sunnuntai 5. joulukuuta 2021

5. luukku: Tontun ovella

Meillä asuu ihana kotitonttu, joka jättää joulukuun aikana lapsille päivittäin huopakalenterin taskuihin jotain pientä kivaa, kuten tarroja, leikkitatuointeja tai lupauksen perheen yhteisestä tekemisestä vaikkapa piparien leipomisen tai pulkkamäen merkeissä. Joulukuussa on aina sen verran taikaa, että kotitontun ovi muuttuu näkyväksi, kunnes se joulun jälkeen taas häviää. Muutamana viime vuonna meillä on ollut perinteinen tonttuovi, mutta tällä kertaa tonttuoven sijasta esille ilmestyikin pikkuinen tontun mökki. Siinä onkin ollut lapsilla ihmeteltävää, ja etenkin nuorimmainen on käynyt ahkerasti kurkkimassa, näkyisikö kotitontustakin vilahdus mökin luona. Tontun yllätyksiä ja touhuja meillä seurataan aina jouluun asti. Aatonaaton iltana lapsilla on tapana viedä kotitontulle joulupipareita lautasella oven taakse odottamaan, ja aattoaamuna pipareista ovatkin aina olleet vain muruset jäljellä.

Tontun ovea koristaa samanlainen kranssi kuin aiempinakin vuosina. Myös luuta näyttää tutulta.

Tontun mökkiin kiivetään tikkaita pitkin. Ämpärin avulla tavaroita saa nostettua ylös ja laskettua takaisin alas. Portaiden vieressä olevaa puukippoa lapset veikkailivat tontun paljuksi. Saa nähdä, käykö se siellä kylpemässä vai ilmestyykö astiaan joskus jotain yllätyksiä.:)

Illan tullen tontun mökistä loistavat tunnelmalliset valot.

Asuuko teillä tonttuja?

Leppoisaa sunnuntaita ja hyvää toista adventtia!

7 kommenttia:

  1. Tontun mökki on ihana <3 Minä veikkasin myös paljoa, mutta lienekkö kuitenkaan. Kyllä meillä asustelee tonttu. Hän tuo joka yö tyttöjen huoneiden oven rivassa roikkuviin joulusukkiin jotain. Välillä jotain pienempää ja välillä isompaa tarpeellista juttua. Mukavaa viikonlopun jatkoa ja hyvää itsenäisyyspäivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ihania tonttuhommia on teilläkin! Hyvää itsenäisyyspäivää sinullekin!

      Poista
  2. Tosi hauska tontun mökki. Meillä kuljetaan edelleen tonttuovesta :)

    VastaaPoista
  3. Ihana kun talossa on pikkuväkeä, jota kiinnostaa tontun puuhat 😊

    VastaaPoista
  4. Kiitos paljon ihanasta kommentistasi! Mukavaa joulunodotusta sinullekin!❤

    VastaaPoista

Kiva, kun kävit sivuillani. Kommenttisi piristävät päivääni. Kiitos niistä!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...