keskiviikko 7. heinäkuuta 2021

Heinäkuun kasvihuonekuulumisia

Kasvihuoneessamme alkaa taas olla jo vähän viidakkomainen tunnelma, kun mm. tomaatit ja kurkut ovat lähteneet hyvään kasvuun ja nopeimmat tavoittelevat jo kasvihuoneen kattoa. Tomaatit kukkivat nyt täyttä päätä ja ensimmäisiä raakileitakin on jo. Kasvihuonekurkkua 'Obelix' kasvatan tänä kesänä ensimmäistä kertaa, ja se on jo aloittanut satokauden. Ihastuin kyllä tähän lajikkeeseen, ja aion ehdottomasti kasvattaa sitä jatkossakin. Ainakin tässä vaiheessa kesää se vaikuttaa tähän mennessä kokeilemistani lajikkeista parhaimmalta. Tomatillot ja ananaskirsikat kukkivat, ja niitä olen pölytellyt pienellä siveltimellä. Myös vesimeloneissa oli tyttökukkia, joita pölyttelin, ja ensimmäiset pikkumelonit ovat jo kasvussa. Sokerimaissitkin venyvät hyvin pituutta.

Isompi kasvihuoneemme on suurelta osin tomaattiviidakkoa, mutta joukkoon mahtuvat myös vasemmassa reunassa kasvavat vesimelonit, tomatillot, ananaskirsikat ja sokerimaissit. Aivan takaseinän luota löytyy kasvihuonekurkkua.

Tomaateissa on raakileita jo lupaavasti. Kuvassa tomaatti 'Golden Konigsberg', jota kasvatan tänä vuonna ensimmäistä kertaa.

Parin vuoden tauon jälkeen meillä on taas tulossa vesimeloneja 'Sugar Baby'.

Kasvihuonekurkku 'Obelix' F1 kuuluu myös ensimmäistä kertaa testissä olevien lajikkeiden joukkoon, ja sitä kasvatan kyllä jatkossakin.

Seinäkasvihuoneessamme ovat matalat parveketomaatit, basilikat ja rucolat. Niiden lisäksi myös muutama "ylimääräinen" runkotomaatti löysi paikkansa sieltä.

 Onko sinun kasvihuoneessasi jo satokausi alkanut?

Iloa päivääsi!

2 kommenttia:

  1. Eilen hain ensimmäiset chilit ruoanvalmistukseen. Hyvältä maistuivat. Tomaateissa alkaa näkyä pieniä raakileita, mutta vielä on matkaa punakylkisiin herkkuihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minullakin kaikki tomaatit ovat vielä vihreitä, mutta raakileita onneksi on jo.:)

      Poista

Kiva, kun kävit sivuillani. Kommenttisi piristävät päivääni. Kiitos niistä!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...