torstai 17. joulukuuta 2020

17. luukku: Kukkakimppu joulupöytään

Yhteistyössä Huiskula

Yleensä meillä on joulun aikaan ollut ainoastaan erilaisia joulukukkaistutuksia koristamassa kotia ja joulupöytääkin. Viime vuonna meillä oli ensimmäistä kertaa joulun aikaan myös leikkokukkia, ja sen innostamana halusin niitä sulostuttamaan tänäkin vuonna joulunodotustamme. Valitsin tähän kimppuun joulunpunaisia ja puhtaanvalkoisia kukkia, joiden joukossa viheriöivät piikkiputket sekä pari puutarhasta nappaamaani katajanoksaa. 

Punaiset ja valkoiset jaloleinikit saivat seurakseen mm. piikkiputkea ja punaisia tulppaaneja.


Kimpun reunassa nuokkuu muutama oksa suloista jouluruusua. Juhlantuntua tuo hopeisena kimaltava skimmian oksa.

Pari freesiaa tuovat ihanaa tuoksua ja katajan oksat vihreyttä. Nuorimmaisemme ihastui valkoisiin leinikkeihin, sillä niistä tulivat hänelle heti mieleen lumipallot.
 

Kuuluvatko leikkokukat sinun jouluusi?

Hauskaa loppuviikkoa ja mukavia, stressittömiä jouluvalmisteluja!

P.s. Eilen blogissani alkoi ihana synttäriarvonta.
Jos et ole vielä osallistunut, käy ihmeessä kurkkaamassa.:)

4 kommenttia:

  1. Kaunis on kimppusi ja leinikit on kyllä kauniit.
    Kyllä minulla on ollut joulupöydässä ruusuja, tulppaaneja ja amarylliksiä leikkona.
    Mitä tänä vuonna en vielä ole päättänyt. Hyvää joulunodotusta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Nila! Ihania leikkoja sinulla on ollut joulupöydässä. Hyvää joulunodotusta!

      Poista
  2. Viehättävä kimppu tuo.
    Yleensä meillä on myös leikkokukkakimppuja jouluna, kun saamme niitä tuliaisiksi.
    Mukavaa keskiviikkoiltaa Tiiu!

    VastaaPoista
  3. Onpa kaunis kimppu. Juuri tänään kävin ostamassa suuren kimpun leikkokukkia. Paljon erilaisia värikkäitä kukkia. - Ihanaa joulun odotusta sinulle!

    VastaaPoista

Kiva, kun kävit sivuillani. Kommenttisi piristävät päivääni. Kiitos niistä!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...