tiistai 14. syyskuuta 2021

Metsän satoa: sieniä ja koristetarpeita

Olemme viime viikkoina käyneet ahkerasti sienestämässä ja saalista on kertynyt todella hyvin. Aiemmin olemme keränneet lähinnä kantarelleja, suppilovahveroita ja joskus myös rouskuja. Muutamia muitakin syötäviä sieniä olemme tunnistaneet jo aiemmin, mutta silti niiden suhteen on ollut vähän epävarma olo, ja ne ovat sen vuoksi jääneet metsään. Omavaraisuutta luonnosta ja kasvimaalta -koulutuksessa, johon kerroin aiemmin osallistuvani, on käsitelty nyt myös sieniä, ja sain tästä vihdoinkin lisäintoa sienirepertuaarimme laajentamiseen. Olemmekin päässeet herkuttelemaan sienillä niin risotoissa, pastoissa, salaattina, keittoina, piirakoina kuin paistettuna lisukkeenakin. Lisäksi niitä on säilötty suolattuna, kuivattuna ja pakastettuna, ja näin mahtavaa sienisaalista meillä ei talven varalle ole ollutkaan koskaan aiemmin.

Karva- ja kangasrouskuja sekä herkkutatteja

Pari päivää sitten keräsimme suppilovahveroita, kantarellia, lampaankääpää, karvarouskua, herkkutatteja ja mustatorvisieniä.

Omalla pikkumetsäpalstallammekin olemme käyneet aina silloin tällöin viikonloppuisin ongella ja keräämässä puolukoita, ja sieltä keräsin viime kerralla tarpeita myös syksyisiin kukka-asetelmiin ja muihin koristeisiin. Mukaan tarttui mm. sammalta, varpuja, oksia ja pihlajanmarjoja. Postailen myöhemmin siitä, mitä kaikkea niistä saan aikaan. 

 

Oletko sinä käynyt sienestämässä tänä syksynä? 

Iloa päivääsi!

2 kommenttia:

Kiva, kun kävit sivuillani. Kommenttisi piristävät päivääni. Kiitos niistä!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...