perjantai 14. toukokuuta 2021

Metsäpuutarha kukkii

Meillä metsäpuutarha on nyt puhjennut kauniisti kukkaan. Alueen istutukset ovat vielä nuoria, ja kukinta runsastuukin varmasti tulevina vuosina, mutta nytkin se on jo paljon näyttävämpi kuin edelliskeväänä. Viime päivinä olenkin kuljeskellut metsäpuutarhan poluilla ihastelemassa näitä kevään kaunottaria ja maisemaa, joka vähitellen alkaa jo muistuttaa sitä mielikuvaa, joka minulla oli kasveja valitessani ja istuttaessani. Tervetuloa mukaan keväiselle kuvakierrokselle puutarhaamme!

Tähdenlennon polun rinteillä kukkivat valkovuokot.

Tavallisen valkovuokon lisäksi sieltä löytyy valkovuokkoa 'Green Fingers'.

Tähdenlennon polun rinnettä värittävät vuokot, idänsinililjat ja tetenarsissit. Vuokkojen mättäät ovat suurempia kuin vuosi sitten ja idänsinililjojen pikkuisia siementaimia kasvaa pitkin rinnettä, joten kukinta varmasti runsaasti vuosi vuodelta. Odotan jo kovasti näkeväni jonakin keväänä koko rinteen peittyvän näihin varhaisiin kukkijoihin.

Valkovuokko

Keltavuokko 'Flora Plena'

Hämyvuokko 'Mart's Blue'

Torvi- ja tetenarsisseja sekä idänsinililjoja

Myös punakolmilehti viihtyy Tähdenlennon polun rinteessä.

O-penkin vieressä kukkii näsiä, taustalla sinisenä pilkottavat sinivuokot.

Viereisessä O-penkissä on kevään ensimmäinen tulppaani, kasvitieteellinen tulppaani, avannut nuppunsa.

Siellä ilahduttaa yhä myös kangasvuokko, jonka kukinta on kestänyt jo pari viikkoa.

Varjoryhmässä kevätkaihonkukka availee heleän sinisiä nuppujaan rönsytiarellan kuparinväristen lehtien kainalossa.

Metsäpuutarhan varhaisiin kukkijoihin kuuluu myös jalo-onnenpensas 'Northern Gold'.

Kaaripenkin reunalta metsäpuutarhaan päin. Kaaripenkissä kukkailottelua tarjoavat idänsinililjat, posliinihyasintit ja balkaninvuokot.

Sinistä ja valkoista balkaninvuokkoa ja posliinihyasinttia. Erityisesti valkoinen balkaninvuokko on lähtenyt leviämään hyvin.

Jos metsäpuutarhassa on kauniita kukkijoita, löytyy niitä myös kasvihuoneen luota Pisarasta, jossa hyasintit availevat nuppujaan. Aurinkoisella säällä kasvihuoneen lähellä leijuu ihana hyasintin tuoksu ja myös pölyttäjiä pörrää näiden luona paljon.

Pisaran toisella reunalla ensimmäistä kertaa kukkii syvänpunainen tarhakylmänkukka.

 

Tästä pääset vielä videokierrokselle metsäpuutarhamme kevättunnelmiin: Metsänpuutarhan kevätkukkijoita


Kaunista viikonloppua!

4 kommenttia:

  1. Hieno ideä tämä metsäpuutarha.
    Hienosti toteutettu video. Linnunlaulu on miellyttävää taustamusiikkia.
    Kauniita kevätpäiviä myöls sinulle!
    Ps. Laitoin sinulle haasteen blogiini.

    VastaaPoista
  2. Kaunista kukintaa! Ihanasti ovat valkoiset balkaninvuokot lähteneet leviämään. Minulla on sekoituspussista jäljellä enää sinisiä. Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  3. Ihastuttava metsäpuutarha sinulla! Nuo polut ovat kiehtovia. Mistä tuo hennosti näkyvä maja on tehty?
    Minulla on vasta alkutekijöissä oma metsäpuutarha. Siitä tulee melko pieni kaistale, Toiveissa itsellä olisi pihan muuttuminen metsäksi sillein soljuvasti. Erilaisia vuokkoja haaveilen sinne saavani ainakin. Ne ovat niin kauniita!

    VastaaPoista

Kiva, kun kävit sivuillani. Kommenttisi piristävät päivääni. Kiitos niistä!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...