden yhteispostaukseen osallistuneista blogeista:

Vyöhyke 1: Jovela

Vyöhyke 2: Oma tupa, tontti ja lupa, Sarin puutarhat

Vyöhyke 3: Tsajut, Rakkautta ja maanantimia, Caramellia, Villa Varmo, Pilkkeitä Pilpalasta

Vyöhyke 7: Korpitalo

Kaikkea hyvää elokuuhusi!

perjantai 21. tammikuuta 2022

Kylvösuunnitelmia, osa 3/4: Lavatarha ja ruukkupuutarha

Kirjoittelin jo aiemmin kylvösuunnitelmiani kasvihuoneidemme ja kesäkukkien osalta. Tällä kertaa ulkona kasvatettavien, yksivuotisten hyötykasvien suhteen minulla onkin ollut enemmän miettimistä kuin aiemmin, sillä nyt niitä tulee oman lavatarhamme lisäksi myös mökkimetsäpalstallemme perustettavalle kasvimaalle. Olenkin yrittänyt tehdä jakoa, mitä kasveja kasvatan kotonamme ja mitä taas mökkipalstalla. Osaa lajeista taas kasvatan kummassakin, jotta saan lisättyä niiden satomäärää entisestään.

Lavatarhaan aion istuttaa ja kylvää mm. sellaiset hyötykasvit, jotka tarvitsevat muita enemmän silmälläpitoa ja vaikkapa hyönteisverkon suojaa. Myös sellaiset, joita meillä käytetään paljon ja jotka eivät säily kovin pitkään sadonkorjuun jälkeen, tulevat lavatarhaan. Ruukkupuutarhaan taas tulevat esim. basilikat, rukola ja avomaankurkut.


Tässäpä listausta lavatarhaamme ja ruukkupuutarhaan päätyvistä hyötykasveista:

- nauris 'Goldana'
- kaskinauris 'Enon Kanta'
- lehtisalaatti 'Australialainen', 'Starix'
- jäävuorisalaatti
- keräsalaatti 'Market Favourite'
- bataviasalaatti 'Lollo Bionda'
- tatsoikaali
- japaninkaali l. mizuna
- pinaatti 'Bazaroet', 'Krasen Polesya'
- uudenseelanninpinaatti l. lamopinaatti
- thaibasilika
- maustebasilika 'Emily', 'Ordinary'
- sitruunabasilika
- kreikkalainen basilika
- kanelibasilika
- basilika 'Dark Opal'
- tilli 'Pikant'
- parsakaali 'Miranda', 'Romanesco natalino', 'Premium Crop' F1
- kukkakaali 'Erfurter'
- lehtikaali
- punakaali 'Rotkopf'
- ruusukaali 'Roodnerf'
- pinaattikiinankaali
- kyssäkaali 'Delikatess Weiss'
- mangoldi 'Winter', 'Rhubarb Chard'
- papu 'Safari', 'Catarino'
- pensaspapu 'Prelude', nimetön pensaspapu, 'Processor'
- salkopapu 'Neckargold', 'Blauhilde'
- taitepapu 'Saxa'
- silpoydinherne 'Kelvedon Wonder', 'Onward', 'Kleine Rheinländerin'
- sokeriherne 'Norli'
- palsternakka 'Guernsey'
- karottiporkkana
- porkkana 'Berlicum 2', 'Berlicum', 'Nantes 6 Fancy', 'Nantes', 'Amsterdam', 'Rainbow'-sekoitus
- punajuuri 'Chioggia', 'Cylindra', 'Egyptiläinen litteänpyöreä'
- latva-artisokka 'Green Globe'
- kesäkurpitsa 'Diamant' F1, 'Black Beauty', 'Di Nizza'
- patty pan -kurpitsa 'Sunburst' F1
- rukola
- avomaankurkku 'Hokus', 'Konsa' F1', 'Beth Alpha', 'Delikatess', 'Rhensk Druv' 


 Oletko sinä tehnyt jo hyötykasvien kylvösuunnitelmia?

Aurinkoista alkavaa viikonloppua!

tiistai 18. tammikuuta 2022

Yhteenvetoa viime kesästä: Hyötykasvit

Olen viime viikkoina postaillut taas kokemuksiani viime kesän chileistä ja paprikoista, tomaateista ja kesäkukista. Nyt vuorossa on vielä katsaus loppuihin hyötykasveihin. Viime kesänä erityisen ihastuksen kohteenamme olivat mm. erilaiset punajuurilajikkeet sekä mizuna, joka teki hienosti satoa pitkin kesää. Pettymyksiäkin mahtui taas mukaan, sillä esimerkiksi papusato jäi jostain syystä pienemmäksi kuin yleensä.

 

Mm. patty pan -kurpitsaa 'Sunburst' F1, parsakaalia 'Summer Purple', basilikaa 'Ordinary'

 

- silpoydinherne 'Onward': Suorakylvö. Kasvoi hyvin, satokausi alkoi varhain. Hyvät, makeat herneet. Helppo kasvattaa. Kuuluu jokakesäiseen kylvövalikoimaani.

- silpoydinherne 'Kelvedon Wonder': Pääosin kuten edellinen. Tuli satoikään pari viikkoa edellistä myöhemmin. Todella maukkaat herneet. Tätäkin kylvän vuosittain.

- silpoydinherne 'Kleine Rheinländerin': Todella paljon kahden edellisen kaltainen, hyvänmakuiset herneet, pitkä satokausi. Jatkoon!

- sokeriherne 'Norli': Tähän ihastun vuosi vuodelta enemmän ja tällä kertaa varasinkin sille aiempaa isomman kylvöalan. Satoa tuli kauan ja runsaasti, sitä riitti pakastimeenkin asti. Erityisen hyvää wokattuna. Ehdottomasti jatkoon!

- tilli 'Pikant': Kylvin syksyllä. Helppohoitoinen, hyvin itävä perustilli. Meillä kylväytyy välillä myös itse.

- pensaspapu 'Processor': Esikasvatin. Iti hyvin, sato oli jälleen kohtalaisen hyvä. Jatkoon!

- pensaspapu 'Prelude': Esikasvatin. Iti jälleen mukavasti, kasvoi hyvin. Erityisen hyvänmakuinen. Kylvän jatkossakin.

- papu 'Catarino': Esikasvatiin. Olen tuonut tämän pavun siemenet matkamuistona pari vuotta sitten Portugalista. Todella kauniit, vaaleanpunavalkoiset palot ja pavut. Satoakin tuli mukavasti. Kylvän tänäkin vuonna.

Kyssäkaali 'Delikatess Weiss' ja papuja 'Catarino'
 
 

- salkopapu 'Blauhilde': Esikasvatin. Lempisalkopapuni. Kasvoi rehevänä, tuotti valtavan sadon, jota päätyi pakastimeenkin runsain mitoin. Lisäksi kasvusto on todella kaunis punasävyisten lehtien ansiosta ja tuo hauskaa vaihtelua hyötytarhan vihreyteen. Yhden taimen istutin myös ihan koristetarkoituksessa terassin viherseinää kiipeilemään. Kauniit vaaleanlilat kukat. Ehdottomasti jatkoon!

- härkäpapu 'Triple White': Esikasvatin. Kasvoi hyvin, tuotti satoa mukavasti. Vakiohärkäpapumme.

- keräsalaatti 'Market Favourite': Suorakylvö. Yksi vakiosalaateistamme. Itää hyvin, satoisa. Kylvän vuosittain.

- jäävuorisalaatti: Rapea, maukas, hyvä sato. Ehdottomasti jatkoon!

- japaninotakilokki: Suorakylvö. Ei taaskaan itänyt, vaikka kylvin useampaan kertaan. Tätä olen nyt jo ainakin kolmena vuonna kokeillut monilla kylvöerillä, enkä yhtään taimea ole saanut. Nyt luovutan, en aio enää kokeilla tätä.

- pinaattikiinankaali l. pak choi 'Summer Breeze': Esikasvatus. Lähti jälleen hyvin kasvuun, mutta lopulta kaikki taimet kuolivat kirvatuhoihin. Sama kohtalo niillä oli parina aiempana vuonnakin. Kokeilen silti vielä uudestaan.

- japaninkaali l. mizuna: Iti tosi hyvin ja teki runsaasti satoa pitkin kesää. Yksi viime kesän ilonaiheista uusissa kylvökokeiluissa. Jatkoon!

- tatsoikaali: Iti jälleen hyvin, mutta lopulta sato jäi taas varsin niukaksi.

- parsakaali 'Premium Crop' F1: Esikasvatin. Parsakaalia olen kasvattanut nyt kolmena vuonna ja saimme jälleen tosi hyvän sadon. Pääkukinnon jälkeen teki runsaasti vielä sivukukintoja, joista riitti syötävää pakkasiin asti. Ehdottomasti kylvän jatkossakin.

- parsakaali 'Summer Purple': Esikasvatin. Tätä lajiketta kokeilin nyt ensimmäistä kertaa, ja ihastuin kerrasta. Tämäkin teki hyvän sadon, tuli satoikään pari viikkoa ennen yllä olevaa parsakaalia. Kukinnot pitkävartisemmat kuin edellisessä. Teki satoa pakkasiin asti. Ehdottomasti jatkoon!

Parsakaalia 'Premium Crop' F1 ja 'Summer Purple'

 

- punakaali 'Rotkopf': Esikasvatin. Iti jälleen hyvin. Hyvä peruspunakaali. Vaikka suojaankin kaalit aina verkolla kaaliperhosilta, jokunen perhonen oli silti päässyt kaalien kimppuun. Kaaliperhoset eivät kuitenkaan ole olleet niin hanakoita punakaalin kimppuun kuin seuraavan keräkaalin, ja sen vuoksi tätä suosinkin keräkaaliin verrattuna. Kylvän jatkossakin.

- keräkaali 'Ditmarsker': Esikasvatin. Keräkaalia kasvatin nyt vuoden tauon jälkeen. Kaaliperhosia oli verkoista huolimatta, mutta silti saimme satoa. Hyvänmakuinen. Kylvän taas joskus.

- kukkakaali 'Erfurter': Esikasvatin. Yleensä olen tästä kukkakaalista saanut hyvän sadon, mutta nyt se jäi jostain syystä niukaksi. Aiempien hyvien kokemusteni vuoksi kylvän ehdottomasti jatkossakin.

- ruusukaali 'Roodnerf': Esikasvatin.Iti hyvin, kaaliperhoset eivät hakeutuneet tähän niin hanakasti kuin esim. keräkaaliin. Satoa tuli mukavasti aina myöhäiseen syksyyn asti. Jatkoon!

 - kyssäkaali 'Delikatess Weiss': Suorakylvö. Iti ja kasvoi hyvin, satoa tuli mukavasti ja ötökätkään eivät olleet riesana. Kylvin useita eriä, jonka ansiosta satokausi oli pidempi. Yksi perheemme suosikeista, jota kylvän vuosittain.

Kyssäkaali 'Delikatess Weiss' ja punajuuri 'Cylindra'
 

 

- uudenseelanninpinaatti l. lamopinaatti: Suorakylvö. Iti ja kasvoi tosi hyvin ja satoa riitti hienosti pakastimeenkin asti. Kuuluu vakiokylvöihini.

- mangoldi 'Rhubarb Chard': Suorakylvö. Tämäkin iti ja kasvoi hyvin, helppohoitoinen, vaivaton. Ehdottomasti lempimangoldimme.

- mangoldi  'Bright Lights': Suorakylvö. Iti ja kasvoi hyvin, satoisat. Kaunis kelta-punaruotinen siemensekoitus. Punaruotiset mangoldit ovat mielestämme maukkaampia, mutta keltaisetkin ovat ihan hyviä. Kylvän jatkossakin.

- basilika 'Dark Opal': Punalehtinen basilika, jota kylvän osittain juuri lehtien kauniin värin vuoksi tuomaan kontrastia muiden basilikoiden vihreyteen. Maultaan vähän alla olevia basilikalajikkeita voimakkaampi, ei mielestäni ihan yhtä hyvä kuin muut kasvattamani basilikat.

- basilika 'Ordinary': Esikasvatin. Iti hyvin, lempibasilikamme. Satoa tuli jälleen runsaasti ja riitti kuivattavaksikin. Kuuluu vakiokylvöihini.

- basilika 'Large Leaved':  Muistuttaa paljon yllä olevaa basilikaa niin kasvultaan kuin maultaankin, mutta lehdet ovat selkeästi isommat. Kylvän vuosittain.

- basilika 'Emily': Myös tämä muistuttaa maultaan ja kasvutavaltaan kahta edellistä. Kasvatan basilikoja aina yhdessä suuressa ruukussa, ja ilman nimikylttiä 'Emily' olisi vaikea erottaa 'Ordinary':sta. Kylvän jatkossakin.

Basilikat 'Emily', 'Ordinary', 'Large Leaved' ja etualan 'Dark Opal'

 

- rukola: Helppo kasvattaa, nopeakasvuinen, satoisa, hyvänmakuinen. Kylvän vuosittain.

- pinaatti 'Bazaroet': Laitoin syyskylvönä. Helppo kasvattaa, sato oli jälleen todella hyvä. Ainakin meillä on kasvanut syksyllä kylvettynä paremmin eikä virity kukkaankaan niin helposti kuin keväällä kylvettynä. Tämän vuoden pinaatit kylvin taas jo viime syksynä. Kylvän joka vuosi.

- porkkana 'Nantes 2': Laitoin syyskylvönä suoraan istutuslaatikkoon. Iti hyvin, paksut, lyhyehköt, hyvänmakuiset porkkanat.

- porkkana 'Nantes 6 Fancy': Kuten edellinen. Näissä lajikkeissa en juuri huomannut eroa.

- naposteluporkkana 'Sugarsnax 54 F1': Tämänkin kylvin edellisenä syksynä. Nopeakasvuisempi kuin kaksi edellistä, todella makeat porkkanat. Suosikkiporkkanamme. Kylvin taas jo syksyllä tämän vuoden porkkanat.

- porkkana 'White Satin': Kylvin keväällä. Iti ja kasvoi hyvin. Valkoiset, kauniit porkkanat, jotka olivat kuitenkin selvästi mauttomammat kuin oranssit lajikkeet.

- palsternakka 'Guernsey': Kuuluu vakiosyyskylvöihini. Yksi suosikkijuureksistamme! Todella helppo kasvattaa syyskylvönä, ei juuri kaipaa hoitoa. Jälleen runsas sato. Kylvin taas viime syksynä siemenet tätä vuotta varten.

Punajuuria 'Egyptiläinen Litteänpyöreä' ja 'Chioggia', palsternakkaa 'Guernsey', porkkanoita 'Nantes 2', 'Nantes 6 Fancy' ja 'White Satin'. Kerä- ja punakaalin viimeiset sadot, samoin parsakaalien.


 

- avomaankurkku 'Hokus': Esikasvatus. Iti vähän nihkeästi. Pari taimea sain ulos asti, mutta niiden sato jäi niukaksi. Kokeilen joskus uudestaan.

- avomaankurkku 'Konsa' F1: Esikasvatus. Iti ja kasvoi hyvin. Kurkut ohuita, sormenpaksuisia, hyvänmakuisia. Kylvän uudestaankin.

- avomaankurkku 'Delikatess': Esikasvatus.  Iti hyvin, tuotti mukavasti n. 10cm pituisia, maukkaita kurkkuja. Jatkoon!

- avomaankurkku 'Rhensk Druv': Esikasvatus. Luottokurkkuni, joka kasvaa hyvin ja tekee maukkaita pikkukurkkuja pitkään. Sopii hyvin kasvatettavaksi myös ruukussa esim. terassilla.

- avomaankurkku 'Beth Alpha': Esikasvatus. Hyvänmakuinen avomaankurkku, joka kuuluu myös vuosittaisiin kylvöihini. Tämäkin sopii hyvin ruukkukasvatukseen.

Kurpitsoja 'Eso', 'Big Max' ja kesäkurpitsaa 'Diamant' F1 sekä 'Black Beauty', mangoldia 'Rhubarb Chard'

 

- kesäkurpitsa 'Diamant' F1: Esikasvatus. Toissa vuonna kylvin ensimmäistä kertaa ja silloin tämä nousi kerrasta suosikiksemme. Helppo kasvattaa, todella satoisa. Jatkoon!

- kesäkurpitsa 'Black Beauty': Esikasvatus. Tämä lajike oli kokeilussa ensimmäistä kertaa. Helppo kasvattaa, teki hyvää satoa. Kylvän uudestaankin.

- patty pan -kurpitsa 'Sunburst' F1: Esikasvatus. Lempikurpitsani. Helppo kasvattaa. Tekee runsaasti keltaisia, kiekkomaisia kurpitsoja, joita riitti säilöntäänkin. Kylvän vuosittain.

- kurpitsa 'Eso': Esikasvatus. Tätä olen kasvattanut kolmena kesänä ja aiempina jäänyt ilman satoa. Nyt saimme useita pyöreitä, hyvänmakuisia kurpitsoja. Kylvän varmasti uudestaankin.

- myskikurpitsa: Esikasvatus. Tätä olen kylvänyt aiemminkin useissa erissäkin, mutta olemme aina jääneet ilman satoa. Toissa kesänä saimme yhden pienen kurpitsan, samoin viime kesänä. Kurpitsoiden maku oli tosi hyvä, mutta vaivaan nähden sato on kuitenkin jäänyt sen verran niukaksi, että nyt taidan pitää tästä taukoa.

- jättikurpitsa 'Big Max': Esikasvatus. Kasvatin ensimmäistä kertaa. Tyttökukkia sai taas odottaa tosi pitkään. Poikakukkia söimme kuitenkin pitkin kesää täytettyinä ja friteerattuina. Tällä kertaa ehdimme tyttökukkien odottelusta huolimatta saada myös useita mukavan kokoisia kurpitsoja. Kylvän uudestaankin.

- punajuuri 'Cylindra': Suorakylvö. Iti hyvin, teki pitkiä, paksun porkkanan muotoisia punajuuria. Hyvänmakuinen. Jatkoon!

- punajuuri 'Egyptiläinen litteänpyöreä': Suorakylvö. Hauskat nimensä mukaisesti litteänpyöreät punajuuret. Maukkaat, teki hyvin satoa. Kylvän uudestaankin.

- punajuuri 'Chioggia': Suorakylvö. Iti hyvin ja teki makeita, hyvänlaatuisia punajuuria. Kasvatin punajuurta nyt toista kertaa ja tämä on suosikkilajikkeemme. Ehdottomasti jatkoon!

Punajuuri 'Egyptiläinen Litteänpyöreä' ja 'Cylindra', tilliä, ilmasipulia, parsakaali 'Premium Crop' F1

 
 

- kaskinauris 'Enon Kanta': Esikasvatin, sillä siten olemme saaneet paremman sadon kuin suorakylvönä. Iti jälleen hyvin ja teki melko kookkaitakin nauriita. Tällä kertaa kirvat ja pienet toukat eivät vaivanneet nauriita. Koko perheen herkkua, kylvän jatkossakin.

- nauris 'Goldana': Kuten edellinen.

 

Mitkä yksivuotiset hyötykasvit ovat sinun suosikkejasi? 

Iloa päivääsi!

tiistai 17. elokuuta 2021

Elokuun satoa

Hyötytarhasta ja kasvihuoneista on tänä kesänä tullut satoa todella hyvin, ja kasviksia meidän ei ole tarvinut ostaa kaupasta viikkoihin. Kurpitsojenkin satokausi alkoi vihdoin, parsakaali on tehnyt ihan ennätyssadon ja vesimeloneillakin olemme päässeet herkuttelemaan. Viime kesänä omenapuista 'Pirja' teki hyvän sadon, ja tänä vuonna se jaksoi tehdä vain muutaman omenan. Onneksi tällä kertaa muut omenapuut tekivät jo hedelmää sen verran, että hedelmiä riitti nytkin mehustamolle vietäväksi asti.

Patty pan -kurpitsaa 'Sunburst', ilmasipulia, parsakaalia 'Summer Purple', tomaatteja, basilikaa ja vesimeloni 'Sugar Baby'

Valkoisia porkkanoita, papuja, ruohosipulia, omenoita ja sipuleita

Lapset ovat ahkeria sadonkorjuuapureita. Voi sitä riemua, kun esimerkiksi kasvihuoneesta saa napsia kypsiä tomaatteja tai lavatarhasta nostaa vaikkapa porkkanoita. Tällä kertaa koriin on päätynyt avomaankurkkuja ja omenoita.

Sipuleita, porkkanoita ja parsakaalia 'Premium Crop' F1

Ilmasipuleita, tomaatteja, parsakaalia 'Summer Purple'. Tämän violetin parsakaalin kasvutapa on ilmavampi kuin edellisessä kuvassa olevan vihreän. Lisäksi tämän kanssa sai olla tarkkana, etteivät kukintojen nuput ehtineet avautua. Satoikään tämä tuli vihreää aikaisemmin, ja keräsin ensimmäiset kukinnot jo kuukausi sitten. Nyt violetti parsakaali puskee jo uusia kukintoja, kun vihreä tekee ensimmäisiään.


Basilikaa, kurkkua ja tomaatteja 'Chocolate Pear', 'Red Cherry', 'Balcony Red' ja 'Helsing Junction Blues'.

Kesäkurpitsa 'Diamant' F1, kaskinaurista 'Enon Kanta' ja ilmasipulia

Tänä kesänä veimme mehustamolle omenoita reilut 20kg.


 

Minkälainen satokausi sinulla on ollut tähän mennessä? 

Mukavaa tiistaita!

maanantai 5. lokakuuta 2020

Unelmana omavaraisempi elämä: Sadonkorjuu

Näin kuukauden ensimmäisenä maanantaina on taas omavaraisuusaiheisen yhteispostauksen aika. Näitä postauksia koordinoivat Tsajut ja Korkeala. Tällä kertaa aiheena on sadonkorjuu.

Kulunut kesä on meillä ollut runsassatoisin koskaan. Toki istutuslaatikoita tuli taas keväällä pari lisää, joten hyötytarhan pinta-alakin on ollut aiempaa suurempi. Kuitenkin myös moni kasveista onnistui vielä paremmin kuin aiemmin. Etenkin papujen ja pinaatin suhteen tämä on ollut ihan ennätysvuosi. Myös tomaatteja on tullut kasvihuoneista paljon aiempaa enemmän, vaikka menneidenkin vuosien satoihin olen ollut tosi tyytyväinen. Myös marja- ja hedelmäsato oli hyvä. Tässä muutamia poimintoja sadonkorjuukautemme kohokohdista. Tarkemmat yhteenvedot eri hyötykasvien onnistumisesta teen jälleen sitten vielä myöhemmin.

Papuja, basilikaa, tomatilloja, kurpitsoja, tomaattia, chiliä ja paprikaa sekä silpoydinherneitä.

Porkkanat kylvin viime syksynä, mutta joku ötökkä söi keväällä pienet taimet. Niinpä jouduin kylvämään ne uudestaan. Siitä huolimatta porkkanasato oli ihan hyvä. Palsternakkakin kuuluu syyskylvöjeni joukkoon ja onnistui taas mukavasti. Osa palsternakoista tosin odottaa vielä nostoa. Punajuurta kokeilin nyt ensimmäistä kertaa ja siihen rakastuimme.

Ensimmäistä kertaa kasvattamani tummanvioletti salkopapu 'Blauhilde' teki valtavan sadon, enemmän kuin muut pavut yhteensä. Sitä on syöty jo lähes kyllästymiseen asti ja silti pakastimessakin on useita litroja talven varalle. Myös avomaankurkut onnistuivat hyvin ja niitä päätyi nyt ensimmäistä kertaa mm. suolakurkuiksi.

Kaskinauris 'Enon Kanta' onnistui nyt myös viime vuosia paremmin. Sato oli runsaampi ja juurekset suurempia kuin aiemmin. Myöskään toukat eivät nyt vaivanneet niitä.

Sokerimaissia 'Golden Bantam' kasvatan aina ruukuissa kasvihuoneessa. Tähkiä tuli tänä vuonna ennätysmäärä, tosin muutamassa oli ollut pientä ongelmaa pölyttymisessä.

Lamopinaatti l. uudenseelannin pinaatti teki tällä kertaa loistosadon, tässä kuvassa on sadosta noin kolmannes. Syyskylvönä laittamani tavallinen pinaatti on yleensä jo yksinään riittänyt meille vuodeksi, mutta nyt tulevana talvena saamme herkutella pinaattiruoilla tavallista ahkerammin.

Luumupuut 'Sinikka' ovat vihdoin tulleet satoikään. Tänä vuonna luumuja tuli kahdesta puusta yhteensä noin litran verran ja popsimme ne ihan sellaisenaan. Ensi vuonna sato on toivottavasti jo paljon runsaampi.

Parsakaali 'Premium Crop' onnistui nyt muutaman vuoden yrittämisen jälkeen ensimmäistä kertaa. Korjasin jo elokuun alussa tästä samasta kasvista keskeltä suuren kukinnon syötäväksi. Unohdin kasvin paikoilleen ja se puski ilokseni lisää ihan mukavan kokoisia kukintoja.

Omenoita tuli ensimmäistä kertaa niin paljon, että niistä osa päätyi mehustettavaksikin.

Kiinanlaikkuköynnökset tekivät tänä vuonna myös ensimmäisen satonsa. Näitä makoisia minikiivejä tuli parin desilitran verran.

Keskikesällä herkuttelimme viikoittain täytetyillä kesäkurpitsan kukilla. Perunoiden satokausi alkoi juhannuksena, ja toissapäivänä nostimme viimeiset mukulat.

Puutarhamansikoita 'Polka' ja 'Bounty' riitti ensimmäistä kertaa muutamia litroja pakastimeenkin asti, vaikka satokautena niitä kuluu runsaasti mm. ihan sellaisenaan, puuron päällä, jälkiruoissa ja salaateissa.


Hunajaa tuli jälleen reilusti yli oman tarpeen aina myyntiin asti.

Kasvihuoneet tyhjensin viime viikonloppuna ja toin viimeiset tomaatit, chilit ja paprikat sisälle kypsymään.

Omavaraisuussuunnitelmien suhteen olemme jälleen päässeet vähän eteenpäin. Seinäkasvihuoneen  saimme valmiiksi sopivasti ennen öiden selkeää viilenemistä, ja mm. terassin tomaatit muuttivat syyskuun alussa sinne. Viime viikonloppuna tosin tyhjensin molemmat kasvihuoneet ja keräsin loput tomaatit, chilit ja paprikat kypsymään sisälle. Tällä viikolla edessä olisi kasvihuoneiden ja niiden ruukkujen pesu. Sadeveden keräysjärjestelmän maisemointi on myös edennyt mukavasti ja siitä postasinkin aivan äskettäin. Edellisessä omavaraisuussarjan postauksessani mainitsin myös pienen metsäpalstan ostamisesta, ja olemmekin nyt käyneet siellä harventamassa ja samalla tuoneet kotiin jonkin verran lisää polttopuita talven varalle. Polttopuu-varasto-yhdistelmän rakentaminen on edelleen kesken, mutta kovasti toivon, että saamme sitäkin lähiaikoina eteenpäin.

 

Seinäkasvihuoneen vasemmalle puolelle jää sadevedenkeräykseen tarkoitettu IBC-kontti, jonka maisemointi on ollut nyt työn alla. Niiden ympärille syntyi "Pikkuniitty"-niminen istutusalue. Ensi keväänä kasvihuoneeseen on tarkoitus laittaa vielä hylly, jotta tilan saa hyödynnettyä nykyistä paremmin. Aion tässä kasvihuoneessa kasvattaa mm. parveke- ja amppelitomaatteja, chiliä, paprikaa ja muita matalia hyötykasveja. Toinen kasvihuone on varattu mm. korkeammille tomaattilajikkeille, tomatilloille, kasvihuonekurkuille ja maissille.


Aiemmat postaukseni omavaraisuusaiheeseen yhteispostaussarjaan liittyen: 

Tammikuu -20: Omavaraisuussuunnitelmia vuodelle 2020
Helmikuu -20: Kylvöt, esikasvatus ja puhdetyöt
Maaliskuu -20: Esikasvatusta edullisesti
Huhtikuu -20: Hygienia puutarhassa ja mehiläistarhauksessa
Toukokuu -20: Pölyttäjät
Kesäkuu -20: Villivihanneksia ja pohdintoja satokaudesta
Heinäkuu -20: Omavaraisuustaitoja ja -herkkuja
Elokuu -20: Sadonkorjuuta, säilöntää ja kesän rakennusprojekteja
Syyskuu -20: Herkkuja omasta sadosta
Viime vuoden omavaraisuussarjan postaukset


Tässä vielä lista muista tämän kuukauden yhteispostaukseen osallistuvista blogeista:

Vyöhyke 1
Laura eli Javis
Jovela

Vyöhyke 2
Sarin puutarhat
Oma tupa, tontti ja lupa

Vyöhyke 3
Tsajut
Caramellia
Rakkautta ja maan antimia
Luomulaakso

Kauniita ja kuulaita syyspäiviä!

tiistai 14. heinäkuuta 2020

Hyötytarhan kuulumisia

Tämä kesä tuntuu ainakin tähän asti olleen hyötytarhamme kannalta suotuisa. Kesä-heinäkuun vaihteen sateet tulivat tosin aivan viime hetkellä, sillä siihen asti meillä oli todella kuivaa ja näytti, että kuivuus alkaa jo vaikuttaa satoonkin. Nyt sateita on kuitenkin ollut säännöllisesti eikä minun ole tarvinut kastella hyötytarhaa enää ollenkaan. Kasvustot ovat rehevöityneet sateiden myötä nopeasti, ja ihanaa satoa saa käydä jo keräämässä päivittäin. Tässä muutamia kuvia hyötytarhamme tämänhetkisestä ilmeestä!

Kaalien, porkkanoiden ja sipuleiden laatikoissa on vielä hyönteissuojat paikoillaan. Muissa kasvu on jo niin rönsyilevää, että suojat saivat väistyä.

Mm. kyssäkaalia, mangoldia, kehäkukkia ja papuja. Joukkoon on eksynyt myös pari itsestään kylväytynyttä tilliä.

Kyssäkaali 'Delikatess Weiss'

Yhdestä laatikosta jostain syystä hävisivät kesäkuussa kaikki kylvämäni kasvit pieninä taimina. Niiden kohtalo on vähän mysteeri: mitään ötököitä en laatikossa nähnyt, suoja oli tiiviisti paikoillaan, mutta tainet hävisivät nopeasti yhden yön aikana, joten uskon jonkin kuitenkin syöneen ne. Pidin laatikkoa pari viikkoa tyhjillään ja laitoin nyt siihen ale-laarista löytämäni istukassipulit, joista riittää, jos edes pikkuisia sipuleita ehtisimme saada.

Mm. kehäkukkaa, myskikurpitsaa, silpoydin- ja sokeriherneitä ja jäävuorisalaattia.

Osa keväällä istutetuista parsan juurakoista kärsi kuivasta alkukesästä, vaikka kastelimmekin niitä ahkerasti. Osa kuitenkin on onneksi hyvissä voimissa.

Viime vuoden "kaalilaatikko" on tänä vuonna kurpitsalaatikko.:)

Maa-artisokat ovat nyt uudella paikalla paljon vankemman näköisiä kuin aiemmassa kohdassa tontin takareunassa.

Kehäkukka 'Lemon Zest'

Tässä vielä yksi sadonkorjuukuva viime viikolta: mansikoita matalista lavoista, ämpäriperunoita, kasvihuoneesta kurkkuja ' Fenix Plus' F1 ja 'White Mini' ja lavatarhasta kaskinaurista 'Enon Kanta', silpoydinherneitä 'Kelvedon Wonder' ja 'Kleine Rheinländerin', pensaspapuja 'Prelude' ja 'Processor', jäävuorisalaattia ja mangoldia 'Rhubarb Chard'.

Mitä sinun hyötykasveillesi kuuluu? Ovatko säät olleet siellä suotuisat vai huonot sadon kannalta? 

Iloa päivääsi!
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...