torstai 9. joulukuuta 2021

9. luukku: Kukkatarhan Joulumaa

Meillä joulukuiseksi perinteeksi on viime vuosina muotoutunut Heikkisen Kukkatarhan Joulumaassa vierailu. Siellä on aina satumainen tunnelma, ja löydän sieltä kerta toisensa jälkeen uusia ideoita ja inspiraatiota omiin joulun ajan asetelmiin. Niinpä tänäkin vuonna kävimme ihastelemassa Joulumaan kauneutta. Tervetuloa mukaan jouluiselle kuvakierrokselle!

Tontut istuvat sammalpeitteisellä puutarhapenkillä.

Joulumaasta löytyy tottakai myös tonttuovi.

Traktorin rengasta on käytetty jouluisen asetelman tekoon.

Mm. sammaleesta, havuista ja värjätyistä lehdistä on syntynyt komea riikinkukko.

Joulumaassa viihtyvät myös monet metsäneläimet.

Kulta, valkoinen ja vihreä luovat istuskelualueelle rauhallisen, seesteisen tunnelman.

Bambu ja marjakanerva ovat päässeet samaan ruukkuun.

Tänäkin vuonna Joulumaasta löytyy metsänneidon puku.

Tämäkin asetelma on tehty renkaan ympärille.

Valaistut havukaaret johdattavat taustalla pilkottavan auton luo.

Autoa koristavat tänä vuonna mm. callunat ja kausivalot.

Myös joulupukki taitaa vierailla Joulumaassa, sillä tästä nurkkauksesta löytyy hänen postilaatikkonsa.

Metsäneläinten jouluista tunnelmaa on myös sillan luota.

Tämä koristeltu puu on floristiopiskelijan näyttötyö.

 

 Hauskaa viikonjatkoa!

P.s. Blogissani on käynnissä luukusta 8 paljastunut siemenarvonta. Jos et ole vielä osallistunut, käyhän kurkkaamassa.:)

8 kommenttia:

  1. Tunnelmallinen joulumaa. Kauniita asetelmua ja kiinnostavia yksityiskohtia. Mukavaa viikon jatkoa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tämä on ihana paikka. Mukavaa viikon jatkoa sinullekin!<3

      Poista
  2. Olipas kaunista . Tuosta kyllä saa uusia ideoita itsellekkin.

    VastaaPoista
  3. Kaunista, ja melkein ilman kukkia! Kyllä havuilla saa paljon ihanaa aikaan!

    VastaaPoista
  4. Tuo on kyllä aivan ihana paikka varmaan. Siellä riittäisi kyllä katseltavaa. Ihania yksityiskohtia. Tuossa on ollut melkoinen tekeminen, mutta on kannattanut. Ihana!!!

    VastaaPoista

Kiva, kun kävit sivuillani. Kommenttisi piristävät päivääni. Kiitos niistä!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...