perjantai 3. syyskuuta 2021

Puutarhavierailulla: Botanischer Garten Mellenthin, Usedom, Saksa, osa 1/6

Postailin viime viikolla pitkästä aikaa parin kesän takaisen Pohjois-Saksan reissumme kuvasatoa Schloss Basedow:n linnapuutarhasta. Nyt tänään jatkamme puutarhavierailulle toiseen pohjoissaksalaiseen puutarhaan, Botanischer Garten Mellenthiniin, joka sijaitsee Usedomin saarella. Tällä kertaa käymme kurkistamassa puutarhan luonnonkivi- ja havualueita. Tervetuloa mukaan kuvakierrokselle!

Erilaisia havuja on yhdistelty kauniisti. Pieni kivikkokasvialue jää havujen muodostaman ketjun keskelle.

Kivikkokasvialueella kasvaa mm. rikkoja, keijunkukkia ja maksaruohoja.

Kivikkokasvialuetta toisesta suunnasta...

... ja vielä vähän kauempaa.

Sisäänkäynnin luota löytyy kivikoreista tehty yrttispiraali.


Alueelta löytyy myös pitkä tuijien ja muiden puuvartisten muodostama vihertunneli.

Metsän reunaan on istutettu koristeellisia havuja ja niiden alle matalia perennoja ja ruusuja.


Nurmikenttää reunustavat havut, joiden alla kukkivat mm. ruusut. Nurmiaukean keskellä katseenvangitsijana kohoaa kookas kataja.

Kartiovalkokuusi ja muita kuusilajikkeita

Synkkä kuusivaltainen metsä ja sen reunassa kasvavat hempeän väriset perennat ja matalat ruusut ovat hauska yhdistelmä. Kuusien alimpia oksia on poistettu, jotta perennoilla olisi paremmin valoa ja tilaa.

Kuusien katveessa on kaunis istuskelupaikka.

 

Seuraavalla kerralla jatkamme  kierrosta mm. suurien perenna- ja pensasistutusten parissa.

Oikein hyvää viikonloppua!

2 kommenttia:

  1. Ihana paikka. Tuolla ihan sielu ja silmä lepää.
    Ihanaa viikonloppua sinulle.

    VastaaPoista

Kiva, kun kävit sivuillani. Kommenttisi piristävät päivääni. Kiitos niistä!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...