perjantai 13. elokuuta 2021

Puutarhavierailulla: Pihasisustamo, Kuopio, osa 2/2

Viikko sitten aloitimme kuvakierroksen kauniissa Pihasisustamon puutarhassa, joka osallistui Avoimet Puutarhat -tapahtumaan kesällä 2020. Nyt jatkamme kierrosta mm. upean kivimuurin alueen luona. Tervetuloa mukaan Pihasisustamon viimekesäisiin tunnelmiin!

Tämä alue on omasta mielestäni tämän puutarhan kauneinta antia. Alppipaju hohtaa perennojen joukossa. Kivimuurin päällä levittäytyy myös pyöreäksi hioutuneita kiviä. Saniaiset ja havut tuovat vihreän eri sävyjä alueelle kukinnan vastapainoksi.

Edellisessä kuvassa näkyvässä raparperinlehtilaatassa viheriöi sammal. Taustalla pilkottaa keijukaisen tai puutarhatontun ovi.

Ensimmäisen kuvan istutusaluetta vielä toisesta suunnasta.

Kivimuurin luona kasvaa tässä kohdassa erilaisia havuja, mm. kääpiövuorimäntyä, katajaa ja tuiviota.

Varjoisassa paikassa kirjavalehtiset laikkukirjokanukka ja kuunliljat tulevat kauniisti esille.

Puutarhavalaisin on sijoitettu istutusalueen keskelle kivimuuripengerryksen päälle.

Muuri on rajattu nurmikosta kivimurskeella ja reunakivin.

Omenapuun oksien taivutusta

Tässä kohdassa kasvien erilaiset lehtisävyt ja -muodot korostavat upeasti toisiaan. Kuvassa mm. rokolemmikkiä, keijunkukkaa, kuunliljaa ja rönsyakankaalia.

 

Ensi viikolla jatkamme taas uuden, ihanan pohjoissavolaisen yksityispihan parissa. Tervetuloa mukaan kuvakierrokselle silloinkin!

Ihanaa viikonloppua!

2 kommenttia:

Kiva, kun kävit sivuillani. Kommenttisi piristävät päivääni. Kiitos niistä!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...