lauantai 18. tammikuuta 2020

Omavaraisuus: TOP10 taitoa

Omavaraisuusaiheeseen liittyen Tsajut-blogi haastoi yhteispostauksen muodossa listaamaan kymmenen tärkeintä omavaraisuuteen tarvittavaa taitoa. Itse listasin taitojen sijaan pääasiassa ominaisuuksia, jotka ovat hyödyllisiä omavaraistelussa (ja muutenkin puutarhahommissa), mutta toki niitäkin voi harjoitella ja kehittää. Eipä minulta itseltänikään aina löydy näitä kaikkia, mutta yleensä jonkin puutetta pystyy kompensoimaan muilla.

Porkkanoita, nauriita, valkosipulia, kyssäkaalia, chiliä ja tomatilloa.

Tässäpä minun listaustani näistä omavaraistelussa (puutarhan hoidossa) hyödyllisistä asioista (lista ei ole tärkeys-/paremmuusjärjestyksessä):

- sinnikkyys, kärsivällisyys, pitkäjänteisyys: Sadon saaminen vaatii monien kasvien osalta useiden kuukausien ajan hoivaa, hyvänä esimerkkinä vaikkapa tomaatit, joista iso osa hyötyy perushoitotoimien lisäksi säännöllisestä varkaiden poistamisesta.

- järjestelmällisyys: Kun asioita tekee järjestelmällisesti, tulee yleensä kaikki hoidettua ilman unohduksia. Myös esimerkiksi siementen keräämisessä ja säilyttämisessä järjestelmällisyydestä on selkeää hyötyä.

- uteliaisuus, kokeilunhalu: Kokeilemalla voi löytää uusia entistä maukkaampia ja satoisampia lajeja ja lajikkeita. Myös vaikkapa eri multia, kylvötapoja, kylvöajankohtia jne voi testailla ja löytää sen myötä aiempaa toimivampia konsteja.

- ahkeruus, uutteruus: Jonkinlaista ahkeruuttakin vaaditaan, sillä aika harvassa ovat kasvit, joista saisi huippusadon tekemättä itse yhtään mitään.

- suunnitelmallisuus: Helpottaa kummasti, jos jo etukäteen on suunnitellut mitä kylvää ja milloin, miten kasvit istuttaa kasvimaalle, mitä pihaprojekteja aikoo tehdä, miten ja milloin jne.

Toissa kesänä maissisato oli hyvä, viime kesänä ne eivät ehtineet kypsyä. Tänä vuonna on taas uuden yrityksen aika.

- virheistä oppiminen: Virheitä tulee varmasti tehtyä jokaisella, mutta kun niistä ottaa opiksi, ei tule ainakaan toistettua samaa erehdystä. Esimerkiksi kompostointi tuntuu selkeästi olevan erehdysten kautta opettelua, vaikka kuinka olen asiasta etukäteen lukenut.

- soveltamiskyky, sopeutuvuus, kekseliäisyys: Välillä kaikki ei mene, niin kuin on suunnitellut. Tällöin soveltamisella ja kekseliäisyydellä voi kuitenkin joskus onnistua pelastamaan paljonkin. Myös esimerkiksi eteläisemmissä olosuhteissa viihtyvien kasvien kanssa tarvitaan soveltamista, jos niitä yrittää kasvattaa täällä pohjoisemmilla vyöhykkeillä. Viime keväänä meillä suojattiin mm. kukkaan puhkeamassa ollutta magnoliaa ja muita arkoja kasveja myöhään tulleilta viileiltä keleiltä ja lumisateilta pahvilaatikoilla, kun talviharsotukset oli jo poistettu aikaa sitten.

- positiivisuus, lannistumattomuus: Kaikki ei aina onnistu, mutta kannattaa yrittää uudestaan, jos seuraavalla kerralla vaikka menisikin paremmin. Esimerkiksi ensimmäinen kylvöerä voi epäonnistua, mutta toinen (tai kolmas) itääkin hyvin.

- tiedonhakutaidot: Uusia kasveja kokeillessa on hyvä osata hankkia tietoa niiden kasvatuksesta. Myös esimerkiksi erilaisista kasvitaudeista ja tuholaisista täytyy välillä osata kaivaa tietoa.

- tarkkaavaisuus: Hyötykasvien kasvatuksessa pätee seuraava ohje: huomaa ja reagoi ajoissa. Taimien suhteen on oltava tarkkana, etenkin esikasvatusaikana, mutta hyvä on myöhemmin kierrellä säännöllisesti hyötytarhan kasvitkin läpi. Jos huomaa esimerkiksi kirvoja, merkkejä kuivuudesta tai liiasta kastelusta yms, voi varhainen tilanteen huomaaminen ja siihen reagointi pelastaa sadon.

Tässä vielä lista muista yhteispostaukseen osallistuneista blogeista:
Tsajut
Wannabee Farmari
Sarin puutarhat 
Jovelassa 
Korkeala
Pienenpieni farmi

Leppoisaa viikonloppua! 

17 kommenttia:

  1. Uteliaisuus ja kokeilun halu onkin tosi tärkeitä! Ilman niitä olisi aika tylsää pidemmän päälle. Onneksi joka vuosi tulee kaikenlaista uutta niin kasvilajeja kuin lajikkeitakin, joita on kiva kokeilla. Uudet tarvikkeet ja välineet on myös tosi mielenkiintoisia, ja osa niistä jää aina käyttöön. Sitten on tosiaan vielä uusia tapoja kasvattaa ja hoitaa kasveja sekä maata. Nekin on tosi mielenkiintoisia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen ihan samaa mieltä.:) Ontosiaan hauska kokeilla kaikenlaista uutta puutarhahommissa.

      Poista
  2. Hyvä lista, ja oikeastaan nuo ovat kullanarvoisia ominaisuuksia puutarhurillekin. Hyviä ominaisuuksia kaikki tyynni!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Näistä on paljon hyötyä myös puutarhahommissa.

      Poista
  3. Upea lista liki mihin tahansa tapaan elää ��

    VastaaPoista
  4. Loistava lista! Tuo lista sopisi moneen muuhunkin puuhaan:) Mukavaa viikonloppua♥

    VastaaPoista
  5. Maissin kasvatukseen kaipaisin enemmänkin neuvoja! Viime kesänä eivät kerenneet meilläkään kypsyä..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voisin kirjoitella tuosta lähiaikoina erillisen postauksen.:)

      Poista
  6. Hyvät ja tarpeelliset taidot, jotka sopivat elämään yleensäkin.
    Itsellä on kehittämisen varaa näistä etenkin suunnitelmallisuudessa.
    Mukavaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
  7. Me ollaan oltu ihan samoilla ajatuksen aalloilla! :) Tuo positiivisuus menisi nyt omalla listallani kärkisijoille. On se vaan niin tärkeä juttu :)Tuo tarkkaavaisuus on myös tosi hyvä juttu. Monasti pääsee helpommalla jos asioihin voi vaikuttaa ennen kun niiden hoitaminen muuttuu haasteeksi.

    VastaaPoista
  8. Pelkäsin lähteä lukemaan muiden postauksia. Onneksi Jovelan Johanna kommentoi, että ollaan samoilla linjoilla kaikki.

    Luulin menneeni liian syviin vesiin. Hyvin huomaa, että tärkeimmät taidot ovat enempi luonteen piirteitä kuin mitä on matkan varrella oppinut.

    Monella on noussut myös esiin epäonnistumisen positiiviset vaikutukset. Hieno kirjoitus kiitos.

    VastaaPoista
  9. Puutarhan hoitaminen on semmoinen henkisten taitojen korkean paikan leiri :)

    VastaaPoista

Kiva, kun kävit sivuillani. Kommenttisi piristävät päivääni. Kiitos niistä!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...