perjantai 19. kesäkuuta 2020

Alkukesän tuoksujen puutarha

Alkukesän aikana puutarhassamme ilahduttavat monet hyväntuoksuiset kukkijat. Ainakin itselleni kaiken kauniin lisäksi myös tuoksut ovat puutarhassa tärkeitä, ja monesti niihin yhdistyy myös muistoja esimerkiksi lapsuudesta asti. Keräsin tähän muutamia toukokuussa ja kesäkuun alkupuolella puutarhaamme sulostuttavista kukkijoista. Tervetuloa tuoksujen johdattamalle kierrokselle puutarhaamme!<3

Ukkolaukka on todella näyttävä kukkija, mutta myös hyväntuoksuinen.

Ukkolaukan tuoksu muistuttaa mielestäni syreeniä.

Meillä on kieloja sekä valko- että vaaleanpunakukkaisena. Näistä vaaleanpunaiset kukkivat valkoisia myöhemmin eivätkä ole yhtä voimakastuoksuisia.

Tuoksumatara kuuluu kesäkuun alun kukkijoihin metsäpuutarhassa. Etenkin lämpiminä kesäiltoina sen makea tuoksu leijuukin puiden katveessa.

Tarhasarviorvokit kukkivat suklaakirsikan 'Chokoladnaja' alla. Niiden tuoksu vie lapsuuden kesiin ja mökkireissuihin.

Liljarinteessä kasvava kultaherukka ilahduttaa kesäkuun alkupuolella tuoksuvalla kukinnallaan. Tänä vuonna osa Liljarinteen tulppaaneistakin sattui olemaan tuoksuvaa lajiketta. Taustalla kohoavat rungolliset puistosyreenit 'Tapaninsyreeni' ja 'Tammelan Kaunotar', joiden tuoksusta myös pidän kovasti. Pihasyreenit ja unkarinsyreeni eivät meillä kuki vielä tänäkään vuonna.

Puistosyreeni 'Tapaninsyreeni'

Puistosyreeni 'Tammelan Kaunotar'

Muita alkukesän ihania tuoksujia puutarhassamme ovat mm. tuomet, joiden tuoksu tuo tullessaan kesän. Pihlajiakin meiltä löytyy, mutta niiden tuoksusta en itse niin välitä. Lamohietakirsikka on Rinnepenkkien kaunis, hyväntuoksuinen maanpeittäjä. Perunanarssissin 'Bridal Crown' tuoksua rakastan, se on todella voimakas ja parfyymimainen. Ja entäpä kesän ensimmäinen vastaleikattu nurmi, siinä vasta ihana tuoksu, johon tiivistyy koko kesän odotus ja aiempien kesien rakkaat muistot! Atsaleat, ruusut ja pionit ovat ainakin tänä vuonna meidän puutarhassamme enemmän keskikesän tuoksuvia kukkijoita.

Mikä on sinun lempituoksusi alkukesän puutarhassa?

Kauniita kesäpäiviä ja ihanaa juhannusta!

10 kommenttia:

  1. Ukkolaukkaa en ole tullut haistelleeksi, joten siitä ei ole mielikuvaa. Sen sijaan kielot, syreenit ja monet muut ovat ihania tuoksuja. Ja ilman muuta myös leikatun nurmen tuoksu kuuluu kesään. Valitettavasti menetin hajuaistini toukokuussa 2018, mutta onneksi muisto tuoksuista on vahvasti mielessä.
    Oikein hyvää juhannusta sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Onpa tosiaan ikävä tuo hajuaistin menetys. Lohdullista kuitenkin, että tuoksujen muistot ovat säilyneet vahvoina ja että puutarhasta saa hurjan paljon irti ilman tuoksujakin. Oikein hyvää alkanutta viikkoa!

      Poista
  2. Tuoksut ovat toki tärkeitä puutarhassa ja noita samoja löytyy meiltäkin. Nämä kuuman helteiset säät ovat mielestäni hieman vieneet terää tuoksuilta, mutta iltaisin voi silti aistia köynnöskuusaman ja illakon mietoja tuoksuja. Syreenin tuoksu on kuitenkin alkukesän paras! Hyvää juhannusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Meillä köynnöskuusamat eivät ihan vielä kuki, mutta niiden tuoksu on tosiaan hyvä. Illakon tuoksu on minulle täysin vieras. Täytyy nuuhkaista sellaista tilaisuuden tullen. Hyvää alkanutta viikkoa!

      Poista
  3. Kielojen ja syreenien tuoksu vie minut aina lapsuuden muistoihin. Hyvää juhannusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ne ovat minullekin tärkeitä tuoksuja. Hyvää alkanutta viikkoa!

      Poista
  4. Eherottomasti syreeni! Hyvää juhannusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Syreenin tuoksu on minustakin aivan ihana. Hyvää alkanutta viikkoa!

      Poista

Kiva, kun kävit sivuillani. Kommenttisi piristävät päivääni. Kiitos niistä!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...