tiistai 23. kesäkuuta 2020

Suloinen ruusuorapihlaja

Postailin aiemmin etupihan Viherseinäpenkin ruusumantelin ihanasta kukinnasta, ja nyt samalla alueella on kukkaan puhjennut toinen suloinen kaunotar, jonka kukintaa myös olen odottanut suuresti, nimittäin ruusuorapihlaja. Tämänkin talvesta selviytymistä jännitin, mutta onneksi se sujui hyvin ainakin tällä kertaa. Tässäpä muutamia kuvia tästä suloisesta kukkijasta!

Ruusuorapihlaja 'Paul's Scarlet'

Ruusuorapihlaja on tällä hetkellä Viherseinäpenkin ainoa kukkija. Tulppaanien aika päättyi jo ja perennat kukkivat vasta myöhemmin. Kärhöt ja ruusunätkelmät kiipeilevät köynnöstukea ylös.

Ruusuorapihlajan kukista suurin osa on aivan rungon lähellä. Lisäksi muutamia kukkaterttuja on yhdessä isommassa oksassa. Toivottavasti pikkupuu talvehtisi jatkossakin ja kukkisi yhä runsaammin.

Auringonvalo saa kukat kauniisti korostumaan.

 Iloa päivääsi!

14 kommenttia:

  1. Ruusuorapihlaja taitaa kukkia vanhoilla versoilla joten kukkaloistoa on luvassa tulevina vuosina. Minun vaaleanpunainen ruusunätkelmä kuoli, valkoiset on elossa, kasvavat jo turhankin hyvin mutta eihän sellaista kaunotarta voi harventaa tai kitkeä pois.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpa harmi, että vaaleanpunainen ruusunätkelmäsi ei selvinnyt. Onneksi valkoiset ovat kasvussa. Kylvin ruusunätkelmää tuossa keväällä ja nyt minulla muutama taimi odottaa pääsyä ulos lopulliselle paikalleen.

      Poista
  2. Kaunis on ruusuorapihlaja, toivotaan menestystä!

    VastaaPoista
  3. Ruusuorapihlaja on ihana kukkapuu. Sinulla on siitä paljon iloa tulevinakin vuosina.

    VastaaPoista
  4. Tuo on ollut haaveissa vuosia, mutta kun ei se näillä leveyksillä taida talvehtia :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt en ole varma, millä vyöhykkeellä asuitkaan, mutta ainakin täällä nelosella se selvisi viime talven. Toivottavasti siitä olisi iloa pitkään.

      Poista

Kiva, kun kävit sivuillani. Kommenttisi piristävät päivääni. Kiitos niistä!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...