tiistai 7. syyskuuta 2021

Ihanat hortensiat, osa 3/3

Postailin jo pariin otteeseen puutarhamme ihanista hortensioista, ja nyt viimeisetkin näistä ovat puhjenneet kukkaan. Vaikka meillä hortensioita on niin etupihalla kuin metsäpuutarhassakin, suurin osa niistä on kuitenkin kesäkeittiön läheisyydessä Hortensiapolun alueella. Hortensiapolku onkin tällä hetkellä yksi lempipaikoistani puutarhassamme upean kukintansa ansioista. 

Pikkukaaren alueella kasvava syyshortensia 'Pinkachu' ('Smhppinka') on minusta todella kaunis, ehdottomasti yksi puutarhamme kauneimmista hortensioista.

Syyshortensia 'Pinkachu'

Pikkukaaren alueelta Hortensiapolun varrelta löytyvät myös pallohortensiat 'Annabelle' ja 'Pink Annebelle'.

Pikkukaaren aluetta. Taaimpana edellisen kuvan pallohortensiat, niiden edessä syyshortensia 'Pinkachu' ja etualalla syyshortensia 'Little Lime'.

Hortensiapolku. Oikealla edellisten kuvien Pikkukaari ja vasemmalla Rinnekaari, jossa kukkivat mm. syyshortensiat 'Magical Fire' ja 'Silver Dollar'. Hortensioiden lisäksi Rinnekaarta värittättävät tällä hetkellä pensashanhikit, tarhakurtturuusut ja kärhöt.

Syyshortensia 'Magical Fire'

Syyshortensia 'Silver Dollar'

Aurinkoista tiistaita!

2 kommenttia:

  1. Kauniita ovat. Hyvin olet istuttanut ne lähelle toisiaan. Minä aina usein ripottelen kasveja sinne sun tänne.

    VastaaPoista

Kiva, kun kävit sivuillani. Kommenttisi piristävät päivääni. Kiitos niistä!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...