torstai 1. heinäkuuta 2021

Hyötytarhan kuulumisia

Hyötytarhassa alkaa taas vähitellen näytää siltä miltä pitääkin. Syys- ja kevätkylvöt lähtivät hyvin kasvuun, ja kesäkuun alussa istutin esikasvattamani taimet laatikoihin. Niinpä lavoissa vihertää jo kivasti ja ensimmäistä satoakin saamme jo sieltä. Palsternakka iti tänä vuonna huonosti, ja jouduin kylvämään sitä pariinkin otteeseen uudelleen. Toisaalta kaalit näyttävät tykänneen lämpimistä päivistä ja ne ovatkin paremmassa kasvussa kuin yleensä tähän aikaan vuodesta. Pinaattikiinankaalikin on vielä hengissä, aiempina vuosina en ole saanut sitä näin pitkälle. Tervetuloa kurkistamaan lavatarhamme ötökkäverkkojen alle!  
 
Minulla on hyötytarhassa suojana verkot, jotka on viritetty sähköputkista tehtyjen kaarien päälle.

Tässä laatikossa kasvaa kyssäkaalia, punajuurta, erilaisia papuja ja samettikukkaa sekä orvokkia.

Pensaspapu 'Processor' tarjoaa pian jo ensimmäistä satoa.

Porkkanat ovat hyvässä kasvussa samettikukkien ja mangoldin seurassa.

Myskikurpitsaa, sipulia ja papuja.

Mm. parsakaalia ja herneitä.

Silpoydinherne 'Kelvedon Wonder' kasvattelee lupaavasti palkojaan.

Kasvihuoneen takana "kaalilaatikossa" kasvaa tänä vuonna kesäkurpitsaa ja harson alla myös sipulia. Sen takana lasten vanhoissa kylpyammeissa on avomaankurkkua.

Kesäkurpitsan poikakukkia on taas tarjolla, ja viikonloppuna meillä olisikin tarkoitus herkutella täytetyillä kesäkurpitsan kukilla.


Mitä sinun hyötytarhaasi kuuluu?

Hauskaa loppuviikkoa!

6 kommenttia:

  1. Hyvältä näyttää. Pian voi jo ryhtyä nauttimaan kesän sadosta.
    Täytetyt kurpitsankukat ovat niin hyviä, nam.

    VastaaPoista
  2. Voi miten hyvältä näyttää. Pääset hyödyntämään satoa jo lähiaikoina. Mukavaa heinäkuuta!

    VastaaPoista

Kiva, kun kävit sivuillani. Kommenttisi piristävät päivääni. Kiitos niistä!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...