lauantai 20. maaliskuuta 2021

Puutarhavierailulla: Hatanpään arboretum, Tampere, osa 3/3

Tänään lähdemme vielä kerran puutarhavierailulle upeaan Hatanpään arboretumiin. Aiemmin olen jo esitellyt sen potagerin ja pergolan aluetta sekä havu- ja kivikkopuutarhaa. Tällä kertaa jatkamme matkaamme ihanien kevätkukkijoiden johdattamana. Tervetuloa mukaan kuvakierrokselle toukokuiseen Hatanpään arboretumiin!

Makeakirsikka kukkii upeana, valkoisena pilvenä.

Kärhöt kiipeilevät pergolan seinämillä. Tulppaanit ovat jo ehtineet kukkia.

Tarha-alppikärhö

Narsisseja ja tulppaaneja on istutettu kivasti muutaman yksilön rykelmiksi.

Tässäkin happomarjapensaiden juurella valkeana hehkuvat narsissiryppäät.

Torvinarsissi 'Pink Parasol'

Tämä narsissi on hauskasti kaksivärinen.

Mäntyjen juurella leviää maanpeitekasvina varjoyrtti. Puiden katveestakin löytyy tulppaaneja ja narsisseja.

Magnolia availee nuppujaan.

Kirjopikarinliljaa ja skillaa

Esikot kuuluvat kevääseen.

Vaahtera on upeassa kukassa ja muodostaa hauskan parin punalehtisen puun kanssa.

Vaahteran kukkia

Tarhakylmänkukka

Ensi kerralla lähdemme nojatuolimatkalle taas uuteen puutarhakohteeseen, josta löytyy mm. suuria, monilajisia perennaistutuksia, lintulampi ja ruusutarha. Tervetuloa mukaan silloinkin!:)

Rentouttavaa viikonloppua kaikille!

16 kommenttia:

  1. Ja taas mennään ja ihan Tampereelle asti :) Toukokuiset kuvat vievät ajatukset lähestyvään kevääseen. Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  2. Sinä olet ehtinyt seikkailla monessa kauniissa puutarhakohteessa! Kaunista Hatanpäässäkin! Nämä keväiset kukkijat ovatkin pian meidän kaikkien ihasteltavina!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pian tosiaan päästään taas iloitsemaan kevätkukkijoista pihallakin.:)

      Poista
  3. Ehkä vähän aikaisemmin olit käynyt tuolla kuvaamassa. Mutta kyllä minäkin näin nuo hienot magnoliat :)
    Onpa todella ikävä tuonne nytkin, vuosi sitten kävin katsomassa ensimmäisiä lumikelloja. Nyt vaan sataa lunta. :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne magnoliat ovat tosiaan upeat! Saisi tosiaan kevät jo tulla ja lumentulo riittää.

      Poista
  4. Ihanat kevätkukkijat <3 Jännä tuo pergola. Kiva, kun se on rakenteeltaan vähän erilainen eikä pelkkä suora seinämä. Kiitos taas esittelystä!

    VastaaPoista
  5. Aivan ihana paikka. Kiitos esittelystä.

    VastaaPoista
  6. Hiidenkiven puutarhan Minnan tavoin kiinnitin huomiota pergolaan, joka toimisi hyvin myös näkösuojana ja tilanjakajana. Aivan ihania kevätnäkymiä, joita pian päästään taas ihailemaan.

    VastaaPoista
  7. Kiva vierailu Hatanpään arboretumiin oli samalla aikamatka kevääseen. Kiitos!
    Kunpa joku rakentaisi tuollaisen pergolan meillekin :D

    VastaaPoista
  8. Tuota magnoliaa olen käynyt keväisin katsomassa, joko se on kukassa? Viime keväänä se kukki kauniisti ja siellä on helppo piipahtaa.Jos haluaa vain käydä katsomassa kukkimistilannetta niin meiltä pääsee ihan näppärästi.Ja jos ei muuta halua tai ehdi katsella niin ehtii käydä samalla bussilipulla edestakaisin.Tosin jos haluaa nähdä paljon kaunista niin aikaa puistossa vierähtää joskus liiankin paljon. Kiitos Tiiu ♥


































































    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana, että Hatanpään arboretum on niin lähellä teitä! Luulisin, että magnoliat ovat kukassa touko-kesäkuussa vähän keväästä riippuen. Nämä kuvat ovat toukokuun lopulta. Mukavaa viikon jatkoa!

      Poista

Kiva, kun kävit sivuillani. Kommenttisi piristävät päivääni. Kiitos niistä!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...