perjantai 30. heinäkuuta 2021

Kasvihuoneessa

Tämä kesä on ollut meillä hyvä kasvihuoneiden kannalta. Vaikka kuumuutta ja paahdetta on riittänyt ja kastelutarve on ollut tavallista suurempaa, satoa tulee kuitenkin todella hyvin. Parin vuoden tauon jälkeen vesimeloneista on taas tulossa satoa, ja kasvihuonekurkkujen kanssa en ole koskaan ennen saanut näin komeaa satoa. Myös tomaatit, tomatillot, ananaskirsikat ja maissit kasvavat mukavasti ja osa tomaateista tuottaa jo satoakin.

Isommassa kasvihuoneessamme kattoa tavoittelevat vasemmalta alkaen vesimelonit, maissit ja tomaatit. Etualalla kasvaa keskellä ananaskirsikkaa ja tomatilloa. Takaseinässä kiipeilevät kurkut.

Vesimeloni 'Sugar Baby' tekee tänä vuonna mukavasti meloneja.

Ananaskirsikassa on ensimmäiset raakileet kehittymässä.

Tomaatti 'Chocolate Pear' on minulla kokeilussa ensimmäistä kertaa. Siitä olemme jo muutamia makeita tomaatteja saaneet maistiaisiksi ja lisää on luvassa.


Kirsikkatomaatti 'Helsing Junction Blues' vasta kypsyttelee satoaan. Sitäkin kylvin tänä keväänä ensimmäistä kertaa.

Kasvihuonekurkku 'Obelix' F1 on osoittautunut todella satoisaksi ja maukkaaksi lajikkeeksi. Sitäkään en ole aikaisemmin kylvänyt.

Chilit ja paprikat ovat saaneet olla isomman kasvihuoneen vieressä pikkupatiolla, jossa ne ovat viihtyneetkin hyvin. Mm. chili 'Hungarian Yellow Wax Hot', keltainen suippopaprika ja paprika 'Mini Bell' tekevät jo satoa.

Seinäkasvihuoneessa satoa tulee parveketomaatista 'Balcony Red'. Vasemmalla kiipeilee kirsikkatomaatti 'Helsing Junction Blues'.

Seinäkasvihuoneen toista reunaa. Basilika on tykännyt aurinkoisista, lämpimpistä päivistä.

Parveketomaatti 'Balcony Red'


Jos sinulla on kasvihuone, mitä sen asukkaille kuuluu?

Hauskaa viikonloppua!

10 kommenttia:

  1. Hienosti tulee satoa sinun kasvihuoneissasi. Minun kasvihuoneessani on tänä vuonna ainoastaan kolme pensastomaattia. Satoa näyttäisi tulevan ihan tolkuttoman paljon verrattuna aiempiin vuosiin jolloin meillä oli tavallisia runkotomaatteja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ihana kuulla, että teillä on hyvä tomaattivuosi!

      Poista
  2. Täällä sama tilanne, hyvin tulee kasvihuoneesta satoa. Sain asennettua tänä kesänä ensimmäistä kertaa kasvihuoneeseen kastelujärjestelmän, en tiedä, olisiko sillä vaikutusta asiaan?
    Nyt onkin täydellinen kesä melonien kasvatteluun :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hieno juttu! Kastelujärjestelmä varmasti auttaa osaltaan asiaa.

      Poista
  3. Mahtavan näköistä! Ihanan vehreää, runsasta ja satoisaa <3 Kasvihuonehaaveeni saa tästä taas uutta kipinää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Toivottavasti kasvihuonehaaveesi toteutuisivat pian!

      Poista
  4. Tomaatit ja kurkut aloittelevat, ensimmäiset on päästy jo syömään! Viidakkokurkku leviää hurjasti, mitenkähän sen satoa käytetään? Vesimeloni kasvattaa vartaa, mutta vielä en ole huomannut että alkaisi tuottaa satoa, katotaan miten käy. Ämpäriperunat olis varmaan valmiita syötäväksi:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa satoa sielläkin! Me maistelimme viidakkokurkkua ihan sellaisenaan, salaatissa jne, kun pari vuotta sitten sitä kasvatin.

      Poista
  5. Upeat nuo melonit😍 Kyllä tämä postauksesi sai taas omat kasvarihaaveet lentoon💚

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Minna! Toivottavasti kasvarihaaveesi toteutuisivat pian!💚

      Poista

Kiva, kun kävit sivuillani. Kommenttisi piristävät päivääni. Kiitos niistä!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...