keskiviikko 29. kesäkuuta 2022

Villiyrttejä: Kuusenkerkkäsiirappi

Olen pitkään halunnut tehdä itse kuusenkerkkäsiirappia, mutta vielä viimekin vuonna se jäi. Tänä kesänä tilanne olikin pakko korjata! Olen lapsena maistanut kuusenkerkkäsiirappia mummolassa ja muistan tykänneeni siitä silloin. Metsäpalstallamme on kuusikkoa, joten sieltä oli kätevä käydä napsimassa tarvittavat kerkät. Olin vähän myöhässä niiden keräämisen kanssa, mutta onneksi varjoisasta siimeksestä löysin muutamia kuusia, joissa kerkät olivat vielä tarpeeksi pikkuisia. Niistä keittelinkin viikonloppuna elämäni ensimmäisen kuusenkerkkäsiirapin, joka osoittautui aivan yhtä ihanaksi herkuksi kuin muistelinkin.:)

Kuusenkerkkäsiirappi sopii esimerkiksi jälkiruokien mausteeksi, jäätelöannoksiin tai riistaruokien kaveriksi.
 

Kuusenkerkkäsiirappi
1 litra kuusenkerkkiä
vettä
n. 200g sokeria

Huuhtele kerkät ja kaada ne kattilaan. Lisää kylmää vettä sen verran, että kerkät juuri peittyvät ja anna liota yön yli. Keitä kerkkiä liotusvedessään noin kaksi tuntia. Sen jälkeen siivilöi kerkät pois. Lisää sokeri veteen ja keitä seosta noin kaksi tuntia välillä sekoittaen. Mitä pidempään seosta keittää, sitä paksumpaa siirapista tulee. Siirapin voi halutessaan maustaa keittämisen loppuvaiheessa esimerkiksi sitruunamehulla tai vaniljalla. Kaada kuuma siirappi kuumennettuihin lasipurkkeihin. 

Me olemme nyt viime päivinä maistelleet kuusenkerkkäsiirappia mm. jäätelön kanssa ja puuron päällä, ja niiden kanssa se on ollut tosi hyvää. Erilaisten jälkiruokien kastikkeena jatkamme sen testailua ja jonkin riistaruoankin kanssa aiomme sitä ehdottomasti kokeilla.:)

Aiempia postauksiani villiyrttiherkuista:

- Vuohenputkipiirakka
- Voikukkamarmeladi
- Juhannuksen kaunein salaatti
- Voikukkasima
- Paistetut voikukannuput
- Paistetut maitohorsman versot ja nokkossipsit
- Villiyrttisuosikkejani

Oletko sinä tehnyt kuusenkerkkäsiirappia tai muita kuusenkerkkäherkkuja? 

Aurinkoista keskiviikkoa!

6 kommenttia:

  1. Siirappia kannattaa kokeilla tehdä myös uuttamalla. Siihen ei tarvita kuin sokeria ja auringonvaloa, hyvää tuli ja kaikki vitamiinit säilyy. Toki uuttaminen kestää, meillä meni 3vk.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä! Täytyy ensi vuonna testata sitäkin.:)

      Poista
  2. Vaikka kuusien keskellä olenkin kasvanut, niin en ole koskaan tehnyt kuusenkerkistä mitään. Emme ole kovin suuria siirapin kuluttajia, mutta voisi tuota koittaa joskus tehdä vähän pienemmän annoksen. Mukavaa kuunvaihdetta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Meilläkään ei siirappia juurikaan käytetä, sillä yleensä korvaamme sen omalla hunajalla. Kuusenkerkkäsiirapille kuitenkin löytyi oma paikkansa. Minäkin tein pienen annoksen nyt alkuun, ensi vuonna sitten enemmän.:)

      Poista
  3. Olen maistanut kuusenkerkkäsiirappia useita kertoja, mutta en oikein pidä sen mausta. Yskänlääkkeenä sitä on tullut otettua, ei ole tullut mieleen kokeilla muuten.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sen maku varmasti jakaa mielipiteitä. Meilläkin yksi lapsista ei tykännyt ollenkaan ja miehenkään suosikkia siitä ei tullut. Minä ja kaksi lasta taas tykättiin kovasti, keskimmäinen lapsista jopa niin paljon, että olisi tahtonut syödä koko purkin yhdeltä istumalta.

      Poista

Kiva, kun kävit sivuillani. Kommenttisi piristävät päivääni. Kiitos niistä!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...