keskiviikko 30. syyskuuta 2020

Pensashanhikit

Pensashanhikit kuuluivat aiemmin kasveihin, joista en niin välittänyt. Mielsin ne usein vähän risuisiksi ja virastotalojen istutuksista tutuiksi kasveiksi. Vähitellen mielipiteeni niistä on kuitenkin muuttunut, ja ne ovat löytäneet sijansa meidänkin puutarhassamme. Erityisesti valkeakukkaisista pensashanhikeista tykkään kovastikin, ja nykyistä paremman vaaleanpunakukkaisen lajikkeen metsästys on minulla käynnissä. Kaikki pensashanhikkimme on ripoteltu monilajisiin pensasryhmiin, joihin ne sopivatkin mielestäni hyvin, ja jopa perinteinen, keltainen 'Goldfinger' uppoaa muiden pensaiden joukkoon kivasti.

Pensashanhikki 'Créme Brule' on yksi suosikkilajikkeistani.

Se kasvaa meillä uudella Rinnekaaren alueella, jonka tarkempi esittely on luvassa lähiaikoina. Etualalla pensashanhikki 'Créme Brule', taustalla pilkottaa toinen valkokukkainen pensashanhikki, 'Abbotswood'.

Pensashanhikki 'Abbotswood'

Terassin istutusalueella kukkii pensashanhikki 'Tilford Cream'.


Tontin reunalla pensashanhikki 'Goldfinger' avasi tällä kertaa vain pari kukkaa.

Pensasryhmän 'Pink Princess' ei kuki nyt lainkaan (kuva on viime vuodelta), ja muinakin vuosina sen kukinta on ollut vaatimaton. Joku toinen vaaleanpunainen lajike tosiaan olisikin tervetullut puutarhaamme.

 
Pensashanhikit 'Red Ace' ja 'Tervola' ovat tuoreita hankintojani, jotka nekään eivät vielä näytä tänä syksynä kukkivan. Ehkäpä ensi vuonna pääsen näkemään niiden syksyistä väri-ilottelua ensimmäisen kerran.

Onko sinun puutarhassasi pensashanhikkeja? Mikä on lempilajikkeesi?

Iloa päivääsi!

8 kommenttia:

  1. Tuo 'Pink Princess'on ollut haaveissani.
    'Red Ace' ja 'Tervola' eivät ole minulle tuttuja, mutta nyt uteliaisuuteni heräsi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuota 'Red Acea' jännitän, selviytyykö se talvesta, sillä se on suositusten mukaan eteläisempien vyöhykkeiden kasvi.

      Poista
  2. Pensashanhikeista on tullut minunkin lempipensaitani. Ja varsinkin noista valkoisista, jotka näyttävät upeilta syysväristen kasvien kanssa.:)

    VastaaPoista
  3. Pensashanhikkeet ovat kauniita,mutta uusi tieto ,punainen,ihana;))
    Mukavaa lokakuuta!

    VastaaPoista
  4. Pensashanhikit ovat syyttä väheksyttyjä. Ne taitavat olla ainoita pensaita, jotka kukkivat talven tuloon saakka eivätkä hätkähdä kovistakaan yöpakkasista. Sen lisäksi rusakot eivät syö niitä ja vaikka söisivätkin, ne kasvattaisivat nopeasti uudet versot. 'Creme Brule' on oikein hyvä lajike, meillä on sitä useampikin pensas ja kukkivat joka vuosi upeasti. 'Goldfinger' löytyy myös ja sen kyllä pitäisi kukkia runsaasti melkein missä vain. Ehkä se ei vain ole vielä teillä ehtinyt kunnolla kukkaan? 'Lovely Pink' on ainakin näin ensimmäisenä kesänään kukkinut myös runsaasti. Saa nähdä, kuinka kestää talven yli. Tuo 'Pink Princess' on todella kauniin värinen. Harmi, jos se ei kuki kunnolla. Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tuota Lovely Pinkiä olen miettinyt yhtenä vaaleanpunaisena vaihtoehtona. Kuva kuulla, että sen kukinta on ollut runsas! Mukavaa viikonloppua sinullekin!

      Poista

Kiva, kun kävit sivuillani. Kommenttisi piristävät päivääni. Kiitos niistä!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...