keskiviikko 29. syyskuuta 2021

Syyskuun loppupuolen satoa

Vielä syyskuun lopullakin puutarhastamme on tullut satoa mukavasti. Hyötytarhassa mm. ruusukaalit, pavut, porkkanat ja palsternakat ovat olleet meillä syyskuun herkkuja, samoin kurpitsat. Kasvihuoneesta olemme syyskuun aikana saaneet edelleen kivasti tomaatteja ja kurkkuja, samoin chilejä ja paprikoita. Lisäksi monivuotisista hyötykasveista kiinanlaikkuköynnös ja puolukka 'Otson Karkki' ovat tarjonneet naposteltavaa. Tässäpä muutamia sadonkorjuukuvia meiltä syyskuun ajalta!
 
Viime viikonloppuna keräsin viimeiset kurpitsat, mangoldit ja ilmasipulit talteen. Mangoldit pakastin nopean keittämisen jälkeen, mutta muut päätyvät lautaselle pikku hiljaa lähipäivien aikana.

Seinäkasvihuoneen tyhjensin jo pakkasöiden alta. Osa tomaateista saa jatkokypsyä sisällä. Isommassa kasvihuoneessa lämmittimen turvin on vielä kurkkua, tomaattia, chiliä, paprikaa, tomatilloa ja ananaskirsikkaa. Nyt viime päivien kauniina, aurinkoisina päivinä tomaatit ovat punastuneet siellä hyvää tahtia, mutta ensi viikolle on luvassa jo viileämpää, joten ehkäpä viikonloppuna vihdoin tyhjennän tämänkin kasvihuoneen. Pienemmässä kulhossa on Sydänpolun alueella maanpeitekasvina leviävän puolukan 'Otson Karkki' satoa iltapuuron päälle.

Parsakaali 'Premium Crop' F1 kasvattelee vielä sivukukintojaan. Nämä päätyvät varmaankin tulevana viikonloppuna pöytään.

Metsän satoakin on tullut edelleen tosi hyvin. Suppilovahveroita olemme keränneet ahkerasti. Tässä niiden kaverina on muutama lampaankääpä ja herkkutatti.

Viimeiset juurekset minulla on vielä nostamatta, ja lähiaikoina olisikin tarkoitus kerätä viimeiset porkkanat, palsternakat ja punajuuret talteen. Ruusukaalien annan vielä jatkaa kasvamistaan, sillä edellisvuonnakin niistä sai satoa pitkälle lokakuuhun asti. Myös maa-artisokkaa nostan vasta myöhemmin.

Oletko sinä kerännyt syksyn satoa puutarhasta tai metsästä?

Kivaa keskiviikkoa!

2 kommenttia:

  1. Satokuvia on aina yhtä mukava katsoa.
    Meillä on kaikki muu jo kerätty tai nostettu, paitsi palsternakka, juuriselleri ja purjo.

    VastaaPoista
  2. This post is truly inspiring. I like your post, and everything you share with us is current and very informative, I want to bookmark the page so I can always return to hear from you. Meanwhile don't forget to check this site too for lots of information on jamp medical schools

    VastaaPoista

Kiva, kun kävit sivuillani. Kommenttisi piristävät päivääni. Kiitos niistä!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...