perjantai 2. heinäkuuta 2021

Ruusuisia päiviä, osa 1/3

Ruusut kuuluvat lempipensaideni listalle ja niitä löytyykin puutarhastamme eri puolilta. Ruusujen kukinta alkaa meillä yleensä kesäkuun puolivälin maissa tiiunruusun avattua ensimmäiset nuppunsa ja jatkuu aina pakkasiin asti neilikkaruusujen pitkän kukinnan myötä. Kesäkuu-heinäkuun vaihteessa puutarhassamme on yleensä eniten eri ruusuja kukassa ja nämä ihanat ruusuiset päivät ovatkin taas koittaneet! Tervetuloa ruusuntuoksuiselle kuvakierrokselle puutarhaamme! 

Tiiunruusu ehti jälleen kukkaan ensimmäisenä jo ennen juhannusta.

Kesäkuun loppupuolella on Ruusuryhmän vuoro kukoistaa. Siellä kasvavat mm. juhannusruusu, punalehtiruusu sekä keijunruusu. Aivan alhaalla oikealla pilkottava kirjoapteekkarinruusu 'Rosa Mundi' sen sijaan kukkii vähän myöhemmin.

Juhannusruusu 'Plena'

Punalehtiruusu oli tänä vuonna ensimmäistä kertaa kukkien peitossa. Aikaisempina vuosina kukkia on ollut vain muutamia siellä täällä.

Puistoruusu 'Ilo' kuuluu myös Ruusuryhmän kasvivalikoimaan...

... samoin keijunruusu 'Dart's Defender'.

Rinnekaaressakin on useita ruusupensaita, mm. tarhakurtturuusu 'Scarlet Pavement'...

... tarhakurtturuusu 'Snow Pavement'...

... sekä viimeisin hankintani, suloinen pilariruusu 'John Davis'.


Monet ruusut kasvattelevat meillä vielä nuppujaan, joten palailen näihin ruusuisiin tunnelmiin vielä uudestaan, kunhan nekin ovat kauniisti kukassa.

Mikä on sinun lempiruususi?

Hauskaa viikonloppua!

4 kommenttia:

  1. Ihania ruusuja kaikki. Sinulla on kattava valikoima näitä puutarhan kuningattaria.

    VastaaPoista
  2. Kauniita ruusuja kaikki! Omiin lemppareihin kuuluu tällä hetkellä juhannusruusu ja Winnipeg parks. Sen kukat ovat ainakin tänä vuonna kestäneet muita ruusuja pidempään. John Davisin haluan vielä joskus omaankin puutarhaani, ihanan hempeä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Marjukka! Tuo 'John Davis'on tosiaan hurjan suloinen.

      Poista

Kiva, kun kävit sivuillani. Kommenttisi piristävät päivääni. Kiitos niistä!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...