lauantai 27. maaliskuuta 2021

Puutarhavierailulla: Hupisaaret, Oulu

Tänään puutarhavierailuvuorossa ovat Oulun Hupisaaret, jotka ovat aivan kaupungin keskustan tuntumassa ja tarjoavat puutarhaelämyksen lisäksi myös mm. kulttuurihistoriallista antia ja mahdollisuuden vierailla esimerkiksi useissa alueella olevissa museoissa, kesäteatterissa, leikkipuistossa ja kahvilassa. Itselleni Hupisaarten alueesta mieleen jäivät erityisesti monet kauniit valkoiset sillat, puisto- ja puutarhaympäristön sulautuminen ihanasti luontoon ja ruusutarhan kaunottaret. Tervetuloa mukaan kuvakierrokselle Hupisaarten kaupunginpuistoon!

Laajassa perennaistutuksessa kukassa ovat mm. kurjenpolvet, ritarinkannukset ja ihanat pionit. Taustalla pilkottaa yksi alueen monista valkoisista silloista.

Samaa perennapenkkiä toisesta kohdasta. Kurjenpolvi kukkii upean rehevänä puskana. Liljat vasta kasvattelevat nuppujaan.

Edellisten kuvien perenna-alue reunustaa ympyränmuotoista nurmea toiselta laidalta. Etualalla oikealla kukkii punakärsämö.

Tammen alla kuunliljat muodostavat tiiviin kasvuston. Niiden takana näkyy edellisen kuvan pyöreä nurmialue.

Tämän tammen alla kasvaa maanpeitekasvina keltapeippiä. Jalopähkämö on avannut violetit kukkansa.

Isotöyhtöangervoa ja matalampaa jaloangervoa.

Hupisaarten alue koostuu useista saarista, ja siellä on myös puroja ja lampia. Luonto yhdistyy kauniisti puistomaiseman kanssa. Taustalla pilkottaa jälleen yksi valkoisista silloista.

Alueella on runsaasti ihania rantamaisemia.

Kurjenpolvi ja taaempana rantakukka kasvavat suurina ryhminä rantapenkereellä.

Lammen rannalla kasvaa mm. kurjenmiekkoja.

Kiinanlaikkuköynnös peittää harmaan betonimuurin.

Tässä istutuksessa rönsyilevät mm. taponlehti, kurjenpolvi, vuorenkilpi ja jaloangervot. Taustalla korkeutta tuovat kotkansiipisaniaiset.

Alueelta löytyy myös ruusutarha, jossa nurmikaistaleelle on istutettu matalia ruusuja pieniin ryhmiin. Kaikilla ruusuilla on nimikyltit selvästi esillä.

Ruusu 'Aspirin Rose'

Ruusu 'Europeana'

Ruusu 'Olympisches Feuer'

Tässäkin kuvassa on ruusu 'Olympisches Feuer', jonka liekehtivän punainen väri on ihmeellisen intensiivinen.

Ruusu 'Piccolo'

Seuraavalla kerralla lähdemmekin kuvakierrokselle yhteen kauneimmista kotimaisista puutarhakohteista, jossa tähän mennessä olen päässyt käymään. Tervetuloa mukaan nojatuolimatkalle silloinkin!:)

Tästä löydät vielä aiemmin esittelemiäni kotimaan puutarhakohteita:
- Hatanpään arboretum, Tampere
- Hapelähteen puisto, Kuopio
- Ruusutarha, Kuopio
- Niiralan alppiruusupuisto, Kuopio
- Saaristokaupungin alppiruusupuisto, Kuopio
- Ruusupuisto, Jyväskylä
- Pölkinvuoren Kasvimaailma, Urjala
- Jokipuisto, Kotka
- Redutti Kotkan Yrttipuutarha, Kotka
- Isopuisto, Kotka
- Sapokan vesipuisto, Kotka
- Punkaharjun Puulajipuisto
- Marketanpuisto, Espoo

Kaunista kevätviikonloppua!

9 kommenttia:

  1. Hiphei! Nyt tuli tuttu paikka! Olen käynyt tuolla kiertelemässä. Kuvasin puistoa ja erityisesti ruusuja (yllätys,yllätys). Täältä Kajaanista ei ole kuin 183km Ouluun, niin tulee aina silloin tällöin käytyä. Siis ennen korona-aikaa. Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tuo on kyllä ihana paikka. Mukavaa alkanutta viikkoa!

      Poista
  2. Taas niin ihania puutarhamaisemia ja kesäkuvia 🤍 Kiitos nojatuolimatkasta :) Mukavaa alkavaa uutta viikkoa sinulle!

    VastaaPoista
  3. Kaunis, hyvinhoidettu puutarha siltoineen. Kiitos kierroksesta.

    VastaaPoista
  4. Synnyinkaupunkini,Ihana Ainolanpuisto!!🧡☕🧁
    Kauniisti olet kuvannut.
    kiitos!🌺
    Viime vuonna loppukesästä oli ruusut kauniita ,olimme tyttöporukalla piknikillä,oi```sydämmeni kaipaa aurinkoa,iloista puheensorinaa ja ulkoilman vapautta!

    VastaaPoista
  5. Kiitos! Aurinkoista kesäaikaa sinullekin!

    VastaaPoista

Kiva, kun kävit sivuillani. Kommenttisi piristävät päivääni. Kiitos niistä!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...