lauantai 17. heinäkuuta 2021

Heinäkuinen puutarha

Nämä kuumat, helteiset viikot ja ainakin meillä tosi pitkään jatkunut sateettomuus ovat vaikuttaneet myös puutarhan ilmeeseen. Toiset kasvit tuntuvat nauttivan tästä jatkuvasta paahteesta ja kukintavuorot ovat vaihtuneet tiuhaan. Toisille jatkuva kuumuus ja kuivuus on liikaa, ja niiden kastelusta on täytynyt pitää huolta. Periaatteena meillä tosin on, että ainoastaan uusia istutusalueita, ruukkupuutarhaa ja kasvihuoneiden kasveja kastellaan, ja aivan yksittäisiä poikkeuksia lukuun ottamatta muut ovat pärjänneetkin ilman kastelua.  Luonto alkaa jo paikoitellen täällä päin näyttää kuumuuteen ja kuivuuteen nuutuneelta, puutarhassamme kuitenkin onneksi vielä vihertää. Meillä paahteinen, kuiva etupiha on näillä keleillä haastavin kasvupaikka, ja ensimmäistä kertaa löysin sieltä pystyyn kuivuneita rikkaruohoja Vehreän Keitaan alueelta. Onneksi alueelle istuttamani kasvit voivat hyvin, niiden juuret ovat syvemmällä kuin näiden kuivuneiden yksivuotisten siemenrikkojen. Tervetuloa kuvakierrokselle helteiseen, heinäkuiseen puutarhaamme!

 

Etupihan Vehreä Keidas on oikeasti vehreä ja runsas helteistä ja kuivuudesta huolimatta. Kärhöt tuntuvat nauttivan näistä keleistä. Etualalla hopeisena hohtavat hiekkamarunat.

Takapihalla terassin kupeessa maanpeitekasvina kasvava ruotsinköynnöskuusama kukkii upeasti. Myös terassia reunustavat neilikkaruusut ovat avanneet ensimmäiset nuppunsa.

Toisen Rinnepenkin edessä oleva, viime vuonna perustettu Rinnekaari alkaa myös vähitellen rehevöityä. Tällä hetkellä siellä kukkivat erilaiset ruusut.

Kaaripenkin kuunliljat ovat jo komean kokoisia. Valkoinen myskimalva aloittelee kukintaansa, punaväriminttu ja kurjenpolvet taas kukkivat jo  täyttä päätä.

Etualalla Kolmiopenkissä kukkivat mm. suloinen espanjankurjenpolvi 'Wargrave Pink', tarhakellukka 'Bell Bank' sekä rohtosormustinkukka.

Kolmiopenkin yli talolle päin. Kuunliljan takana maanpeitekasvina rönsyilee tiukukärhö 'Arabella'. Polun varrella kasvaa koristeheinä kultatesma 'Aureum'.

O-penkin keskellä olevalta penkiltä Tähdenlennon polulle päin. Kumpareen kuuliljat ja muut isolehtiset perennat ovat rehevöityneet hienosti.


Elävältä pajumajalta turveharkkoreunuksisille O-penkille ja Puolikuun penkille päin. Metsäpuutarha ei kastelua kaipaa kuivinakaan ajanjaksoina.


Milloin teilläpäin on satanut viimeksi?

Hyvää viikonloppua!

2 kommenttia:

  1. Hyvältä näyttää, kuivista keleistä huolimatta!
    Meillä satoi tänä aamuna 3mm, sitä edellisestä kerrasta alkaa olla jo melko pitkästi...

    VastaaPoista
  2. Hyvälle näyttää!
    Meillä satoi kaksi viikkoa sitten tunnin ajan ja tänään satoi puoli tuntia. Kovin on harvassa sadepäivät.

    VastaaPoista

Kiva, kun kävit sivuillani. Kommenttisi piristävät päivääni. Kiitos niistä!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...