perjantai 5. kesäkuuta 2020

#Blogiperjantai20 - bloggaamisen ilo

Tänään vietetään neljättä valtakunnallista #blogiperjantai-päivää, jonka aiheena on tällä kertaa bloggaamisen ilo. Tapahtuman järjestävät yhteistyössä Sisältötoimisto Rouva Sana ja Bloggaajan käsikirja. Täytyy myöntää, etten itse ollut aiemmin kuullutkaan tästä tapahtumasta, mutta nyt kun näin siitä ilmoituksen, halusin itsekin osallistua.

Tulppaani 'Monte Orange'

Muutamia kertoja olen tässä 3.5 vuoden aikana kirjoittanut bloggaamisesta ja sen merkityksestä itselleni, mutta melko harvoin sen sisältöisiä postauksia tulee loppujen lopuksi kuitenkaan tehtyä. Usein nämä postaukset ovatkin ajoittuneet aina blogini joulukuisiin synttäreihin. Kuten aiemmin olen kertonut, bloggaaminen on minulle erittäin rakas harrastus. Sen avulla saan jaettua puutarhainnostustani ja puutarhamme kuulumisia muiden näistä asioista kiinnostuneiden kanssa. Puutarhassa touhuamisen lisäksi pidän valokuvaamisesta, joten blogini on myös väylä kuvieni jakamiseen. Lisäksi käytän blogia päiväkirjana, josta voin tarkistaa esimerkiksi edellisvuosieni kylvöjä, niiden onnistumisia, istutusalueiden kasvilistoja jne.



Eniten iloa minulle bloggaamisessa tuottaa juuri tuo puutarhakuulumisten jakamisen riemu. Jokaikinen kävijä ilahduttaa, ja kommentit lämmittävät kovasti sydäntäni. Monesti pitkän työpäivän jälkeen olen löytänyt blogista jonkin kauniisti kirjoitetun kommentin, joka on piristänyt päivääni ja saanut hymyn huulille. Haluankin kiittää kaikkia blogini lukijoita ja kommentoijia, te merkitsette minulle paljon.<3 Täytyy kuitenkin tunnustaa, että etenkin nyt tänä keväänä minulla on kommentteihin vastaaminen laahannut ajan puutteen vuoksi pahasti jäljessä. Silti pyrin jokaiseen kommenttiin vastaamaan, vaikka muutama päivä, joskus viikkokin, ehtisi välissä vierähtää. Näiden lisäksi on myös toki palkitsevaa nähdä tekstieditorin puolella tehty postaus valmiina blogissa, erityisesti, jos postaus sisältää kuvan/kuvia, joista jo kuvaushetkellä on tiennyt tulevan poikkeuksellisen hyviä.

Blogin kautta olen löytänyt myös paljon uusia ystäviä, joista osaa tapaan myös kasvotusten. Samalla paikkakunnalla asuvan ystäväperheenkin olemme tätä kautta löytäneet, meitä naisia yhdistävät puutarha ja siitä bloggaaminen, miehet ovat löytäneet yhteisen harrastuksen ja lapsemmekin ovat ystävystyneet keskenään. Kotipuutarha-lehden vuosittain järjestämä puutarhabloggaajien tapaaminen on myös tärkeä tapahtuma, sillä silloin tulee nähtyä blogiystäviä kauempaakin.

Blogiyhteistöitä olen tehnyt jonkin verran. Olen kuitenkin ollut tarkka siitä, että tarjottu yhteistyö liittyy oleellisesti puutarhaan tai huonekasveihin, sillä blogini sisältö on muutenkin rajattu niihin. Tämän vuoksi joistakin yhteistöistä olen myös kieltäytynyt. Jokaisesta yhteistyökumppanista olen kiitollinen ja olen iloinen siitä, että he ovat arvioineet blogini olevan yhteistyön arvoinen. Myös muutamaan puutarhalehteen olen päässyt antamaan haastatteluita ja esittelemään puutarhaamme, ja nämä ovat tuntuneet aivan uskomattomilta, ainutlaatuisilta tilaisuuksilta. Nämä lehtijutut minulla on tallessa "muistojen aarrelaatikossa", jotta voisin palata niihin vielä vuosien kuluttuakin.

Omenapuu 'Pirja'

Yleensä bloggaaminen on ollut minulle helppoa ja tekstiä on tullut vaivatta. Viime vuonna kerroin ensimmäisestä vaikeasta jaksosta, jolloin mietin hetkellisesti jopa bloggaamisen lopettamista. Sinnikkäästi kuitenkin jatkoin, ja muutaman viikon jälkeen löysin uudelleen innostukseni ja uutta inspiraatiotakin. Etenkin Unelmana omavaraisempi elämä -sarjan pitkät tekstit syntyvät usein flow:n vallassa, ja kirjoitankin ne luonnostilaan yleensä jo reilusti omavaraisuusryhmän kanssa yhteispostauksille sovittua aikataulua aiemmin silloin, kun teksti tuntuu soljuvan itsestään. Muutenkin kirjoitan usein postauksiani parin viikon tai kuukaudenkin ajalle valmiiksi yleensä monta postausta yhdellä kerralla, ja sitten julkaisuajankohdan lähestyessä lisään niihin kuvat ja tarvittaessa teen vielä viimeisiä muutoksia. Tämä antaa myös tiettyä joustavuutta blogin kirjoittamiseen, sillä työn ja pikkulapsiarjen yhdistelmässä aika on usein kortilla, etenkin kun puutarhassakin tulee touhuttua varsin ahkerasti.

Purppuraomenapuu

Toivon, että blogitaipaleeni jatkuu vielä pitkään, sillä jo tämän 3.5 vuoden aikana olen saanut bloggaamisesta hurjan paljon iloa, uusia ystäviä sekä mahdollisuuksia, joista aiemmin en olisi osannut edes haaveilla.

Lämmin kiitos kaikille teille ihanille lukijoille, kommentoijille ja blogiyhteistyökumppaneille! Teidän ansiostanne bloggaaminen on yksi rakkaimmista harrastuksistani! <3
Mukavaa #blogiperjantai-päivää kaikille ja bloggaamisen iloa bloggaajille!

31 kommenttia:

  1. Olipas kiva lukea bloggaamisestasi, sillä blogisi on kiva ja mielenkiintoinen seurattava.
    Itselläni on aika pitkälle samanlaisia ajatuksia siitä miksi tänne kirjoitellaan 😄

    VastaaPoista
  2. Onhan tämä yksi mahdollisuus olla tekemisissä toisten ihmisten kanssa,joskus voi ystävystyäkkin, ja tehdä treffit jos sattuu samassa kaupungissa asumaan.Itse en ole missään muissa sos.medioissa kuin ainoastaan tässä blogin seuraajana, jossa olen ollut jo yli 10 vuotta.
    Hyvää viikonloppua ja blogipäivää !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Täältä voi tosiaan löytää hyviä ystäviä. Ihanaa viikonloppua!

      Poista
  3. Kiva postaus ja taidanpa napata vesisateisen päivän hommiksi osallistua haasteeseen itsekin.

    VastaaPoista
  4. Olipa kiva lukea ajatuksiasi bloggaamisen takaa!
    Ja ihana, että olet jatkanut bloggaamista, sillä blogisi on niin inspiroiva ja olet kirjoittanut postauksesi jotenkin aina niin ajatuksella. Niistä saa silloin paljon.
    On ollut mukava tutustua sinuun näin blogin välityksellä ja olemme nähneet livenäkin ainakin kerran, juurikin niissa Kotipuutarha-lehden tapaamisissa. Ne ovat olleet suuri syy siihen, että me puutarhabloggaajat olemme tutustuneet toisiimme.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Riina, ihanasta kommentistasi! Nuo Kotipuutarha-lehden tapaamiset ovat tosiaan ainutlaatuisia. On ollut ihana tutustua sinuun!

      Poista
  5. On mukava lukea mietteitäsi bloggaamisesta. Minulla on ollut oikeastaan vuosien tauko ja nyt taas olen innostamassa asiasta, kun eläkkeelle jäätyä on tullut enemmän aikaa.
    Myös puutarha on vaihtunut pieneen rivaripihaan, mutta paljon pystyy sielläkin havaintoja tekemään ja puuhaa riittää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että pidit postauksestani. Ihania puutarhahetkiä ja bloggaamisen iloa!

      Poista
  6. Hyvää blogiperjantaita! Rouva Sana on ihana bloggaamisen puolestapuhuja. Blogit ovat tulleet jäädäkseen, ja en usko, että muuten olisin ikinä löytänyt näin ihanaa joukkoa saman hurahduksen jakavia kanssaihmisiä. Tietysti opiskelukavereita on, mutta ei heistä niin moniin ole tullut pitäneeksi yhteyttä - blogeissa on ihan mittava puutarhayhteisö.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinä Saila ihana <3! Kiitos kauniista sanoistasi. Me törmäsimmekin viimeksi viime vuonna, kun olit edellisen #blogiperjantai19-tapahtuman yksi päätähdistä kauppakeskus Jumbon päätapahtumassa Vantaalla. Iloista #blogiperjantai20-päivää ja roppakaupalla bloggaamisen iloa <3! Toivottavasti nähdään jälleen joskus <3.

      Poista
    2. Kiitos! Bloggaamisen myötä tosiaan on päässyt mukaan tähän ihanaan puutarhahenkiseen porukkaan.:)

      Poista
  7. Lämmin kiitos aurinkoisista ajatuksistasi bloggaamiseesi liittyen. Eikö blogilla ja bloggaamisella olekin merkilleni voima, vaikka se olisi "vain" harrastus. Meistä bloggaajista jokainen on monta kokemusta rikkaampi kuin ilman blogia.

    Kiitos osallistumisestasi #blogiperjantai20-tapahtumaan, ja kirjoittamisen ja bloggaamisen iloa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ja kiitos siitä, että järjestit tämän hienon tapahtuman!

      Poista
  8. Paljon samoja ajatuksia minullakin, vaikka nyt ei enää puutarhaa olekaan. Ainakin tämä kevät on enemmän tuonut "seuraa" blogeista ja ajanvietettä, tarkoitusta ja yhteisöllisyyttä, kun on pitänyt pysytellä kotona enemmän.
    Ei oikein muut some-kanavat ole innostaneet liittymään.
    Enpä ole kuullutkaan blogiperjantaista, kiitos tiedosta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kiva kuulla ajatuksiasi. Tänä keväänä blogien merkitys on tosiaan varmasti vielä lisääntynyt.

      Poista
  9. Kiitos positiivisesta tekstistäsi ja ajatuksistasi. Hyvin paljon samantyylisiä ajatuksia on myös itselläni, vaikka bloggaaminen itselläni paljon pienimuotoisempaa onkin:) On todella ihana saada lukea toisten ajatuksia, katsella upeita kuvia, saada inspiraatiota, oppia ja neuvoja. Blogiperjantai oli itselleni täysin uusi tuttavuus, mutta kuten todettu, aina oppii uutta! Mukavaa kesäkuun jatkoa sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Blogeista saa tosiaan paljon iloa. Mukavaa kesäkuun jatkoa sinullekin!

      Poista
  10. Rouva Sanaa olen seurannut, mutta tämä blogiperjantai on mennyt ihan ohi. Kiva idea.
    Sinun postauksesi ovat aina mietittyjä ja sisältävät paljon asiaa. Uusia kasvi-ideoita postauksistasi nousee usein.
    Blogielämä ja erityisesti tämä puutarhablogielämä on antoisaa. Täällä on upeita ihmisiä, valtavasti tietoa ja parasta mahdollista vertaisuutta. Jaksathan sinäkin jatkaa, toivon.
    Leppoisaa viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Puutarhabloggaajien joukko on tosiaan aivan ihana. Leppoisaa viikonloppua sinullekin!

      Poista
  11. Hyvää blogiperjantaita! Oli mukava lukea, mitä kerrot bloggaamistasi ja miten kuvailet blogiasi. Sinulla on ihana blogi, missä on mielenkiintoista sisältöä. Hyvää viikonloppua <3

    VastaaPoista
  12. Minulle tämä blogiperjantai oli ihan uusi. Blogitekstien tekeminen kuvien kera vie aika paljon aikaa. Bloggaaminen on kuitenkin oma viehätyksensä.

    VastaaPoista
  13. Mukava kirjoitus! Kiitos myös sinulle tämän blogin pitämisestä - juttujasi on kiva lukea ja kuviasi selailla!

    VastaaPoista
  14. Happy weekend love Ria....🌺🌸🍀🌺🌸🍀🌺🌸

    VastaaPoista
  15. Samansuuntaisia ajatuksia on minullakin bloggaamisesta. Olen iloinen, että päätin pari vuotta sitten aloittaa blogin pitämisen, sillä on tämä niin antoisaa touhua. "Oikeassa" elämässä puutarhaan hurahtaneet ihmiset ovat aika harvassa, joten tätä kautta tutuksi tullut, kannustava ja samanhenkinen joukko on tervetullut lisä sosiaaliseen verkostoon. Olen iloinen, että jatkoit bloggaamista! Toivon, että blogitaipaleesi jatkuu vielä pitkään :) Mukavaa viikonlopun jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Tätä kautta on tosiaan päässyt mukaan ihanaan puutarhabloggaajien joukkoon ja löytänyt uusia ystäviä. Mukavaa viikonloppua teille!

      Poista

Kiva, kun kävit sivuillani. Kommenttisi piristävät päivääni. Kiitos niistä!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...