lauantai 4. tammikuuta 2020

Puutarhavierailulla: Botanischer Garten, Kiel, Saksa, osa 4/6

Kielin yliopiston kasvitieteellinen puutarha on ollut jo muutaman viikon ajan Puutarhavierailulla-postausteni aihe, ja vierailu tuossa kauniissa puutarhassa jatkuu jälleen. Tällä kertaa lähdemme kuvakierrokselle tunnelmalliselle metsäpuutarha-alueelle. Tervetuloa viivähtämään kanssani taas hetki viime kesässä upeassa Kielin yliopiston kasvitieteellisessä puutarhassa!

Metsäpuutarhassa kulkee nurmipolku, joka laajenee ympyränmuotoiseksi alueeksi. Nurmikentän keskellä kasvaa suloinen, pieni puu. Reunustoilla kukkivat mm. kuunliljat ja hortensiat.

Metsäpuutarhan laidalla on laatoitettu kulkuväylä, josta saa vähän esimakua alueen rehevyydestä.

Kasvillisuus on kerroksittaista alkaen maanpeitekasveista ja perennoista edeten rhodoihin ja muihin pensaisiin ja lopulta korkeisiin lehtipuihin.

Metsäpuutarhan siimekseen kulkee hakepäällysteinen polku, joka on rajattu kasvillisuudesta kauniilla, sammaloituneilla puunrungoilla ja paksuilla oksilla. Alueella kasvaa mm. kuunliljoja, oikealla kukkii virginiantädyke.

Polku kiemurtelee puiden katveessa ja houkuttelee tutkimaan, mitä mutkan takaa löytyy.

Auringonvalo siivilöityy hienosti puiden lehvästön läpi. Punalehtinen perenna tuo kivasti vaihtelua vihreiden lehtisävyjen joukkoon.

Kookkaat perennat, mm. sormivaleangervo ja nauhukset, sopivat hyvin metsäpuutarhan tunnelmaan.

Myös jaloangervoja alueella on paljon.

Suuren, varjostavan kuusen alusta on katettu kokonaan hakkeella, ja alueelle on tuotu muutamia runkoja ja pöllejä koristeeksi sekä palvelemaan puutarhapenkin virkaa.

Aiemmissa Kielin yliopiston kasvitieteelliseen puutarhaan sijoittuvissa postauksissa esittelin ihanat muurinvierusistutukset ja ruusutarhan, uskomattoman kauniin rohdostarhan ja puutarhataidetta ja eksoottisia kasveja. Seuraavalla kerralla luvassa on kuvia näyttävästä kivipuutarhasta.

 Hauskaa viikonloppua!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiva, kun kävit sivuillani. Kommenttisi piristävät päivääni. Kiitos niistä!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...