keskiviikko 12. toukokuuta 2021

Omenapuun sillastusta ja varttamista

Postailin aiemmin siitä, miten omenapuumme 'Vuokko' joutui kaikista suojausyrityksistä huolimatta jäniksen jyrsimäksi ja vaurio ulottui koko rungon ympäri. Suunnittelimme tuolloin yrittävämme pelastaa puun sillastuksella ja nyt olikin aika ryhtyä toimeen.

Leikkasimme jo aiemmin viimevuotisia vuosiversoja talteen sillastusta varten ja säilytimme niitä lumen alle piilotettuina. Nyt viimeisetkin lumet alkoivat jo varjoisimmastakin puutarhamme kolkasta sulaa ja toukokuu on hyvää aikaa sillastukselle, joten ryhdyimme toimeen. Viilsimme ensin puukolla vauriokohdan ylä- ja alapuolelle T:n muotoiset viillot, alapuolelle oikeinpäin ja yläpuolelle ylösalaisin. Sillastusversojen päät leikkasimme viistoiksi ja ujutimme ne näihin puuhun tehtyihin viiltoihin. Sen jälkeen sidoimme päät paikoilleen ja laitoimme päälle vielä haavanhoitoainekerroksen. Siltä varalta, että 'Vuokko' ei nyt kuitenkaan selviäisi, kokeilimme varttaa siitä myös muutaman viimevuotisen verson pätkän viereiseen 'Punakaneliin'. 
 
Omenapuu 'Punakaneli' sai muutaman oksanpätkän 'Vuokosta'. Leikkasimme pätkät ja oksien päät viistoiksi noin viiden senttimetrin matkalta ja sovitimme ne yhteen. Sidoimme ne yhteen kumilangalla ja sivelimme alueelle sen jälkeen vielä haavanhoitoainetta.
 
Teimme 'Vuokkoon' sillastuksen kolmella viimevuotisella vuosiversolla, jos edes jokin niistä tekisi tehtävänsä.
 
Toivottavasti edes jompi kumpi konsteista nyt onnistuisi, jottei 'Vuokon' yhdeksän vuoden kasvatus puutarhassamme menisi täysin hukkaan, vaan voisimme saada sen satoa jatkossakin. Palailen kesän edetessä jälleen omenapuiden kuulumisiin!

Kaunista kevätpäivää!

2 kommenttia:

  1. Toivottavasti sillastus onnistuu ja 'Vuokko' selviää jäniksen jyrsimisestä. Eikä varmasti haittaa, vaikka vartteetkin lähtisivät kasvuun onnistuneesti. Aurinkoista päivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Toivotaan tosiaan, että edes joku noista nyt onnistuisi.:) Iloista sunnuntaita!

      Poista

Kiva, kun kävit sivuillani. Kommenttisi piristävät päivääni. Kiitos niistä!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...