maanantai 6. heinäkuuta 2020

Unelmana omavaraisempi elämä: Omavaraisuustaitoja ja -herkkuja

Nyt heinäkuun ensimmäisenä maanantaina on jälleen omavaraisuusaiheisen yhteispostauksen aika ja aiheena tällä kertaa ovat oma erityisosaaminen omavaraistelun kannalta ja omavaraisuuskuulumiset. Lisäksi postauksen loppupuolelta löytyy pari ruokaohjetta. Näitä yhteispostauksia koordinoivat Tsajut ja Korkeala.



Meillä osaamista omavaraistelua ajatellen löytyy hyötykasvipuolelta niin hyötytarhan kuin kasvihuoneenkin osalta. Esikasvatan itse kaikki sitä vaativat yksivuotiset hyötykasvien taimet. Myös kaikki kesäkukkamme ovat itse kasvattamiani joko siemenistä tai pistokkaista. Kesäkukkiemme kuulumisia postailinkin aivan äskettäin. Kasvien kasvattamisen lisäksi tärkeänä pidän myös niiden siemenien keräämistä talteen tulevia vuosia ajatellen. Esimerkiksi tomaateista, chileistä ja paprikoista kerään siemeniä säilöön vuosittain, samoin kesäkukista ja muutamista perennoistakin.

Lavatarhassa on jo rehevän näköistä. Sitä rajaavan matalan aidan edessä kukkivat mm. sametti- ja kehäkukat.

Kasvipuolen lisäksi toinen osaamisalueemme on mehiläistarhaus. Meillä on pesiä muutamia kymmeniä pääosin ystävien ja tuttujen maa-, metsä- ja marjatiloilla ja hunajaa kertyykin reilusti yli oman tarpeen myyntiin asti. Nyt alkukesän aikana meillä ajankohtaisena ovat olleet mehiläispesien jakopuuhat.



Mehiläistouhujen lisäksi kuluneen kuukauden aikana muutkin omavaraisuussuunnitelmamme ovat taas edenneet mukavasti. Sadevesien keräysjärjestelmän parantaminen meillä oli työn alla ennen viime viikon kovia sateita ja saimmekin IBC-kontille laatoituksen valmiiksi, kontin paikoilleen ja letkut viritettyä. Nyt vettä on kontissa 1000 litraa odottamassa kastelun tarvetta ja tynnyreissä vielä lisää. Postailen aivan lähipäivinä sadevesien keräysjärjestelmästämme vielä tarkemmin.

Lavatarhassa, kasvihuoneessa ja ruukkupuutarhassa kasvit ovat hyvässä kasvussa. Satoakin olemme päässeet jo korjaamaan mm. ämpäriperunoista, yrteistä, retiiseistä, mangoldista ja raparperista. Myös ensimmäiset mansikat on jo maisteltu. Nokkosta ja pinaattia ryöppäsin pakastimeen ja myös yrttejä, raparperia ja mansikoita olen jo säilönyt talven varalle. Alkukesän sadonkorjuusta, lavatarhan huoltotöistä sekä ruukkupuutarhan kuulumisista postailinkin äskettäin.

Juhannuksen herkkuja: ämpäriperunoita, raparperia ja retiisejä.


Pinaatti 'Bazaroet' tuotti jälleen hyvän sadon. Kaskinauriiden 'Enon Kanta' satokausi on alkanut.

Kasvihuoneen edustan kiveyksen tekeminen on myös edistynyt. Kivetyksen perustukset saimme jo valmiiksi ja nyt on meneillään kivien latominen. Tästäkin on luvassa tekstiä tarkemmin lähiaikoina, kunhan saamme kivet paikoilleen. Aurinkopaneelit ovat tuottaneet sähköä viime vuotta paremmin aurinkoisen alkukesän ansiosta. Varasto-polttopuukompleksi odottaa edelleen, että ehtisimme muilta puutarhapuuhiltamme jatkaa sen rakentamista. Todennäköisesti se valmistuukin vasta syksyllä. Yksi haaveistamme tälle kesälle oli myös puutarhamme avaaminen Avoimissa Puutarhoissa. Koronan vuoksi tämä haave siirtyi nyt ensi vuodelle, mutta osallistuimme sen sijaan Avoimet Puutarhat Kotisohvalla -tapahtumaan (tässä vielä linkki puutarhamme esittelyvideoon Avoimet Puutarhat Kotisohvalla: Puutarhahetki).
 
Tähän yhteispostaukseen sai myös vinkata omavaraisuusaiheisia reseptejä. Jaankin tässä nyt pari herkkua, joihin saamme suolaa ja öljyä lukuunottamatta kaikki raaka-aineet omasta maasta. Etenkin oman tomatillosalsan saamista alan odottaa jo alkuvuodesta, sillä ainakaan täälläpäin tomatilloja ei tahdo kaupasta löytyä.

Tomatillosalsa
tomatilloja
sipulia
mietoa chiliä esim. 'Hungarian Yellow Wax Hot' tai vihannespaprikaa
rasvaa paistamiseen
suolaa

Hienonna tomatillot, sipulit ja chili. Paista niitä pannulla öljyn kera, kunnes vihannekset ovat kunnolla pehmentyneet. Mausta suolalla maun mukaan. Tomatillosalsaa käytämme esimerkiksi tortilloissa tuomassa makua, mutta se sopii sellaisenaan myös vaikkapa lihan tai kanan lisukkeeksi.

Juuressipsit 
nauriita, palsternakkaa, porkkanoita, punajuuria, perunaa tms.
öljyä
suolaa

Pese juurekset ja leikkaa ne mahdollisimman ohuiksi siivuiksi esimerkiksi kuorimaveitsellä. Laita viipaleet kulhoon, kaada niiden päälle loraus öljyä ja pyörittele viipaleet öljyssä kauttaaltaan. Levitä juureslastut leivinpaperoidulle pellille. Paista 175-asteisessa uunissa kunnes lastut ovat hieman ruskistuneet ja muuttuneet rapeiksi. Ripottele lopuksi päälle suolaa oman maun mukaan. Sipsit maistuvat sellaisenaan tai esim. kermaviilikastikkeen kera. Meillä niitä on ollut välillä myös grilliruoan lisukkeena salaatin kanssa.

Kesäkuu -20: Villivihanneksia ja pohdintoja satokaudesta
Viime vuoden omavaraisuussarjan postaukset

Tässä vielä lista muista tämänkertaiseen yhteispostaukseen osallistuneista blogeista kasvuvyöhykkeittäin:


Vyöhyke 1
Jovela
Ku ite tekee

Vyöhyke 2
Sarin Puutarhat
Rouva Yrttinen
Harmaa torppa

Vyöhyke 3
Tsajut
Caramellia
Airot ulapalla
Luomulaakso


Iloista ja satoisaa heinäkuuta!

P.s. Blogissani on käynnissä Pihan perinnekasvit -puutarhakirjan arvonta. Jos et ole vielä osallistunut, käyhän kurkkaamassa.:)

16 kommenttia:

  1. Hieno postaus! Omavaraisuus on mielenkiintoinen aihe! Itse olen omavaraisuudessa ihan lapsen askelissa. Kiitos resepteistä!

    VastaaPoista
  2. Ihailtavaa omavaraisuutta. Kiitos resepteistä!

    VastaaPoista
  3. Katselin tuossa teidän kasvihuonetta ja sen paahdesuojia. Olisi tullut tarpeeseen täälläkin, kun kasvihuoneissa lämpötila lähenteli 40 astetta kesäkuussa. Nyt sitten voisi pitää jo oveakin kiinni kun on vilpoisia päiviä, mutta kosteuden vuoksi sekään ei ole hyvä idea :D

    Iloista heinäkuuta, suuria satoja ja paljon siemensatoa sinne :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Herkästi lämpötila tosiaan nousee kasvihuoneessa aurinkoisina päivinä. Iloista heinäkuuta ja hyviä satoja sinnekin!

      Poista
  4. Kaunista satoa.
    Minä niin tykkään näistä omavarauspostauksista.
    On mahtavaa, että nuoret ovat innostuneet omavaraisuudesta.

    VastaaPoista
  5. Omavaraisuusidea on aina ollut ja on vieläkin intohimo. Ei kuitenkaan tarvitse olla omavarainen ihan sataprosenttisesti. Naapuriverkostot ovat toimivia.
    Teillä on napakan siistit kasvulaatikot ja systemaattinen toimintatapa. Meilläkin on kokemukset hunjanatuotannosta, mutta ei enää jakseta sitä harrastaa. Silloin riitti jopa saunahunajaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tiennytkään, että teilläkin on ollut omia mehiläisiä. Tuo saunahunaja olisikin ihana juttu!

      Poista
  6. Katsoin videon, kerrassaan upea puutarha teillä! Ihanan monipuolista ja valtavasti erilaisia kasveja. Ja miten upeasti hoidettu :)

    VastaaPoista
  7. Mehiläishommissa on meilläkin viihdytty kaikki liikenevä aika. Jaokkeita ei ole ylimääräisiä tarvinnut tehdä, sillä parveilun vuoksi olen joutunut tekemään harhautuksia enemmän kuin suunnittelin tekeväni jaokkeita. Harmi vain, että kuningattaria saa vasta ensi viikosta alkaen buckfastien kohdalla ja tummia vielä sitäkin myöhemmin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkin on nyt muutamia harhautuksia pitänyt tehdä, parveilukuumetta tuntuu olevan ilmassa.

      Poista
  8. Tuota Enon kantaa on meilläkin, kylvin sitä laatikkoon muutaman rivin ja vein loput talolle missä kulotettiin hakkuuaukea viime kuussa. Voivat sitten siellä kokeilla kaskinaurista ihan oikeaan aitoon kaskeen kylvettynä. Minulla tosin ei näy nauriista vielä paljon mitään kun kylvin ne perinteikkäästi juhannuksena, mutta ehkä sieltä jotain syksyllä löytyy.

    Me oltiin auki Avoimet puutarhat-tapahtumassa, mutta olin tosi hissunkissun koko jutusta. Kävijöitä olikin kohtuullisesti ja tulivat pienissä ryhmissä, joten järjestäminen tuntui koronan suhteen turvalliselta. Harkitsin itsekin tuota video-osallistumista mutta päädyin sitten kuitenkin livetapahtumaan. Ehkä ensi vuonna videon vuoro, olisi muutenkin helpompi esitellä olennaisia asioita kootusti videon avulla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti saat hyvän naurissadon! Kiva, että puutarhan avaaminen sujui teillä hyvin!

      Poista

Kiva, kun kävit sivuillani. Kommenttisi piristävät päivääni. Kiitos niistä!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...