torstai 21. kesäkuuta 2018

Juhannuksen kukkia ja arvonnan voittaja

Keskikesän iloisen juhlan aika alkaa pian olla käsillä. Meillä juhannusta vietetään ihan kotosalla, korkeintaan käymme aattoiltana paikallisessa juhannusjuhlassa lasten kanssa ihastelemassa kokkoa. Puutarhapuuhia on juhannuksenkin ajalle suunnitelmissa, tottakai, mutta aiomme varata aikaa myös mukavaan yhdessäoloon puutarhassa, jossa kukkapenkkien ilme on vaihtunut aivan toiseksi alkukesän kukkijoiden annettua vuoron seuraaville kaunottarille.

Hopeahärkki sulostuttaa Rinnepenkkejä.

Tämän hetken ihanimmasta kukkaloistosta meillä vastaa Sydänpolku, jossa rhodot ovat alkaneet avata nuppujaan. Alppiruusumme ja atsaleamme ovat vielä nuoria, vanhimmat neljä vuotta sitten istutettuja, mutta vuosi vuodelta kukinta on yhä näyttävämpi, ja ilolla odotan, miltä Sydänpolku mahtaa näyttää vuosien kuluessa. Lakka "Nyby" kukki Sydänpolulla jo aiemmin ja marjojakin näyttäisi olevan tulossa. Rhodojen lisäksi tällä hetkellä kukassa ovat nukkekanervat, suokukat, jalomaaraimet "Beata" ja "Sofia", mesimarjat "Susanna" ja "Pima", metsämansikka ja rentoakankaalit "Burgundy Glow" ja "Rainbow". Lisäksi Sydänpolulla kukkii uusi hankintani, ihastuttava nietospensas "Yuki Cherry Blossom".

Edessä kamtsatkanalppiruusu, jonka takana alppiruusu "Royal Red" vasta alkaa availla nuppujaan. Rentoakankaali loistaa siniviolettina jo kukkineen alppiruusu "Cunningham´s Whiten" alla.

Kamtsatkanalppiruusu

Alhaalla vasemmalla nietospensas "Yuki Cherry Blossom", atsaleoista kukassa "Ruususen uni" ja "Onnimanni". Edessä oikealla pensasmustikka.

Sydänpolulta taustalla häämöttävälle O-penkille päin. Edessä nietospensas "Yuki Cherry Blossom".

Nietospensas "Yuki Cherry Blossom"

Puistoatsalea "Nabucco"

Revontuliatsalea "Onnimanni"

Atsalea "Ruususen Uni"

Aivan Sydänpolun vieressä ihastuttaa myös Kolmiopenkki, jonka kukkaloistosta vastaavat mm. siperianunikko, lehtolaukka, tarhakullero "New Moon", tarhakellukka "Bell Bank" ja koreahohdekukka. Penkin tällä hetkellä suurin ilon aiheeni on kuitenkin keltarinnekaunokki, jota en tiennyt puutarhaamme istuttaneenikaan. Nimenkin kasville löysin pitkän googlettelun jälkeen. Istutin tuohon kohtaan aiemmin muistaakseni profeetankukkia ja harmittelin, kun ne eivät nousseetkaan. Nyt täsmälleen samalla paikalla kasvaa tuota keltarinnekaunokkia samoin kolmena puskana eli taisinkin saada vääriä juurakoita, mikä ei kuitenkaan haittaa lainkaan. Päinvastoin keltarinnekaunokki on erittäin tervetullut lisä puutarhaamme. :)

Kolmiopenkki. Oikealle kärhöpylväiden taakse jää Sydänpolku.

Tarhakellukka "Bell Bank"

Koreahohdekukka

Tarhakullero "New Moon"

Lehtolaukka kukkii keltapeipin kainalossa.
 
Keltarinnekaunokki

Keltarinnekaunokki

Lopuksi onkin vielä Biolanin tuotepaketti -arvonnan tulosten aika. Arvontaan osallistui 53 lukijaa yhteensä 98 arvalla. Arvonta toteutettiin tälläkin kertaa perinteisenä lappuarvontana, ja onnettarena toimi nyt keskimmäinen lapsemme. Biolanin kivan tuotepaketin voitti ritva. Laitathan minulle yhteystietosi osoitteeseen puutarhahetki@gmail.com, niin palkinto pääsee postin matkaan.:)

Kiitos arvontaan osallistuneille!
Ihanaa juhannusta kaikille!

65 kommenttia:

  1. Kaunista kukkaloistoa. Ihanaa Juhannuksen Aikaa.

    VastaaPoista
  2. Oi kiitos ihana yllätys. Kauniita kukkijoita. Oikein hyvää juhannusta:)

    VastaaPoista
  3. Sulla on siellä niiiin todella kauniita kukkia sydänpolkusi varrella!
    Toivottelen sulle myös oikein hyvää Juhannuksen aikaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Oikein hyvää juhannuksen aikaa sinullekin!

      Poista
  4. Onnea Ritvalle voitosta!
    Sinulla on runsas kattaus kauniita kasveja.
    Hyvää juhannusta sinulle!

    VastaaPoista
  5. Onnea arvonnan voittajalle.
    Teillä on aivan ihana rakkaudella rakennettu puutarha. Kaunista kukkaloistoa.
    Kaikkea hyvää teidän perheen keskikesän juhlaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon kauniista sanoistasi! Kaikkea hyvää teidänkin juhannukseenne!

      Poista
  6. Onnea Ritvalle! Kauniita kukkia niin paljon sulla kuvissa taas. Hyvää Juhannusta!

    VastaaPoista
  7. Hienoa kukintaa juhannuspuutarhastasi. Upea väri tuossa 'Nabucco'-atsaleassa!
    Hyvää juhannusta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Minustakin juuri tuon atsalean väri on erityisen hieno. Hyvää juhannusta sinullekin!:)

      Poista
  8. Kauniita kukkijoita! Nietospensas on upea ja atsaleat toki myös <3 Iloista juhannusta koko perheelle!

    VastaaPoista
  9. Kauniisti kukkii.
    Hyvää juhannusta!

    VastaaPoista
  10. Aivan ihania kukkijoita. Minä olen ihastunut aina vaan enemmän rodoihin ja atsaleoihin. Ostin taas pari lisää mökille, kun ne viihtyvät parhaiten siellä. Harmi, että ne kasvavat melko hitaasti. Hyvää juhannusta sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Alppiruusut ja atsaleat kuuluvat minunkin suosikkeihini. Atsaleoiden tuoksu tuo eksoottista tunnelmaa puutarhaan. Hyvää juhannusta sinullekin!

      Poista
  11. Onnea arvonnan voittajalle!
    Kauniita kukkijia on siellä sulostuttamassa keskikesän juhloo.
    Hyvvee juhannusta!

    VastaaPoista
  12. Kauniita kukkia sinulla!
    Ihanaa Juhannusta!

    VastaaPoista
  13. Teidän puutarha näyttää ihan mahtavalta. Alppiruusualueesta tulee varmasti upea, kunhan rhodot päsevät kasvuvauhtiin.
    Iloista juhannusta!

    VastaaPoista
  14. Onnea voittajalle.
    Aivan mahtava tulee teidän pihasta!!
    Hyvää juhannusta.

    VastaaPoista
  15. Upeita kuvia!

    Hyvää juhannusta!

    VastaaPoista
  16. Ihanat atsaleat. Onnea voittajalle .

    VastaaPoista
  17. Sinulla on valtavasti kauniita, mulle ihan outoja kukkia, joita en yritä opetellekkaan tunnistamaan :)
    Hauskaa Juhannusta!

    VastaaPoista
  18. Erikoinen tuo tarhakellukka. Nyt minullakin on tuo New Moon, ihana on.
    Hyvää juhannusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Olin tosi iloinen, kun tuon New Moonin pari vuotta sitten löysin. Kiva, että sinullakin on se.:) Hyvää juhannusta sinnekin!

      Poista
  19. Beautiful !!.....love Ria 💜 happy weekend

    VastaaPoista
  20. Upea kukoistus!
    Oikein hyvää juhannusta!

    VastaaPoista
  21. Hyvän juhannuksen toivotuksin, täältä.

    VastaaPoista
  22. Gracias por tu paso significa mucho ya que un personage que me hace la vida imposible diciendo que le copio poemas y muchos seguidores se han ido
    Besos

    VastaaPoista
  23. Niin kauniita kaikki kuvat HyvääJuhannusta!

    VastaaPoista
  24. Kauniita kuvia kauniista kukkasista <3 hyvää juhannusta Sinulle !

    VastaaPoista
  25. Onpa kauniita kukkijoita ja ihania kasvilajikkeita. Olen haaveillut tuosta nietospensaasta ja kuvasi vahvistivat haavetta entisestään.
    Oikein ihanaa juhannuspäivää! 💐

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Riina! Tuo nietospensas kyllä täytti kaikki odotukseni puhjettuaan kukkaan. Toivottavasti se vain selviäisi talvista. Oikein ihanaa juhannuksen aikaa sinullekin!

      Poista
  26. Ihanat kukkijat! Kaunista juhannusta!

    VastaaPoista
  27. Aina niin kauniita ja mielenkiinoisia minulle uusia tuttavuuksia. Hyvää Juhannusta! T: simpukkajameriheina.blogspot.com

    VastaaPoista
  28. Kauniita kukkijoita. Rodot ja atsaleot minulla on aina mielessä, mutta ostetettua en ole saanut. Varmasti kukinta vain runsastuu teillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Minä olen nyt vähitellen vuosittain lisännyt rhodojen määrää. Ne ovat niin ihania.:)

      Poista
  29. Ihania kukkijoota! Hyvää juhannuksen jatkua!

    VastaaPoista
  30. Keltarinnekaunokki on minulle ihan uusi tuttavuus. Mukavia juhannuksen loppuhetkiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkään en ollut keltarinnekaunokista aiemmin kuullut. Mukavaa alkavaa viikkoa sinulle!

      Poista
  31. Kaunis tuo keltarinnekaunokki! Enpä ole ennen moiseen törmännyt. Vaan jos törmään, niin täytyy ehdottomasti napata mukaan! Kullero 'New Moon' on myöskin kaunis, sitä olen ihaillut aiemminkin. Ihanaa kesän jatkoa teille! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Keltarinnekaunokki ja tuo kullero ovat molemmat kivan kermanvaaleita ja oli kyllä kiva sattuma, että löysivät tiensä samaan penkkiin. Ihanaa kesän jatkoa teillekin!<3

      Poista
  32. Upeaa kukkaloistoa :) Aika monta lajia oli minulle aivan outoja.

    VastaaPoista

Kiva, kun kävit sivuillani. Kommenttisi piristävät päivääni. Kiitos niistä!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...