perjantai 10. heinäkuuta 2020

Kasvihuoneen tiivistä tunnelmaa

Kasvihuoneessa mm. tomaattien, maissien ja kurkkujen kasvuvauhti on ollut muutaman viime viikon aikana huima, ja siellä alkaakin olla jo varsin tiivis tunnelma. Chilit ja paprikat ovat edelleen olleet kasvihuoneen pikkupatiolla aiemman kirvaongelman vuoksi, mutta kelien nyt vähän viilennyttyä ne todennäköisesti muuttavat takaisin kasvihuoneen etuosaan. Ensimmäistä satoakin olemme jo kasvihuoneesta saaneet, vaikka pääsato on vielä selvästi edessäpäin. Tervetuloa kurkistamaan heinäkuiseen kasvihuoneeseemme!

Vasemmalla alhaalla tomatillot 'Purple', keskellä sokerimaissi 'Golden Bantam', joka taakse jäävät vasemman reunan tomaatit. Takana pilkottavat ananaskirsikat ja viiniköynnös 'Zilga', oikeassa reunassa ovat kurkut ja lisää tomaatteja.

Tomatillot kasvattelevat edelleen raakileitaan.

Kurkku 'Fenix Plus' aloitti kasvihuoneemme sadonkorjuukauden.

Pian pääsemme maistelemaan myös pikkelikurkkua 'White Mini'.

Pensasmainen kirsikkatomaatti 'Tiny Tim' lupailee hyvää satoa. Kaikissa tomaateissa on jo raakileita ja kukinta jatkuu. Kypsiä tomaatteja ei kuitenkaan ihan vielä ole näköpiirissä. Poistin alkuviikosta tomaateista varjostavimpia lehtiä, jotta raakileet saisivat paremmin valoa.

Sokerimaissi 'Golden Bantam' on aloittelemassa kukintaansa.

Jos sinulla on kasvihuone, mitä sinne kuuluu?

Hauskaa loppuviikkoa!

P.s. Blogissani käynnissä olevaan puutarhakirjan arvontaan ehtii osallistua tämän viikon loppuun asti.

4 kommenttia:

Kiva, kun kävit sivuillani. Kommenttisi piristävät päivääni. Kiitos niistä!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...