perjantai 12. kesäkuuta 2020

Puolikuun penkin erikoisuuksia

Metsäpuutarhan siimeksessä olevassa Puolikuun penkissä on monia näin alkukesällä kukkivia ihanuuksia. Olen kerännyt sinne myös arkoja ja harvinaisiakin perennoja ja joka kevät suurella jännityksellä odotan niiden kasvuunlähtöä. Pontalehti ei ole nyt vielä noussut, mutta muistelen, että se on joskus aiemminkin versonut melko myöhään. Myöskään raidallista kärsäkallaa ei vielä näy, mutta sen vieressä amurinkärsäkalla sen sijaan on jo kukassa. Tässäpä muutama kuva Puolikuun penkin alueelta!:)

Turveharkkoreunuksinen Puolikuun penkki on suojaisassa paikassa O-penkin kyljessä metsäpuutarhan takaosassa. Etualalla kasvavat mm. klintonia ja amurinkärsäkalla. Taustalla Sydänpolulla kukkivat jo ensimmäiset alppiruusut.

Amurinkärsäkalla kukkii.

Klintonian kukat ovat herkän kauniit.

Idänvarjohiippa 'Lilafee'

Tämän hetken suosikkini Puolikuun penkissä on kuitenkin aivan ihana himalajanjalkalehti.

Himalajanjalkalehdet näyttävät viihtyvän paikoillaan ja kukkivat vuosi vuodelta runsaammin.

Samaa aluetta vielä toisesta suunnasta. Puolikuun penkki jää etualalla olevan tuoksumataran ja kotkansiipisaniaisten taa. Takana Tähdenlennon polku ja oikealle jää Kantopuutarha.

Himalajanjalkalehti

Ihanaa alkavaa viikonloppua!

17 kommenttia:

  1. Himalajanjalkalehti on kyllä hieno. Sekä kukkiessaan, että sen jälkeenkin. Maistoi viime syksynä sen hedelmääkin. Se ei ehkä ihan suosikkini ollut😝 Toivotaan, että erikoisuudet kun vielä nousevat penkistä. Pontalehti täytyykin heti googlata.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tiennytkään, että himalajanjalkalehden hedelmää voi syödä!:) Meilläkin se teki viime syksynä sellaisen oranssinpunervan palleron.

      Poista
  2. Heti kävin katsomassa, että miltä näyttää pontalehti. :D Himalajanjalkalehti on tosi kaunis, täytyypä pistää nimi mieleeän siltä varalta, että sattuu vastaan tulemaan.

    VastaaPoista
  3. Kaunista on ja tuo Himalajanjalkalehti on ihan uusi tuttavuus minulle. Ihanaa viikonloppua sinulle.

    VastaaPoista
  4. Hienoja erikoisuuksia. Himalajanjalkalehteä näin muutama vuosi sitten Türissa myytävänä ja yhä harmittaa, etten silloin ostanut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tuo meidän himalajanjalkalehti taitaa olla VakkaTaimesta.

      Poista
  5. Sinulla on aina jotain uutta ja kiinnostavaa.
    Upea erikoisuus tuo Himalajanjalkalehti. Se on minulle ennestään tuntematon.
    Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
  6. Taas oppi jotain uutta, kiitos esittelystä :)

    VastaaPoista
  7. Ihanat kukkaset Himalajanjalkalehdellä. Hassu nimi kasvilla! Ostin viime vuonna Mustilan taimipäiviltä kyseisen kasvin ja elossa näyttää olevan. Toivotaan, että joskus kukkisikin! Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Meillä se taisi kukkia toisena kesänä istutuksesta. Hyvää viikonloppua sinullekin!

      Poista
  8. Kaunis alue, ihana hämyisä paikka ja niin ihanat kasvit siinä!

    VastaaPoista
  9. Pontalehti on minullekin täysin vieras. Täytyypä tutustua tarkemmin👍

    VastaaPoista

Kiva, kun kävit sivuillani. Kommenttisi piristävät päivääni. Kiitos niistä!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...