maanantai 13. heinäkuuta 2020

Kukkia kivikossa

Kivikkolaaksossamme on ollut kaunista kukintaa yhtäjaksoisesti toukokuusta lähtien, jolloin mm. leivonkynsimö avasi ensimmäiset nuppunsa. Muistaakseni viime vuonna kukinnassa oli alkukesästä lyhyt tauko, mutta tänä vuonna ihasteltavaa on riittänyt jatkuvasti. Postailin kuukausi sitten kivipuutarhan kesäkuun kukkijoista, ja nyt kukintavuoro on jälleen vaihtunut. Tervetuloa kurkistamaan omenapuiden katveessa olevaan Kivikkolaaksoomme!

Kivikkosuopayrtti on yksi tämänhetkisistä suosikeistani Kivikkolaakson alueella. Sitä kasvoi meillä aiemmin myös etupihan Kivikasalla, jossa se levittäytyi asfaltille asti kukkivana vaaleanpunaisena pilvenä. Kaikki taimista kuitenkin kuolivat viime talven aikana, mutta ilokseni löysin äskettäin kivien koloista runsaasti siementaimia, joiden kasvua nyt odotan.

Omenapuun 'Vuokko' alla kasvaa kivikkosuopayrtti, etualalla kääpiöpeurankello 'Acaulis'.

Kääpiöpeurankello 'Acaulis'

Lähistöllä kukkii suloinen kattomehitähti.

Etelänmunkki hehkuu sinisenä auringossa, taustalla pilkottaa hopeanhohtoinen paljakkapaju 'Haltia'.

Keltamaksaruoho aloittelee kukintaansa, samoin ketoneilikka 'Albiflorus'. Oikeassa reunassa elleninneilikka, jonka kukinta alkaa jo vähitellen olla ohitse.

Ketoneilikka 'Albiflorus'

Etualalla kangasajuruoho, taaempana kirjavalehtinen nurmiajuruoho 'Foxley', jonka takaa sininata ojentelee röyhyjään.

Ylempänä rinteessä kukkii kalliomaksaruoho omenapuun 'Pirja' alla. Myös täällä kasvaa sininatatupsuja.

Aivan rinteen yläosassa kukkii seittimehitähti.

Seittimehitähti

Tähän lopuksi on vielä Pihan perinnekasvit -kirjan arvontatulosten aika. Arvonta toteutettiin jälleen perinteisenä lappuarvontana ja onnettarena toimi tällä kertaa vanhin lapsemme. Tämän ihanan puutarhakirjan voitti Between. Paljon onnea voittajalle ja kiitos kaikille arvontaan osallistuneille!

Aurinkoista alkanutta viikkoa!

10 kommenttia:

  1. Onnea Between! Kauniita pieniä kukkijoita.

    VastaaPoista
  2. Voi miten monenlaisia kivikossa kukkijoita. Pysyykö kääpiöpeurankello aloillaan vaan onko vaarana että sekin lähtee leviämään. Mehitöhdet ja ketoneilikat jäi meillekin kukkimaan kun lomalle lähdimme.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ainakin toistaiseksi tuo kääpiöpeurankello on pysynyt hyvin aloillaan.

      Poista
  3. Onnea Between!🌺🌼🌸
    Kauniita kivikkokasveja!
    .voi kun näissä puutarhablogeissa vierailu saa minut aina innostumaan..kaikkeen ..vaikka tiedän niiden jäävän vain haaveeksi..ei se mitään "unelmia pitää ola",eikö piäkki?
    Kaikkea kaunista kesäpäiviin,satoi tai paistoi! 🍓🌷🌹🌞🧡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Unelmia pitää tosiaan olla.:) Kaikkea kaunista sinunkin päiviisi!❤

      Poista
  4. Ihania kivikkokasveja♥ Onnea voittajalle! Mukavaa alkanutta viikkoa♥

    VastaaPoista
  5. Kivikkokasvit kuuluvat ehdottomasti suosikkilistalleni! Meillä myös kivikkosuopayrtit kuolivat talvella, mutta onneksi siementaimia on ilmestynyt valtavasti. Toivottavasti ehtivät kukkia ja tehdä itävää siementä ensi talven varalle. Pitää noistakin siirrellä osa toisiin paikkoihin, jos olisi parempi talvehtimismenestys. Mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Onneksi teilläkin nousi siementaimia. Toivottavasti ensi talvi olisi parempi talvehtiminen kannalta. Mukavaa viikon jatkoa!

      Poista

Kiva, kun kävit sivuillani. Kommenttisi piristävät päivääni. Kiitos niistä!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...