keskiviikko 3. maaliskuuta 2021

Lasten kylvösuunnitelmia

Viime kesänä lapsillamme oli ensimmäistä kertaa käytössään omat pikkuiset lavat, joihin he saivat kukin kylvää, mitä itse tahtoivat. Lasten lavatarhan keksimme tehdä vasta alkukesästä, joten kaikki kylvöt olivat suorakylvöjä. Lapsilla olisi ollut kuitenkin toivelistalla myös muutamia esikasvatuksen vaativia kasveja. Sen vuoksi päätimmekin tehdä jo nyt hyvissä ajoin vähän suunnitelmaa, mitä kukin heistä aikoo lavaansa kylvää, jotta esikasvatettavatkin kasvit olisivat mahdollisia.

Lasten lavatarhan teimme viime kesänä käytöstä pois jääneisiin mehiläistarhauskaluston laatikoihin. Silloin lapset kasvattivat mm. salaattia, porkkanaa, hernettä ja mangoldia. Omista tomaatintaimistani muutaman ylijääneen annoin lapsille pohjattomaan saaviin kasvamaan. Tänä vuonna lasten lavatarhan laatikoita olisi tarkoitus vähän korottaa, jotta kasvutilaa olisi paremmin, ja ottaa lisäksi käyttöön pari ruukkua.


Tässäpä lastemme kylvösuunnitelmia:

8-vuotias:
-porkkana
- herne
- salaatti
- retiisi
- mangoldi
- ruohosipuli

6-vuotias:
- porkkana
- herne
- salaatti
- retiisi
- mangoldi
- sipuli

5-vuotias:
- porkkana
- herne
- retiisi
- mangoldi
- sipuli
- tilli

yhteisiä
- parveketomaatti
- peruna

Näistä lapset pääsevät kylvämään parveketomaatit jo lähipäivinä, samoin ruohosipulin. Palailen lasten kylvöjen ja hyötytarhan kuulumisiin taas myöhemmin, kunhan asiat edistyvät. :)

Mukavaa keskiviikkoa!

6 kommenttia:

  1. Hienot kylvösuunnitelmat! Minkä lapsena oppii, sen vanhana taitaa. Lapsillasi taitaa olla olleet viherpeukut jo syntyessään ❤ Mahtavaa maaliskuuta koko perheellenne!❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Oikein hyvää maaliskuuta sinullekin!❤

      Poista
  2. Kovin ovat yhteneväisiä lasten suunnitelmat, nuorimmaisella kuitenkin yllättäen tilli. Taitaisi meidänkin muksuilla olla samansuuntainen lista kasvatettavia, paitsi retiisin tilalla ehkä basilika :D Kiva, että lapsetkin pääsevät kokeilemaan puutarhailua. Mukavaa keskiviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Niin ovat, melko samat ovat herkut. Nuorimmainen tykkää tillistä tosi paljon ja vaihtaa sitä sitten toisten kanssa esim. salaattiin. Mukavaa torstaita!

      Poista
  3. Ihana idea tuo lasten kylvösuunnitelmat.
    Meilläkin lapsista he, joita kiinnosti kasvattivat haluamiaan kasveja, muttei meillä muutenkaan juuri suunniteltu :D

    VastaaPoista

Kiva, kun kävit sivuillani. Kommenttisi piristävät päivääni. Kiitos niistä!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...