tiistai 18. toukokuuta 2021

Kasvihuoneen sesonki alkaa

Voi, kuinka olenkaan odottanut, että yöpakkaset jäävät sääennusteista pois ja kelit lämpenevät! Yksi suuri syy tähän on se, etten viitsi siirtää taimia kasvihuoneeseen, ennen kuin yöt näyttävät pääosin olevan plussan puolella. Lämmitinhän meillä kasvihuoneessa kyllä on, mutta tällä tavalla ei kuitenkaan tarvitse lämmittää ihan niin paljon, kuin jos veisi kasvit sinne jo pakkasöiden aikaan. Äitienpäiväviikonloppuna koitti tälle keväälle se suuri päivä, kun lähes kaikki esikasvatettavani muuttivat juuri pestyyn kasvihuoneeseen. Taimien päällä minulla on moninkertainen harso suojaamassa auringonpolttamilta ja toisaalta myös mahdolliselta viileydeltä. Lämmitin on säädetty nyt 12 asteeseen. Lisäksi veimme taas kasvihuoneeseen mustan vesitynnyrin, jonka vesi lämpenee päivisin ja auttaa tasoittamaan yön ja päivän lämpötilaeroa kasvihuoneessa. Toisaalta saan siitä myös kasteluvedet kätevästi, kunhan vain täytän sitten tynnyriä tarpeen tullen.
 
Taimet ovat vielä purkeissaan totuttelemassa kasvihuoneessa olemiseen. Etualalla mm. chiliä, paprikaa, tomaattia ja tomatilloa.

Chili 'Hungarian Yellow Wax Hot' kasvattelee jo ensimmäistä satoaan. Olen pölyttänyt kukkivia chilejä ja paprikoita pienellä siveltimellä.

Mm. samettikukkaa ja vesimelonia.

Tällä reunalla on mm. verenpisaraa, pelargoneja, kosmoskukkaa ja sinitähtöstä. Matalimpia taimia on myös ruukutuspöydän alla.

Myös ämpäriperunat ovat vielä kasvihuoneessa, mutta ne ajattelin siirtää sieltä piakkoin ulos, jotta saan tilaa kasvihuoneeseen jääville hyötykasveille.

Viikonloppuna ajattelin aloittaa chilien, paprikoiden ja tomaattien istuttamisen lopullisiin ruukkuihinsa. Vesimelonit, tomatillot, maissit ja kurkut ovat vuorossa sitten myöhemmin. 

Jos sinulla on kasvihuone, oletko jo istuttanut/siirtänyt sinne hyötykasveja?

Aurinkoista tiistaita!

8 kommenttia:

  1. Minä siirsin kasvit kasvihuoneeseen ,harsot suojana ja lisä lämpöä tarvittaessa. Tomaatit istutin jo isompaan astiaan,muut saavat odotella ulos pääsyä . Aurinkoa sinunkin päivään!

    VastaaPoista
  2. Ruuhkaista näkyy sinunkin kasvihuoneessa olevan.
    Minä myös olen siirtänyt esikasvatetut taimet kasvihuoneeseen totuttelemaan.
    Aurinkoista tiistaita myös sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Toivottavasti pian jo yötkin lämpenisivät, että saisi tuota kasvihuoneen tungosta purettua.

      Poista
  3. Kuten olen kirjoittanutkin, minulla on kaikki kasvihuoneessa jo lopullisissa kasvualustoissa ja kasvit voivat hyvin. Minä istutin ne suoraan paikoilleen heti kasvihuoneeseen viedessäni ilman totuttelua, mutta harso tietysti auttaa.
    Ihanan paljon sinulla on eri lajeja, miten ihmeessä saat kaikki tomaatit ja muut mahtumaan?
    Hyvää kasvatuskautta ja runsasta satoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tilaa onneksi tulee sitten, kun saan suurimman osan taimista ulos ja muutamia ruukkuja myös lämmittämättömään seinäkasvihuoneeseen. Hyvää kasvatuskautta ja runsasta satoa sinullekin!

      Poista

Kiva, kun kävit sivuillani. Kommenttisi piristävät päivääni. Kiitos niistä!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...