tiistai 21. kesäkuuta 2022

Villiyrttejä: Vuohenputkipiirakka

Olen postaillut villiyrtti-innostuksestani viimeisen vuoden aikana aina silloin tällöin. Tällekin kesälle olen valinnut muutamia meille uusia villiyrttejä, joita aion testata. Yksi näistä on vuohenputki, jota kehutaan varsinaiseksi herkuksi. Vuohenputken tunnistamisessa täytyy olla tarkkana, jotta sen erottaa varmasti mm. hukanputkesta, myrkkykeisosta ja myrkkykatkosta. Meidän puutarhassamme vuohenputkea ei ole, ja kävinkin varta vasten keräämässä näitä läheisen metsäpolun varrelta. Näin ensi alkuun ajattelimme maistella vuohenputkea piirakan muodossa, ja siitä tuli kyllä hurjan hyvää! Juhannuksen kahvipöytään teenkin tätä piirakkaa jo seuraavan kerran ja aion kerätä vuohenputkea myös pakastimeen talven herkutteluja varten. 

Vuohenputki muodostaa mattomaisia kasvustoja. Se tuoksuu ja myös maistuu porkkanaiselta.


Vuohenputkipiirakka

Taikina:
1.5 dl grahamjauhoja
1.5 dl vehnäjauhoja
125g kylmää margariinia
ripaus suolaa

Täyte:
1 prk (150g) creme fraichea
5dl vuohenputkea
1 iso kevätsipuli tai 2-3 pientä
öljyä paistamiseen
suolaa
mustapippuria
100g juustoraastetta

Sekoita taikinan ainekset keskenään ja painele taikina voidellun piirakkavuoan (halkaisija n. 25cm) pohjalle ja reunoille. Esipaista pohjaa uunissa 200 asteessa n. 10 minuuttia. Silppua vuohenputket ja kevätsipulit ja paista ne pannulla öljyssä pehmeiksi. Mausta suolalla ja mustapippurilla. Levitä piirakkapohjalle ensin creme fraiche, sen päälle vuohenputki-kevätsipuliseos ja päälle juustoraaste. Paista piirakkaa uunissa 200 asteessa n. 30 minuuttia.

Aiempia postauksiani villiyrttiherkuista:
- Voikukkamarmeladi
- Juhannuksen kaunein salaatti
- Voikukkasima
- Paistetut voikukannuput
- Paistetut maitohorsman versot ja nokkossipsit
- Villiyrttisuosikkejani  

Myös muita vuohenputkireseptejä aion kokeilla ihan lähiaikoina, joten lisää vuohenputkipostauksia on luvassa!:) 

Oletko sinä maistanut vuohenputkea?

Mukavaa tiistaita!

2 kommenttia:

  1. Kiitos reseptistä! Enpä ole edes ajatellut, että vuohenputkeakin voi syödä. Meillä sitä riittää vaivaksi asti, joten mukavaa, että sille löytyy myös hyötykäyttöä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä vaan!:) Vuohenputki on kyllä tosi hyvänmakuinen, joten kannattaa testata.

      Poista

Kiva, kun kävit sivuillani. Kommenttisi piristävät päivääni. Kiitos niistä!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...