tiistai 29. joulukuuta 2020

Sammal puutarhassa

Olen muutaman viime vuoden aikana alkanut aiempaa enemmän ihastella sammalta puutarhassa, ja viime kesänä hurahdin siihen ihan kunnolla. Meillä on puutarhassa ollut jo pitkään sammaloituneita kiviä. Lisäksi O-penkin sekä Puolikuun penkin turveharkkoreunuksen sammaloitumista olen odottanut ja seurannut innolla, ja viime kesänä ne alkoivatkin jo näyttää vähän siltä, mitä olin toivonutkin. Myös "elävä sammalpallo" puutarhastamme löytyy viime kesänä perustetun Kantopuutarhan vierestä, jonne sammal on myös tervetullutta. Tässä muutamia kuvia puutarhamme kauniista, vihreistä sammalmatoista!

O-penkki ja Puolikuunpenkki ovat jo saaneet upean, vihreän sammalpeitteen turveharkkojensa pinnalle.

Metsäpuutarhan puolella on mm. kanaverkon avulla tekemäni "sammalpallo", joka tosin on vuosien aikana vähän läsähtänyt. Ensi kesänä voisin yrittää saada sitä taas pulleammaksi. Taustalla näkyy Kantopuutarhaa, jossa on tällä hetkellä muutamia sammaloituneita kiviä ja lisäksi sammalta kantojen juurella, mutta toivon sammaleen leviävän sinne laajemmallekin.

Lakoille tehty "minisuo" on saanut pehmeän sammalpeitteen. Täytyy tunnustaa, että ohikulkiessani minun on pakko silitellä tätä sammalta, niin kutsuvan näköistä se on.:)

Kaaripenkin takareunan kivimuuri on myös sammaloitunut kauniisti.

Rinnepenkeissä mm. kääpiövuorimäntyjen ja tuivioiden välejä peittää sammalmatto.

 

Myös uusia sammalsuunnitelmia minulla on ensi kasvukaudella toteutettavaksi. Niihin palailen lähiaikoina tarkemmin, kun postailen muutenkin ensi vuoden puutarhasuunnitelmistamme.

Hauskoja vuoden viimeisiä päiviä!

10 kommenttia:

  1. Sammal on minustakin kaunista, vaikka jotkut sitä väheksyvätkin. Erityisesti nurmikolta sammal on monien mielestä saatava pois. Itse olen antanut sammalien olla, missä viihtyvät ja yrittänyt lisätäkin sitä vaihtelevalla menestyksellä. Tuo minisuon sammal näyttää todella pehmoiselta. Varmaan itsekin silittelisin tuollaista ohikulkiessani. Iloa loppuvuoteen!

    VastaaPoista
  2. Oi, ihanaa! Pidän kovasti sammalesta ja toivonkin saavani sitä lisää puutarhaan ajan kanssa. Sammaleinen kivimuuri olisi oikea unelma. Kivimuuria pihana ei oikein mahdu, mutta jotenkin sovellettuna idean voisi varmaankin toteuttaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivimuurista tosiaan voisi varmasti soveltaa ihan lyhyenkin pätkän tai vaikka pienen, ympyränmuotoisen.

      Poista
  3. Kaunista. Pidän kovasti sammaleesta. Meidän pihassa se on vallannut tilaa nurmikolta, mutta ei se mitään. 🙂 Ihanaa kun on vihreää näkyvissä talvellakin. Mukavaa loppuvuotta! 💚

    VastaaPoista
  4. Nyt ovatkin sammaleet kauneimmillaan💚 Arvaas miten minun yhdelle sammalpallolle kävi? Katselin syksyllä, että sen kylkeen oli ilmestynyt reikä. No hiirulainenhan sinne oli talvivarastoaan kantanut, jätin pallon paikoilleen talveksi. Itsekin tykkäisin asua sammalpallossa jos olisin hiiri😊

    VastaaPoista
  5. Oi mitä timantinarvoista kauneutta siellä sinun puutarhassasi onkaan. Nuo sammaloituneet kivet, huokaus sentään. Olen kanssasi samaa mieltä, että sammalia kannattaa vaalia. Mikä onkaan ihanampaa kuin kävellä hellin askelin muhkealla sammalmatolla ja nuuhkia tuoksuja. Sammaloidutaan...😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sammal tuo tosiaan puutarhaan aivan erityistä tunnelmaa.😊

      Poista

Kiva, kun kävit sivuillani. Kommenttisi piristävät päivääni. Kiitos niistä!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...