lauantai 26. joulukuuta 2020

Puutarhavierailulla: Jokipuisto, Kotka, osa 1/2

Tänään lähdemme kuvakierrokselle uskomattoman kauniiseen Jokipuistoon Kotkaan. Puistosta löytyy mm. ihana lummelampi, komeita kivimuureja ja runsaita istutuksia. Puisto on palkittu muutama vuosi sitten Vuoden Ympäristörakenteena, ja se on saanut myös Green Flag Award -tunnuksen. Tervetuloa mukaan nojatuolimatkalle tähän upeaan puistoon!

Puiston näyttävimpiin alueisiin kuuluu ehdottomasti lummelampi kaarisiltoineen. Etualalla kukkivat päivänliljat.

Vesiaiheita puistosta löytyy useita. Tässä luonnonkivistä tehtyä seinämää pitkin pikkuputoukset solisevat alla olevaan lampeen, josta vesi jatkaa virtaustaan puroa pitkin edellisen kuvan lummelampeen. Rinteen istutukset ovat rehevät ja runsaslajiset. Luonnonkiviä on hyödynnetty puistossa monipuolisesti.

Edellä olevan kuvan lammesta lähtee pieni puro, jonka varrella kasvaa mm. saniaisia.

Samaa aluetta puron suunnasta katsottuna. Rinne on komeasti pengerretty luonnonkivimuurein.

Puro jatkaa matkaansa suurien kivien reunustamassa uomassa.

Puron varrella kasvaa mm. komea sateenvarjojalava, jonka taustalla pilkottaa tuijia. Oikeassa reunassa kukkii sinipallo-ohdake.

Edellisen kuvan tuijien luona rönsyilee kaunis kärhö. Rinteeseen on istutettu myös rhodoja.

Rinteen yläosista lummelammelle päin katsottuna. Lammen taustalla virtaa Kymijoen Korkeakosken haara.

Lampea toisesta suunnasta. Mm. jaloangervot värittävät maisemaa lammen ympärillä.

Suurista lohkareista tehdyt luonnonkivimuurit ovat näyttäviä. Maanpeitekasvit rönsyilevät muurien reunojen yli.

Kivettyjen käytävien ansiosta puisto on esteetön kulkea. Suuret istutukset reunustavat mutkittelevia käytäviä.

Koristeheiniä on hyödynnetty puistossa monin paikoin. Tässä reunuskasvina kasvaa kaunis punasävyinen maksaruoho, oikeassa alakulmassa kukkii etelänruusuruoho.

Puiston yläosissa istutuksissa on käytetty monia kasveja suurina alueina. Näihin kuuluvat mm. kuunliljat, jättipoimulehti ja pensasangervot.

Samaa aluetta toisesta suunnasta. Näyttävät luonnonkivireunukset rajaavat istutuksia täälläkin.

Seuraavalla kerralla kuvakierros jatkuu Jokipuistossa mm. lummelammen ympäristössä.

Tässä vielä linkkejä aiemmin esittelemiini kotimaan ihaniin puutarhakohteisiin:
- Pölkinvuoren Kasvimaailma, Urjala
- Isopuisto, Kotka
- Redutti Kotkan yrttipuutarha, Kotka
- Punkaharjun Puulajipuisto
- Marketanpuisto, Espoo

Hyvää tapaninpäivää ja tunnelmallista viikonloppua!

6 kommenttia:

  1. Pari vuotta sitten olimme hääpäivänreissulla Kotkassa ja kierreltiin puistoja. Kotkassa on kyllä panostettu noihin puistoihin ja ne ovat tosi hienoja, sekä siistejä.

    Mukavaa tapaninpäivää!

    VastaaPoista
  2. Tervetuloa Tiiu💖. Meidän kylillä näitä kauniita puistoja löytyy vaikka millä mitalla. Jokipuisto on ihana piknik paikka jota ollaan näin korona-aikaan hyödynnetty. Käykää sieltä sillan alta johtavan polun toisella puolen katsomassa Hovin aluetta. Upea miljöö. Viihtyisiä retkiä teille.

    VastaaPoista
  3. Kerrassaan upea paikka, tykkään.:)
    Hyvää tapaninpäivänä sinulle!

    VastaaPoista
  4. Tuo upea kohde on itseltäni vielä näkemättä. Aina on matka tyssännyt jo Elimäelle Mustilaan. Ehkä vielä joskus...
    Upea tuo sateenvarjojalava. Haaveilein sellaisesta vuosia ja nyt keväällä istutin sellaisen Kauhueinteeseen. Oi miten odotan sen kasvavan tuollaiseksi ihanaksi turjakkeeksi💚

    VastaaPoista

Kiva, kun kävit sivuillani. Kommenttisi piristävät päivääni. Kiitos niistä!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...